HE 242/2001

Hallituksen esitys Eduskunnalle Yhdistyneiden Kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimuksen lasten osallistumisesta aseellisiin selkkauksiin tehdyn valinnaisen pöytäkirjan hyväksymisestä ja laiksi pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi New Yorkissa toukokuussa 2000 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimuksen valinnaisen pöytäkirjan lasten osallistumisesta aseellisiin selkkauksiin.

Pöytäkirjan tavoitteena on vahvistaa yleissopimuksen suojaamien oikeuksien täytäntöönpanoa suojelemalla lapsia eli kaikkia alle 18-vuotiaita henkilöitä entistä tehokkaammin joutumasta aseellisiin selkkauksiin. Alle 18-vuotiaiden suoranainen osallistuminen vihollisuuksiin tulee estää samoin kuin heidän värväämisensä pakolla asevoimiin. Tavoitteena on lisäksi nostaa vapaaehtoisen asevoimiin värväyksen ikärajaa yleissopimuksen 15 vuoden ikärajasta korkeammaksi. Pöytäkirjan osapuolten tulee ilmoittaa, mitä 15 vuoden ylittävää vähimmäisikää ne tulevat noudattamaan vapaaehtoisessa värväyksessä. Sitova selitys vapaaehtoisen värväämisen vähimmäisiästä tulee antaa pöytäkirjan ratifioimisen tai siihen liittymisen yhteydessä. Pöytäkirja velvoittaa alle 18-vuotiaita värväävät valtiot sitoutumaan toimiin sen estämiseksi, että he eivät osallistuisi aseellisiin selkkauksiin. Myös asevoimista erillisten aseistautuneiden ryhmien on noudatettava kaikissa olosuhteissa 18 vuoden ikärajaa värväyksessä ja vihollisuuksiin osallistumisessa. Pöytäkirja velvoittaa sopimuspuolet antamaan tarvittaessa asianmukaista apua pöytäkirjan vastaisten tekojen kohteeksi joutuneiden uhrien kuntouttamiseksi ja yhteiskuntaan uudelleen sopeuttamiseksi.

Tarkoituksena on eduskunnan hyväksyttyä pöytäkirjan tallettaa ratifioimiskirja viivytyksettä pöytäkirjan tallettajan, Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin, huostaan. Pöytäkirja tulee kansainvälisesti voimaan kolmen kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona kymmenen valtiota on ilmoittanut sitoutuvansa noudattamaan pöytäkirjan määräyksiä tallettamalla sitä koskevan ratifioimis- tai liittymiskirjan Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin huostaan. Tämä tapahtuu 12 päivänä helmikuuta 2002. Jos ratifioimis- tai liittymiskirja talletetaan pöytäkirjan kansainvälisen voimaantulon jälkeen, tulee pöytäkirja voimaan yhden kuukauden kuluttua ratifioimis- tai liittymiskirjan tallettamisesta. Viimeksi mainittu määräys tulee soveltumaan myös Suomen osalta.

Esitykseen sisältyy lakiehdotus pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samana ajankohtana kuin pöytäkirjakin.


YLEISPERUSTELUT

1. Nykytila
1.1. Lapset aseellisissa selkkauksissa

Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) antamien tietojen mukaan tänä päivänä yli 300 000 alle 18-vuotiasta lasta sekä poikia että tyttöjä osallistuu aseellisiin selkkauksiin yhteensä yli 30:llä eri konfliktialueella. Lapset eivät ole pelkästään aseellisten selkkausten uhreja, vaan useissa tapauksissa myös osallistujia, joko pakolla tai vapaaehtoisesti värvättyjä sotilaita. Vuosina 1986―1996 tilastoitiin arviolta kahden miljoonan lapsen kuolleen, kuuden miljoonan lapsen haavoittuneeen, yli kymmenen miljoonan lapsen vammautuneen ja miljoonan lapsen jääneen orvoiksi aseellisten selkkausten seurauksena. Lasten osallistuminen aseellisiin selkkauksiin ja värvääminen palvelukseen on kriittisin ongelma Afrikassa ja Aasiassa, mutta ongelma on tunnettu myös muun muassa Amerikassa, Euroopassa ja Lähi-idässä.

Enemmistö hallitusten ja erilaisten aseellisten ryhmien värväämistä lapsista on iältään 15―18 vuotiaita, mutta värvättyjen joukossa on myös tuhansia alle 15-vuotiaita nuorimpien ollessa alle 10-vuotiaita. Tyttöjä ja poikia käytetään niin konfliktitilanteissa sotilaina kuin muissakin tehtävissä kuten vakoojina, viestinviejinä, huolto- ja vartiotehtävissä, kantajina, palvelijoina ja seksiorjina. Tytöt ovat näissä tehtävissä erityisessä riskiryhmässä joutua raiskausten, seksuaalisen häirinnän ja hyväksikäytön uhreiksi. Värväyksestä suurin osa tehdään pakolla, mutta toisinaan lapset liittyvät asevoimiin myös vapaaehtoisesti. Vapaaehtoisuuden taustalla on usein joukko erinäisiä syitä: eläminen jo puhjenneessa konfliktitilanteessa, taloudellinen ja sosiaalinen ahdinko, koulutuksen puute, rikkoontuneet tai kokonaan puuttuvat perhesuhteet, lähikulttuurin antama malli sekä kuuluminen erityisiin riskiryhmiin, kuten esimerkiksi katulapsiin, pakolaisiin tai tiettyihin vähemmistöihin.

Lasten osallistuminen aseellisiin selkkauksiin on kasvanut tasaisesti viimeisten vuosikymmenien aikana. Kasvuun vaikuttavia tekijöitä on useita, kuten sodankäyntitapojen muuttuminen, aseteknologian kehittyminen ja aseiden, erityisesti pienaseiden, lukumäärän nopea kasvu. Ratkaisevin tekijä on kuitenkin aseellisten selkkausten kesto. YK:n tilastot osoittavat, mitä kauemmin aseellinen selkkaus jatkuu, sitä todennäköisemmin lapset joutuvat aseellisiin selkkauksiin.

Aseellisiin selkkauksiin osallistuneiden lasten sopeuttaminen takaisin yhteiskuntaan ja normaalielämään on käytännössä osoittautunut vaikeaksi. Varsinkaan kehitysmaissa ei ole riittävästi resursseja heidän kuntouttamiseensa ja sopeuttamiseensa. Lapset kärsivät usein sekä fyysisistä vammoista että vaikeista psyykkisistä ongelmista. Vakavia erityisongelmia ovat myös HIV-tartunnat ja tyttölasten raskaudet. Lapsilta puuttuu usein myös käsitys käytännön elämän taidoista. Puutteellinen tai kokonaan puuttuva peruskoulutus vaikeuttaa heidän mahdollisuuksiaan selviytyä itsenäisesti. Aseellisiin selkkauksiin osallistuneisiin lapsiin kohdistetaan lisäksi varsin usein syrjintää heidän väkivaltaisen menneisyytensä takia.

1.1. Aseellisiin selkkauksiin osallistumisen ja värväämisen vähimmäisikä kansainvälisissä ja alueellisissa sopimuksissa

Kansainväliset sopimukset, joissa käsitellään lasten osallistumista aseellisiin selkkauksiin sekä lasten asevoimiin värväämisen vähimmäisikää, voidaan jakaa neljään eri ryhmään: humanitaarista oikeutta ja sodan oikeussääntöjä koskevat sopimukset, ihmisoikeussopimukset, työoikeudelliset sopimukset sekä rikosoikeutta koskevat sopimukset.

Humanitaarista oikeutta ja sodan oikeussääntöjä käsittelevien vuoden 1949 Geneven yleissopimusten (SopS n:o 8/1955) kahteen lisäpöytäkirjaan (SopS n:o 82/1980) kirjattiin ensimmäisen kerran määräys lasten vähimmäisiästä vihollisuuksiin osallistumisen ja värväämisen osalta vuonna 1977.

Kansainvälisten aseellisten selkkausten uhrien suojelemisesta tehdyn ensimmäisen lisäpöytäkirjan 77 artikla käsittelee lasten suojelemista aseellisissa selkkauksissa. Kyseisen artiklan toisessa kappaleessa määrätään, että selkkausten osapuolten on tehtävä voitavansa, jotta alle 15-vuotiaat lapset eivät joutuisi välittömästi osallistumaan vihollisuuksiin. Lisäksi määrätään, että alle 15-vuotiaiden ottamista asevoimiin tulisi välttää. Jos sopimuspuoli värvää 15 vuotta täyttäneitä, mutta alle 18-vuotiaita, tulee värväämisessä antaa etusija heistä vanhimmille.

Toinen lisäpöytäkirja, joka käsittelee kansainvälistä luonnetta vailla olevien aseellisten selkkausten uhrien suojelemista, sisältää vastaavan, mutta sanamuodoltaan tiukemman määräyksen. Inhimillisen kohtelun perustakeita käsittelevässä 4 artiklan kolmannen kappaleen c-kohdassa määrätään, että alle 15-vuotiaita lapsia ei saa määrätä asevoimiin tai vastaaviin ryhmiin, eikä heidän saa antaa osallistua vihollisuuksiin.

Sanamuodoltaan pöytäkirjat käsittelevät lasten määräämistä asevoimiin eli tämän voidaan tulkita tarkoittavan vain pakollista värväämistä, ei siis koskevan vapaaehtoista värväämistä. Pöytäkirjoihin sisältyvät myös määräykset lapsivangeista ja ensimmäisen pöytäkirjan avustustoimintaa koskevan määräyksen perusteella lapsille on annettava etusija avustuslähetyksiä jaettaessa.

Laadittaessa Geneven yleissopimusten lisäpöytäkirjoja eräät valtiot esittivät vähimmäisiäksi 18 vuotta, mutta lapsen määritelmän puuttuminen kansainvälisestä humanitaarisesta oikeudesta johti lopulta 15 vuoden vähimmäisiän hyväksymiseen. Lisäpöytäkirjoissa tosin kielletään aseelliseen selkkaukseen liittyvästä rikoksesta määrätyn kuolemantuomion täytäntöönpano, jos rikoksentekijä ei ollut tekohetkellä täyttänyt 18 vuotta (ensimmäisen lisäpöytäkirjan 77 artikla, viides kappale ja toisen lisäpöytäkirjan 6 artikla, neljäs kappale).

Lapsen oikeuksien keskeisin, lähes universaalisti hyväksytty standardi on vuonna 1989 tehty YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (SopS n:o 60/1991). Yleissopimus on maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus ja sillä on 191 sopimuspuolta. Suomi on ratifioinut yleissopimuksen 20 päivänä kesäkuuta 1991 ja yleissopimus on saatettu voimaan lailla (59/1991). Yleissopimuksella tunnustetaan sekä niin sanottujen yleisten ihmisoikeussopimusten takaamat oikeudet ja vapaudet lasten osalta että taataan heille myös erityisiä oikeuksia.

Yleissopimuksen perusteella kaikki alle 18-vuotiaat henkilöt ovat lapsia, ellei lapseen soveltuvien kansallisen lainsäädännön lakien mukaan täysi-ikäisyyttä saavuteta aikaisemmin (1 artikla). Yleissopimuksen keskeisenä periaatteena on lapsen edun ensisijaisuuden huomioiminen kaikissa lasta koskevissa toimissa (3 artikla). Yleissopimuksessa on määräyksiä lasten osallistumisesta aseellisiin selkkauksiin, heidän värväämisestään ja suojelemisestaan sekä kuntouttamisesta ja sopeuttamisesta takaisin yhteiskuntaan (38-39 artikla).

Yleissopimuksen 38 artiklalla määrätään lasten suojelemisesta aseellisilta selkkauksilta. Yleisluontoisena määräyksenä todetaan, että sopimusvaltioiden tulee kunnioittaa soveltuvia ja lasten kannalta merkittäviä kansainvälisen humanitaarisen oikeuden sääntöjä. Varsinaisesta aseellisiin selkkauksiin osallistumisen ikärajasta määrätään, että sopimusvaltioiden on kaikin mahdollisin toimin varmistettava, etteivät alle 15-vuotiaat henkilöt suoranaisesti osallistu vihollisuuksiin. Myös asevoimiin värväyksen osalta ikärajana on 15 vuotta. Jos sopimusvaltio värvää henkilöitä, jotka ovat jo täyttäneet 15 vuotta, mutta eivät vielä 18 vuotta, on etusija pyrittävä antamaan ikäryhmän vanhimmille. Tämä määräys on yhdenmukainen Geneven yleissopimusten ensimmäisessä lisäpöytäkirjassa olevan määräyksen kanssa. Lisäksi kansainvälisen humanitaarisen oikeuden siviiliväestön suojelua koskevien velvoitteiden mukaisesti määrätään suojelemaan ja hoitamaan lapsia, joihin aseellinen selkkaus vaikuttaa.

Yleissopimuksen 39 artiklalla määrätään sopimuspuolet edistämään aseellisen selkkauksen uhriksi joutuneen lapsen ruumiillista ja henkistä toipumista sekä yhteiskuntaan sopeutumista. Toipumisen ja sopeutumisen on tapahduttava ympäristössä, joka edistää lapsen terveyttä, itsekunnioitusta ja ihmisarvoa.

Lasten osallistumisessa aseellisiin selkkauksiin ja värväämisessä asevoimiin on kysymys myös lapsityövoiman käytöstä. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n yleissopimus n:o 138, joka koskee työhön pääsemiseksi vaadittavaa vähimmäisikää (SopS n:o 87/1976), on laajin lapsityövoiman käytön sääntelyä koskeva perusasiakirja. Yleissopimusta täydentää suositus n:o 146. Yleissopimuksen tavoitteena on lapsityövoiman käytön asteittainen lopettaminen. Sopimus on tullut Suomessa voimaan 13 päivänä tammikuuta 1976.

Yleissopimusta n:o 138 on vahvistettu yleissopimuksella n:o 182, joka koskee lapsityön pahimpien muotojen kieltämistä ja välittömiä toimia niiden poistamiseksi (SopS n:o 16/2000). Yleissopimusta täydentää suositus n:o 190. Yleissopimus tuli Suomessa voimaan 17 päivänä tammikuuta 2001. Yleissopimuksen 2 artiklan mukaan lapsella tarkoitetaan kaikkia alle 18-vuotiaita. Artiklassa 3 määritellään lapsityön pahimmat muodot, kuten artiklan a-kohdassa kaikki orjuuden muodot ja siihen verrattavat käytännöt mukaan lukien lasten pakkovärväyksen, joka mahdollistaa lasten käyttämisen aseellisissa selkkauksissa. Alaikäisten laillisesti tapahtuva vapaaehtoinen värväytyminen aseelliseen palvelukseen ja osallistuminen aseellisiin selkkauksiin jää yleissopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Saman 3 artiklan d-kohdan perusteella lapsityön pahimmat muodot käsittävät myös työn, joka luonteensa tai olosuhteidensa vuoksi saattaa olla haitallista lasten terveydelle, turvallisuudelle tai moraalille. Yleissopimuksen n:o 182 yhteyteen liittyy ILO:n kansainvälinen ohjelma lapsityövoiman käytön poistamiseksi. Ohjelman avulla pyritään poistamaan lapsityön kaikkein pahimmat muodot. Suomen hallitus on tukenut ohjelmaa vuodesta 1998 lähtien.

Lasten sotilaallisen käytön kieltoa on käsitelty myös kansainvälisessä rikosoikeudessa. Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön 8 artiklan toisen kappaleen e-kohdan seitsemännen alakohdan mukaan alle 15-vuotiaiden lasten ottaminen tai värvääminen kansallisiin asevoimiin tai ryhmiin tai heidän käyttämisensä aktiivisesti vihollisuuksissa on sotarikos. Vuonna 1998 tehty perussääntö ei ole vielä voimassa, sillä voimaantulo edellyttää 60:n ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjan tallettamista. Joulukuun alkupuolella 2001 sopimusosapuolia on 47. Suomi on ratifioinut perussäännön 29 päivänä joulukuuta 2000.

Alueellisista oikeudellisista asiakirjoista vuonna 1990 tehty afrikkalainen peruskirja lapsen oikeuksista ja suojelusta käsittelee lasten osallistumista aseellisiin selkkauksiin ja heidän värväämistään. Peruskirja tuli voimaan 29 päivänä marraskuuta 1999 ollen tällä hetkellä ainoa alueellisesti voimassa oleva ihmisoikeussopimus, joka sisältää määräyksen lasten osallistumisesta aseellisiin selkkauksiin. Peruskirjan 22 artiklan toisessa kappaleessa määrätään, että sopimusvaltioiden on ryhdyttävä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin varmistaakseen, ettei yksikään lapsi osallistu suoraan vihollisuuksiin ja sopimusvaltiot pidättäytyvät erityisesti värväämästä lapsia. Määräys asettaa 18 vuoden vähimmäisikärajan osallistumiselle ja värväämiselle sekä edellyttää sopimusvaltioilta ryhtymistä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin määräyksen täytäntöönpanemiseksi.

1.3. Kansainvälinen kehitys

Viime vuosikymmenien aikana kansainvälinen yhteisö on kiinnittänyt kasvavaa huomiota lasten asemaan aseellisissa konflikteissa. Vuoden 1990 New Yorkin lapsiasiain kansainvälisen huippukokouksen jälkeen on YK:n puitteissa ryhdytty lukuisiin toimenpiteisiin lasten suojelemiseksi aseellisilta selkkauksilta. YK:n lapsen oikeuksien komitea suositteli vuonna 1993 erityisasiantuntijan nimittämistä valmistelemaan tutkimusta aseellisten selkkausten vaikutuksista lapsiin. Suosituksen pohjalta YK:n yleiskokous hyväksyi vuonna 1993 päätöslauselman (48/157), jolla esitettiin tutkimuksen laatimista. Vuonna 1994 tehtävään valitun mosambikilaisen Gra=E7a Machelin mittava tutkimus aseellisten selkkausten vaikutuksista lapsiin valmistui 1996.

Vuonna 1997 YK:n pääsihteeri nimitti lapsia aseellisissa konflikteissa käsittelevän erityisedustajan. Erityisedustajan tehtävänä on edistää lasten suojelua, oikeuksia ja hyvinvointia aseellisten selkkausten kaikissa eri vaiheissa eli ennaltaehkäisevästi ennen aseellisten selkkausten puhkeamista, selkkausten aikana sekä selkkausten jälkeisissä yhteiskunnan uudelleen rakentamisen vaiheissa. Käytännössä erityisedustajan tehtävien painopiste on ollut jo puhjenneissa selkkauksissa ja niiden jälkitilanteissa elävien lasten auttamisessa ja tämän myötä tehtävään kuuluvat olennaisena osana kenttämatkat kriisialueille. Tehtävässä jatkaa vuonna 2001 toista toimikauttaan ugandalainen Olara A. Otunnu. Suomen hallitus on tukenut kehitysyhteistyövaroin erityisedustajan toimiston työtä.

Turvallisuusneuvoston konkreettisiin toimenpiteisiin lukeutuu myös erityisten lastensuojeluneuvonantajien nimittäminen kahteen YK:n rauhanturvaoperaatioon Sierra Leoneen (päätöslauselma 1260/1999) ja Kongon demokraattiseen tasavaltaan (päätöslauselma 1279/1999) vuonna 1999.

YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi niin ikään vuonna 1999 tärkeänä merkkipaaluna pidettävän päätöslauselman (1261/1999) lapsista aseellisissa selkkauksissa. Päätöslauselmassa tuomitaan muun muassa lasten värvääminen ja osallistuminen aseellisiin selkkauksiin kansainvälisen oikeuden vastaisena. Tähän päätöslauselmaan liittyen pääsihteeri antoi vuonna 2000 turvallisuusneuvostolle erityisen raportin lapsista ja aseellisista selkkauksista (A/55/163-S/2000/712).

Myöhemmin turvallisuusneuvosto on antanut kaksi muuta lapsia aseellisissa selkkauksissa käsittelevää päätöslauselmaa. Vuonna 2000 hyväksytty päätöslauselma (1341/2000) toimii eräänlaisena toimintasuunnitelmana lasten suojelemiseksi konfliktitilanteissa. Myös tähän päätöslauselmaan liittyen pääsihteeri antoi vuonna 2001 turvallisuusneuvostolle raportin lapsista aseellisissa selkkauksissa (A/56/342-S/2001/852). Viimeisimmällä vuonna 2001 hyväksytyllä päätöslauselmallaan (1379/2001) turvallisuusneuvosto ilmaisi valmiutensa sisällyttää lasten suojelemiseen liittyviä säännöksiä rauhanturvaoperaatioiden mandaatteihin. Myös lastensuojeluneuvonantajien nimittämistä rauhanturvaoperaatioihin päätettiin jatkaa. Päätöslauselmalla pyydettiin pääsihteeriä antamaan raportti päätöslauselman täytäntöönpanosta vuonna 2002 ja sisällyttämään raporttiin listan niistä aseellisten selkkausten osapuolista, jotka värväävät tai käyttävät lapsia aseellisissa selkkauksissa kansainvälisen oikeuden vastaisesti. Edellä mainittujen pääsihteerin antamien raporttien käsittelyn ja päätöslauselmien hyväksymisen yhteydessä turvallisuusneuvosto on käynyt yleistä keskustelua lasten asemasta aseellisissa selkkauksissa.

Lasten suojelemiseen viitataan myös turvallisuusneuvoston siviilien suojelemista aseellisissa selkkauksissa koskevissa päätöslauselmissa (1265/1999 ja 1296/2000). YK:n puitteissa lapsia ja aseellisia konflikteja on käsitelty lisäksi yleiskokouksen ja ihmisoikeustoimikunnan lapsen oikeuksia koskevissa päätöslauselmissa.

Vuoden 2002 aikana järjestetään YK:n yleiskokouksen erityisistunto lapsiasioista. Erityisistunto on osa vuonna 1990 järjestetyn lapsiasiain kansainvälisen huippukokouksen seurantaa. Lapset aseellisissa selkkauksissa tulevat olemaan esillä erityisistunnon loppuasiakirjan julistusosassa ja toimintasuunnitelmassa.

Kansainvälisen Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun 26. kansainvälinen konferenssi suositti vuonna 1995 päätöslauselmalla muun muassa, että selkkausten osapuolten tulisi pidättäytyä lasten aseistamisesta ja ryhtyä kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin varmistaakseen, etteivät alle 18-vuotiaat lapset osallistu vihollisuuksiin. Seuraava 27. kansainvälinen konferenssi pidettiin vuonna 1999. Konferenssissa hyväksytyssä toimintasuunnitelmassa vuosille 2000-2003 viitattiin edelleen 26. kansainvälisen konferenssin suositukseen sekä suositettiin ryhtymistä kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin, mukaan lukien rangaistustoimenpiteisiin, jotta alle 15-vuotiaiden lasten osallistuminen aseellisiin selkkauksiin ja lasten värvääminen asevoimiin tai aseistautuneisiin ryhmiin voitaisiin estää.

Kanadan Winnipegissä järjestettiin vuonna 2000 kansainvälinen lapsia aseellisissa selkkauksissa käsittelevä konferenssi. Konferenssissa hyväksytyt loppuasiakirjat eivät ole oikeudellisesti sitovia, mutta osoittavat 130:n valtion poliittista tahtoa ja sitoutumista lasten aseellisiin selkkauksiin osallistumisen ja värväämisen estämiseksi. Konferenssin yhteydessä päätettiin perustaa erillinen komitea suunnittelemaan konferenssin seurantaa. Myös Italian Firenzessä järjestettiin vuonna 2001 kansainvälinen seminaari lapsista aseellisissa selkkauksissa. Seminaari käsitteli tietoa aseellisten selkkausten vaikutuksista lapsiin ja luotettavan tiedon käyttämistä päätöksenteossa ja toiminnassa lasten hyväksi.

Eurooppalaisella alueellisella tasolla lapsia aseellisissa selkkauksissa on käsitelty muun muassa Euroopan unionin (EU) ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (ETYJ) toimielinten puitteissa. Euroopan parlamentti hyväksyi lapsisotilaita käsittelevän päätöslauselman (B4-1078) vuonna 1999 ja Norrköpingissä maaliskuussa 2001 järjestettiin silloisen EU:n puheenjohtajamaan Ruotsin toimesta seminaari lapsista aseellisissa selkkauksissa. ETYJ käsitteli teemaa muun muassa inhimillisen ulottuvuuden seminaarissa Varsovassa vuonna 2000. Seminaarissa hyväksyttiin konkreettisia suosituksia ETYJ:lle lasten aseman huomioimiseksi entistä tehokkaammin esimerkiksi ETYJ:n paikan päällä suoritettavissa tehtävissä.

Vuonna 1998 perustettu kansainvälisten kansalaisjärjestöjen yhteenliittymä lapsisotilaiden käytön lopettamiseksi (Coalition to Stop the Use of Child Soldiers) on asettanut tavoitteekseen täydellisen kiellon sekä lasten osallistumiselle aseellisiin selkkauksiin että pakolliselle ja vapaaehtoiselle värväämiselle. Nostaakseen asian kansainvälisen yhteisön tietoisuuteen yhteenliittymä on julkaissut useita tutkimusraportteja ja koosteita aiheesta sekä järjestänyt viisi alueellista konferenssia lapsista aseellisissa selkkauksissa. Konferenssit on järjestetty Mosambikissa, Uruguayssa ja Saksassa vuonna 1999, Nepalissa vuonna 2000 ja viimeisin niistä Jordaniassa vuonna 2001. Jokaisessa alueellisessa konferenssissa on hyväksytty lapsisotilaiden käytön estämiseen tähtäävä julistus. Julistukset eivät ole oikeudellisesti sitovia asiakirjoja, mutta ne osoittavat useiden valtioiden poliittisen tahdon ja halun sitoutua lasten aseellisiin selkkauksiin osallistumisen kieltoon. Suomen hallitus on antanut kehitysyhteistyövaroista tukea mainitulle kansalaisjärjestöjen yhteenliittymälle.

Suomi allekirjoitti Islannissa vuonna 1999 Pohjoismaiden ulkoministereiden lapsisotilaiden käytön vastaisen julistuksen, jonka perusteella valtio-osapuolet takaavat, ettei alle 18-vuotiaita värvätä asevoimiin, eikä heidän mitenkään sallita osallistua vihollisuuksiin. Julistuksella ei ole oikeudellista sitovuutta.

1.4. Vapaaehtoinen maanpuolustustyö Suomessa

Puolustusvoimista annetun lain 2 §:n 5a -kohdan (740/1994) perusteella puolustusvoimien tehtävänä on tukea vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta sekä muutoinkin edistää maanpuolustustahtoa ja kansalaisten ruumiillista kuntoa kohottavaa toimintaa. Puolustusministeriö on antanut päätöksen puolustusvoimille vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen tukemisesta (838/1994).

Vapaaehtoisen maanpuolustustyön päämääränä on lujittaa maanpuolustustahtoa, edistää puolustuskykyä ja tukea viranomaisten varautumista poikkeusoloihin. Puolustusvoimat ohjaa ja tukee vapaaehtoistoimintaa näiden tavoitteiden mukaisesti. Maanpuolustusjärjestöt ja puolustusvoimat tekevät yhteistyötä Maanpuolustuskoulutus ry:n piirissä. Maanpuolustuskoulutus ry täydentää omalta osaltaan asevelvollisten koulutusta ja valmentaa yli 15-vuotiaita kansalaisia puolustusvoimien ja muun yhteiskunnan poikkeusolojen organisaatioihin.

Maanpuolustuskoulutus ry:n koulutustarjontaan kuuluvat erilaiset kurssit, kuten turvakurssit, valmiuskurssit, sotilaalliset lisäkurssit, kuntakurssit ja yleiskurssit. Osa kursseista keskittyy kansalaistaitojen kohentamiseen tarjoamalla esimerkiksi henkilökohtaiseen ja kodin turvallisuuteen ja ensiapuun liittyviä taitoja, mutta tietyt kurssit kehittävät myös sotilaallisia taitoja. Kurssien periaatteena kuitenkin on, että niin sanottuihin sotilaallisiin osioihin osallistuvat vain asevelvolliset.

Puolustusministeriön alaisuudessa toimii vapaaehtoisen maanpuolustustyön neuvottelukunta, jonka kokoonpanosta ja tehtävistä säädetään asetuksella (85/1996). Neuvottelukunnan tehtävänä on ohjata ja seurata vapaaehtoisen maanpuolustusjärjestelmän kehittämistä, kehittää kansalaisten maanpuolustushenkeä sekä edistää kansalaisten vapaaehtoista maanpuolustustoimintaa ja maanpuolustusvalmiutta. Neuvottelukunta muodostuu puheenjohtajasta, kymmenestä jäsenestä sekä kolmesta asiantuntijajäsenestä. Jäsenet edustavat poliittisia puolueita, ammattijärjestöjä ja Maanpuolustuskoulutus ry:tä. Neuvottelukunnan asettaa valtioneuvosto.

Puolustusministeriö määrittää vapaaehtoisen maanpuolustuksen tavoitteet ja luo toiminnalle lainsäädännölliset ja taloudelliset edellytykset. Ministeriö myös seuraa vapaaehtoistoiminnan kehittämistä ja valvoo sen yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä. Sisäasiainministeriö huolehtii poikkeusolojen organisaatioiden (poislukien puolustusvoimat) valmiuteen liittyvän koulutuksen ja vapaaehtoistoiminnan ohjauksesta 21 päivänä joulukuuta 1998 allekirjoitetussa yhteistoimintapöytäkirjassa sovitulla tavalla.

2. Valinnaisen pöytäkirjan tavoite ja pääasiallinen sisältö

Pöytäkirjan tavoitteena on lapsen oikeuksien yleissopimuksen suojaamien oikeuksien entistä tehokkaampi täytäntöönpano suojelemalla lapsia joutumiselta aseellisiin selkkauksiin. Pöytäkirjan määräyksillä korotetaan asevoimiin värvättävien ja vihollisuuksiin osallistuvien henkilöiden vähimmäisikää. Samalla vahvistetaan yleissopimuksen keskeisen periaatteen soveltamista eli lapsen edun ensisijaisuuden huomioimista kaikissa lapsia koskevissa toimissa.

Pöytäkirja muodostuu johdannosta sekä kolmestatoista artiklasta, jotka sisältävät määräyksiä lasten osallistumisesta aseellisiin selkkauksiin sekä pakolla suoritettavasta että vapaaehtoisesta värväyksestä. Pöytäkirjan tavoitteena on estää alle 18-vuotiaiden suoranainen osallistuminen vihollisuuksiin. Tavoitteena on myös estää alle 18-vuotiaiden pakollinen värvääminen asevoimiin ja nostaa vapaaehtoisen asevoimiin värväyksen ikärajaa olemassa olevasta 15 vuoden ikärajasta korkeammaksi. Vähimmäisiän nostaminen ei koske sopimusvaltioiden asevoimien ylläpitämiä tai niiden valvonnassa olevia kouluja. Pöytäkirjan osapuolten tulee ilmoittaa, mitä yli 15 vuoden ikärajaa ne tulevat noudattamaan vapaaehtoisessa värväyksessä. Sitova selitys vapaaehtoisen värväämisen vähimmäisiästä tulee antaa pöytäkirjan ratifioimisen tai siihen liittymisen yhteydessä.

Pöytäkirja velvoittaa alle 18-vuotiaita henkilöitä värväävät valtiot sitoutumaan toimiin sen estämiseksi, että nämä eivät osallistuisi aseellisiin selkkauksiin. Myös asevoimista erillisten aseistautuneiden ryhmien on noudatettava kaikissa olosuhteissa 18-vuoden ikärajaa värväyksessä ja vihollisuuksiin osallistumisessa. Pöytäkirja velvoittaa sopimuspuolet antamaan tarvittaessa asianmukaista apua pöytäkirjan vastaisten tekojen uhrien kuntouttamiseksi ja yhteiskuntaan uudelleen sopeuttamiseksi.

Sopimusvaltio on velvollinen antamaan raportin pöytäkirjan määräysten täytäntöönpanosta YK:n lapsen oikeuksien komitealla kahden vuoden kuluessa pöytäkirjan kansallisesta voimaantulosta. Ensimmäisen raportin jälkeen tiedot pöytäkirjan täytäntöönpanosta sisällytetään lapsen oikeuksien yleissopimuksen täytäntöönpanoa käsitteleviin määräaikaisraportteihin.

Pöytäkirjan määräykset eivät kiellä varaumien tekemistä.

3. Esityksen vaikutukset
3.1. Taloudelliset ja organisatoriset vaikutukset

Esityksestä ei aiheudu välittömiä taloudellisia tai organisatorisia vaikutuksia. Pöytäkirjan 7 artiklan sisältämä määräys taloudellisesta avusta pöytäkirjan vastaisten tekojen uhrien kuntouttamiseksi ja yhteiskuntaan uudelleen sopeuttamiseksi ei ole sopimusvaltiota suoraan velvoittava, vaan avunantoon ja yhteistyöhön ryhdytään neuvottelemalla asianomaisten sopimusvaltioiden ja asiaan liittyvien kansainvälisten järjestöjen kanssa. Määräyksen perusteella taloudellista apua voivat antaa ne sopimusvaltiot, joilla on siihen mahdollisuus.

3.2. Vaikutukset yksilön asemaan

Pöytäkirjaan sisältyvistä periaatteista johtuvat oikeudet ja vapaudet ovat Suomessa jo toteutettu lain tasoisin säädöksin. Näin ollen esityksellä ei ole suoranaisia vaikutuksia yksilön asemaan. Kansainvälisellä tasolla pöytäkirja kuitenkin vahvistaa lapsen asemaa ja oikeuksia kieltämällä lasten suoranaisen osallistumisen aseellisiin selkkauksiin ja pakollisen värväämisen asevoimiin sekä korottamalla vapaaehtoisen värväämisen vähimmäisikärajaa.

4. Asian valmistelu
4.1. Sopimusneuvottelut

YK:n ihmisoikeustoimikunta hyväksyi vuonna 1994 ilman äänestystä päätöslauselman (1994/91), jolla perustettiin työryhmä valmistelemaan yleissopimuksen valinnaista pöytäkirjaa lasten osallistumisesta aseellisiin selkkauksiin. Työryhmä aloitti työnsä samana vuonna kokoontuen kuuden vuoden ajan. Työryhmän varsinaisia eli äänioikeuden omaavia jäseniä olivat kaikki 53 ihmisoikeustoimikunnan jäsenvaltiota. Muut valtiot, YK:n erityisjärjestöt ja muut kansainväliset järjestöt, kuten Kansainvälisen Punaisen Ristin komitea sekä kansalaisjärjestöt, osallistuivat työryhmään tarkkailija-asemassa ilman äänioikeutta. Käytännössä työryhmä kuitenkin hyväksyi menettelytavaksi konsensuksen saavuttamisen kaikista käsiteltävistä kysymyksistä. Työryhmä hyväksyi pöytäkirjaluonnoksen 21 päivänä tammikuuta 2000.

Tämän jälkeen pöytäkirja hyväksyttiin YK:n talous- ja sosiaalineuvostossa (ECOSOC) 10 päivänä toukokuuta 2000. Lopullisesti pöytäkirja hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 25 päivänä toukokuuta 2000. Pöytäkirja avattiin allekirjoitettavaksi New Yorkissa Peking +5 -erityisistunnon yhteydessä 5 päivänä kesäkuuta 2000. Suomi allekirjoitti valinnaisen pöytäkirjan YK:n yleiskokouksen vuosituhannen huippukokouksen yhteydessä New Yorkissa 7 päivänä syyskuuta 2000.

Työryhmässä käytyjen neuvottelujen aikana Suomi kuului ryhmään, jonka tavoitteena oli saada pöytäkirjaan 18 vuoden vähimmäisikäraja lasten aseellisiin selkkauksiin osallistumiselle sekä pakolliselle ja vapaaehtoiselle värväämiselle.

4.2. Esityksen valmistelu Suomessa

Ulkoasiainministeriö on pyytänyt lausunnot pöytäkirjan sisällöstä ennen sen allekirjoittamista oikeusministeriöltä, sisäasiainministeriöltä, puolustusministeriöltä, opetusministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä sekä työministeriöltä. Kaikki lausunnonantajat katsoivat, ettei pöytäkirjan allekirjoittamiselle ollut estettä.

Pöytäkirjan hyväksymisestä on pyydetty lausunnot oikeusministeriöltä, sisäasiainministeriöltä, puolustusministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, opetusministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä, työministeriöltä, eduskunnan oikeusasiamieheltä ja oikeuskanslerin virastolta.

Hallituksen esitys on valmisteltu virkatyönä ulkoasiainministeriössä. Esitysehdotuksesta on pyydetty lausunnot oikeusministeriöltä, sisäasiainministeriöltä, puolustusministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, opetusministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä sekä työministeriöltä.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1. Pöytäkirjan sisältö ja suhde Suomen lainsäädäntöön

1 artiklalla velvoitetaan sopimuspuolet ryhtymään kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin varmistaakseen, etteivät niiden asevoimiin kuuluvat alle 18-vuotiaat jäsenet suoranaisesti osallistu vihollisuuksiin.

Suomen lainsäädännössä velvoitteesta maanpuolustukseen säädetään perustuslain tasolla. Perustuslain 12 luvun 127 §:n mukaan jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustukseen tai avustamaan sitä sen mukaan kuin laissa säädetään. Uskonnollisen tai eettisen vakaumuksen perusteella on kuitenkin mahdollista saada vapautus osallistumisesta sotilaalliseen maanpuolustukseen. Aseettomasta palveluksesta säädetään asevelvollisuuslain 7a luvussa (1728/1991) ja siviilipalvelusta erillisellä siviilipalveluslailla (1723/1991).

Poikkeuksen asevelvollisuuden suorittamisesta muodostavat Ahvenanmaan maakunnan asukkaat. Ahvenanmaan itsehallintolain 12 §:n (1144/199) perusteella Ahvenanmaan kotiseutuoikeuden omaavat henkilöt ovat vapautettuja asevelvollisuuden suorittamisesta. Tähän viitataan myös asevelvollisuuslain (452/1950) 4 §:ssä ja 46 §:ssä.

Pöytäkirja koskee aseellisia selkkauksia, joiden varalta Suomessa on yleinen asevelvollisuus. Asevelvollisuuslain 1 §:n nojalla jokainen Suomen mies on asevelvollinen isänmaan ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustukseksi. Asevelvollisuuslaki sisältää perussäännökset muun muassa varusmiespalveluksesta, kertausharjoituksista ja asevelvollisrekisteristä. Laissa naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta (194/1995) säädetään edellytyksistä, joiden vallitessa nainen voidaan ottaa varusmiespalvelusta vastaavaan vapaaehtoiseen asepalvelukseen.

Asevelvollisuuslain varusmiespalveluksen alaikärajaa on toukokuussa 2000 voimaan tulleella lailla (364/2000) muutettu niin, että varusmiespalvelus voidaan vapaaehtoisenakin aloittaa vasta henkilön täytettyä 18 vuotta (31 §). Vastaava muutos on tehty naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain 1 §:ään (365/2000). Tästä seuraa, että alle 18-vuotiaita ei värvätä.

Rikoslain 11 luvun 1 §:n 3 kohdan (578/1995) mukaan sodankäyntirikoksesta tuomitaan se, joka sotatoimessa rikkoo Suomea velvoittavan sodankäyntiä koskevan kansainvälisen sopimuksen määräyksiä tai yleisesti tunnustettuja ja vakiintuneita kansainvälisen oikeuden mukaisia sodan lakeja ja tapoja. Jos kysymys on alle 18-vuotiaan käyttämisestä vihollisuuksien aikana, tekoa voitaisiin pitää Suomen rikoslain mukaan sodankäyntirikoksena.

Yleisempänä säädöksenä tulee myös huomioida lastensuojelulaki, jonka 1 §:n (683/1983) mukaan lapsella on oikeus turvalliseen ja virikkeitä antavaan kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä etusija erityiseen suojeluun.

Valmiuslain (1080/1991) 22―24 §:n säännökset 17―64 vuotta täyttäneiden henkilöiden käyttämisestä työvoimana poikkeusoloissa eivät koske aseistettua toimintaa.

2 artiklalla määrätään, etteivät sopimusvaltiot saa pakolla värvätä asevoimiinsa alle 18-vuotiaita henkilöitä.

Suomessa mahdolliseen pakottamalla värväämiseen voidaan soveltaa rikoslain 25 luvun (578/1995) säännöksiä vapauteen kohdistuvista rikoksista. Suomen lainsäädäntö rajoittaa jo sinänsä aseistautuneen väen värväämistä. Tällaisia rangaistussäännöksiä ovat valtiopetoksen valmistelua (RL 13 luku 3 §), laitonta sotilaallista toimintaa (RL 13 luku 4 §) ja yleisen järjestyksen aseellisen rikkomisen valmistelua (RL 17 luku 5 §; 563/1998) koskevat säännökset. Jos värvääminen poikkeuksellisesti ei tapahtuisi mainituissa rikoslain pykälissä tarkoitettujen tavoitteiden toteuttamiseksi, voisivat ainakin yhdistysmuotoiseen aseistautuneeseen järjestöön soveltua yhdistyslain (503/1989) säännökset kielletyistä yhdistyksistä (3 §), yhdistyksen lakkauttamisesta (43 §) ja rangaistussäännös laittoman yhdistystoiminnan harjoittamisesta (62 §).

Kansainvälisellä tasolla lasten osallistumista aseellisiin selkkauksiin sekä värväämistä asevoimiin on tarkasteltu myös työoikeudellisena kysymyksenä ja erityisesti lapsityövoiman pahimpien muotojen käyttämisenä. Asiaa voidaan tarkastella työoikeudellisesti myös Suomen lainsäädännön pohjalta, mikäli kyseessä on muu kuin asevelvollisuuden suorittaminen, kuten esimerkiksi oppisopimuskoulutuksen suorittaminen tai määräaikainen työsuhde. Suomessa nuorten työntekijöiden työstä on säädetty laissa nuorista työntekijöistä (998/1993). Lakia sovelletaan työhön, jota alle 18-vuotias henkilö eli nuori työntekijä tekee työ- tai virkasuhteessa. Lain tavoitteena on suojata nuoria työntekijöitä asettamalla työntekijän iälle ja toisaalta sallittavan työn laadulle tietyt rajoitukset. Lain mukaan työnantajan on huolehdittava, ettei työ ole nuoren työntekijän ruumiilliselle tai henkiselle kehitykselle vahingoksi. Työ ei myöskään saa vaatia nuorelta suurempaa ponnistusta tai vastuuta kuin hänen ikänsä ja voimansa huomioiden on kohtuullista. Lain säännöksillä nuorten työntekijöiden säännöllisestä työajasta, ylityöstä, enimmäistyöajasta, työajan sijoittelusta ja lepoajoista pyritään suojelemaan alle 18-vuotiaita liialliselta työnteolta sekä turvaamaan heille riittävät lepo- ja vapaa-ajat.

Asetus nuorten työntekijöiden suojelusta (508/1986) sisältää säännökset nuorelta työntekijältä kielletyistä ja hänelle vaarallisista töistä sekä nuoren työntekijän käyttämisestä vaarallisiin töihin. Asetus toistaa lain vaatimukset työn turvallisuudesta ja terveellisyydestä eli asetuksen 2 §:n mukaan nuorta työntekijää ei saa käyttää työhön, joka on hänen ruumiilliselle tai henkiselle kehitykselleen vahingoksi tahi joka vaatii häneltä suurempaa ponnistusta tai vastuuta kuin hänen ikäänsä ja voimiinsa katsoen on kohtuullista. Tällaisia töitä ovat muun muassa työt, joissa nuoren iästä taikka kokemuksen tai koulutuksen puutteesta johtuu se, että työ aiheuttaa nuorelle kohtuutonta rasitusta tai huomattavaa vastuuta omasta tai toisten henkilöiden turvallisuudesta tai taloudellista vastuuta tai työ sisältää sellaisia onnettomuusuhkia, joita nuori ei kykene tunnistamaan tai välttämään. Myös työt, jotka muuten vaikuttavat pitkäaikaisesti ihmisen terveyteen tai työt, joissa altistutaan terveydellisille vaaroille melun tai tärinän taikka äärimmäisen kylmyyden tai kuumuuden vuoksi sekä sukellustyöt ovat kiellettyjä.

Asetuksen 3 §:n mukaan alle 16-vuotiasta nuorta työntekijää ei saa käyttää työhön, jossa häntä tai hänen työnsä takia muuta henkilöä saattaa uhata erityinen tapaturman tai terveyden vaurioitumisen vaara. Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa esimerkkiluettelon asetuksen 3 §:n tarkoittamista vaarallisista töistä. Tällä hetkellä on voimassa työministeriön päätös nuorille työntekijöille vaarallisista töistä (756/1996), joka sisältää esimerkkiluettelon nuorten työntekijäin suojelusta annetun asetuksen 3 §:n 1 momentissa tarkoitetuista vaarallisista töistä.

Ellei nuorten työnteosta ole toisin säädetty nuoriin työntekijöihin sovelletaan työsopimuslakia (55/2001), työaikalakia (605/1996), työturvallisuuslakia (299/1958) ja vuosilomalakia (272/1973).

3 artiklan ensimmäisellä kappaleella velvoitetaan sopimusvaltiot nostamaan lapsen oikeuksien yleissopimuksen 38 artiklan 3 kappaleessa mainittua kansallisiin asevoimiin vapaaehtoisina värvättävien henkilöiden vähimmäisikää.

Viimeksi mainitun määräyksen mukaan sopimusvaltioiden tulee pidättäytyä värväämästä asevoimiinsa henkilöitä, jotka eivät ole täyttäneet 15 vuotta. Jos palvelukseen kutsutaan 15 vuotta, mutta ei vielä 18 vuotta täyttäneitä henkilöitä, tulee värväyksessä antaa etusija tämän ikäryhmän vanhimmille. Vapaaehtoisessa värväyksessä tulee huomioida yleissopimuksen 38 artiklan periaatteet sekä alle 18-vuotiaiden henkilöiden oikeus erityiseen suojeluun.

Toinen kappale määrää sopimusvaltiot antamaan sitovan selityksen kansallisiin asevoimiin vapaaehtoisina värvättävien henkilöiden vähimmäisiästä. Selitys annetaan pöytäkirjan ratifioimisen tai siihen liittymisen yhteydessä. Selityksessä on mainittava myös ne takeet, jotka sopimusvaltio on hyväksynyt varmistaessaan, että värväys ei tapahdu pakolla.

Mikäli sopimusvaltio sallii alle 18-vuotiaiden henkilöiden värväyksen vapaaehtoisina kansallisiin asevoimiinsa, tulee sen ylläpitää kolmannen kappaleen mukaisia takeita varmistaakseen vähintään, että värväys perustuu todelliseen vapaaehtoisuuteen. Värvättävän henkilön vanhempien tai laillisten huoltajien on oltava kaikista asiaan vaikuttavista seikoista tietoisia ja heidän on annettava värväykselle suostumuksensa. Värvättävien henkilöiden tulee olla täysin tietoisia asepalvelukseen liittyvistä velvollisuuksista. Värvättävien henkilöiden on todistettava luotettavasti ikänsä ennen kansalliseen asepalvelukseen hyväksymistä.

Neljännen kappaleen mukaan sopimusvaltiot voivat vahvistaa selitystään vapaaehtoisen kansallisiin asevoimiin värväyksen vähimmäisiästä antamalla sitä koskevan ilmoituksen YK:n pääsihteerille. Ilmoituksen voi antaa milloin tahansa. Pääsihteeri tiedottaa ilmoituksesta kaikille sopimusvaltioille. Ilmoitus tulee voimaan sinä päivänä, jona pääsihteeri vastaanottaa sen.

Viidennessä kappaleessa määrätään vähimmäisiän nostamiseen liittyvästä poikkeuksesta. Vähimmäisiän nostaminen ei koske sopimusvaltioiden asevoimien ylläpitämiä tai niiden valvonnassa olevia kouluja, joiden osalta noudatetaan lapsen oikeuksien yleissopimuksen 28 ja 29 artiklan lasten koulutusta koskevia määräyksiä.

Suomessa asevelvollisuuslain varusmiespalveluksen alaikärajaa on muutettu niin, että varusmiespalvelus voidaan vapaaehtoisenakin aloittaa vasta henkilön täytettyä 18 vuotta. Vastaava muutos on tehty naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annettuun lakiin.

Tämän artiklan johdosta Suomen osalta voidaan ratifioimiskirjan tallettamisen yhteydessä ilmoittaa, että Suomi vaatii kaikilta kansallisiin asevoimiin värvättäviltä henkilöiltä 18 vuoden vähimmäisikää. Vähimmäisikä koskee miesten asevelvollisuutta ja naisten vapaaehtoista asepalvelusta. Takeet tästä vähimmäisiästä ovat asevelvollisuuslain 31 §:ssä ja naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain 1 §:ssä.

Tämän artiklan viidennessä kappaleessa mainituilla kouluilla tarkoitetaan alle 18-vuotiaiden lasten opetukseen suunnattuja asevoimien ylläpitämiä tai niiden valvomia kouluja. Suomen puolustusvoimiin ei kuulu vastaavia oppilaitoksia.

Vapaaehtoista maanpuolustusta on selostettu yleisperustelujen nykytilaa käsittelevässä 1.4. alakappaleessa.

4 artiklan määräykset koskevat valtion asevoimista erillisiä aseistautuneita ryhmiä. Ensimmäisen kappaleen mukaan näiden ryhmien ei tulisi missään olosuhteissa värvätä alle 18-vuotiaita henkilöitä tai käyttää heitä vihollisuuksien aikana. Toisen kappaleen mukaan sopimusvaltioiden on ryhdyttävä kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin ehkäistäkseen erillisten aseistautuneiden ryhmien tällaisen värväystoiminnan ja käytön. Toimenpiteinä mainitaan muun muassa tarpeelliset oikeudelliset toimenpiteet tällaisen käytännön kieltämiseksi ja säätämiseksi rangaistavaksi teoksi. Tämän artiklan soveltaminen ei kuitenkaan vaikuta aseellisten selkkausten osapuolten oikeudelliseen asemaan.

Suomen yhdistyslain 3 §:n perusteella yhdistykset, jotka ovat jäseniltä vaadittavan kuuliaisuuden ja joukkomuodostelmiin tai ryhmityksiin jakautumisen perusteella taikka aseellisen varustautumisen vuoksi kokonaan tai osittain sotilaalliseen tapaan järjestettyjä, ovat kokonaan kiellettyjä. Luvanvaraisia yhdistyksiä ovat ampuma-aseiden käyttöä, joka ei ole yksinomaan metsästystä varten, harjoituttavat yhdistykset (4 §). Näiden perustamiseen vaaditaan lääninhallituksen lupa. Olennaisesti vastoin lakia tai hyviä tapoja toimiva yhdistys voidaan lakkauttaa (43 §). Laittoman yhdistystoiminnan harjoittamisesta voidaan tuomita sakkoon (62 §).

5 artiklan tarkoituksena on lapsen oikeuksien paras mahdollinen toteutuminen. Mikäli sopimusvaltion lainsäädännön tai kansainvälisten asiakirjojen ja humanitaarisen oikeuden määräysten katsotaan edistävän pöytäkirjan määräyksiä paremmin lapsen oikeuksien toteuttamista, pöytäkirjalla ei estetä ensiksi mainittujen määräyksien soveltamista.

6 artiklan mukaan sopimusvaltio ryhtyy kaikkiin tarvittaviin oikeudellisiin, hallinnollisiin ja muihin toimenpiteisiin varmistaakseen pöytäkirjan määräysten tehokkaan täytäntöönpanon ja soveltamisen lainkäyttöalueellaan. Artiklan toinen kappale asettaa sopimusvaltioille velvoitteen tiedottaa pöytäkirjan periaatteista ja määräyksistä aikuisille ja lapsille. Pöytäkirjan periaatteiden ja määräysten soveltamista tulee edistää asianmukaisin keinoin.

Mikäli sopimusvaltion lainkäyttöalueella värvätään tai käytetään vihollisuuksien aikana henkilöitä pöytäkirjan määräysten vastaisesti, tulee sopimusvaltion ryhtyä kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin näiden henkilöiden kotiuttamiseksi tai vapauttamiseksi palveluksesta. Näille henkilöille on myönnettävä apua ruumiillista ja henkistä toipumista sekä heidän yhteiskuntaan sopeuttamistaan varten.

Artikla koskee toimenpiteitä sopimusvaltion lainkäyttöalueella eikä näin ollen edellytä Suomen rikosoikeuden soveltamisalaa koskevan rikoslain 1 luvun (626/1996) tai rikoslain 1 luvun 7 §:n soveltamisesta annetun asetuksen (627/1996) muuttamista.

7 artikla koskee sopimusvaltioiden välistä yhteistyötä pöytäkirjan täytäntöönpanon osalta. Yhteistyön muotoina mainitaan esimerkiksi tekninen yhteistyö ja taloudellinen apu pöytäkirjan vastaisten tekojen uhrien kuntouttamiseksi ja yhteiskuntaan uudelleen sopeuttamiseksi. Avunantoon ja yhteistyöhön ryhdytään neuvottelemalla asianomaisten sopimusvaltioiden ja asiaan liittyvien kansainvälisten järjestöjen kanssa. Toisen kappaleen perusteella ne sopimusvaltiot, joilla on siihen mahdollisuus, avustavat olemassaolevien monenvälisten, kahdenvälisten tai muiden ohjelmien tai esimerkiksi YK:n yleiskokouksen sääntöjen mukaisesti perustetun vapaaehtoisen rahaston kautta.

Suomen hallitus on tukenut kehitysyhteistyövaroin YK:n pääsihteerin nimittämän lapsia aseellisissa konflikteissa käsittelevän erityisedustajan toimiston työtä. Toimistolle on myönnetty taloudellista tukea vuonna 1999. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n kansainvälistä ohjelmaa lapsityövoiman kaikkein pahimpien muotojen poistamiseksi on tuettu taloudellisesti vuodesta 1998 lähtien. Näiden lisäksi kehitysyhteistyövaroista on tuettu myös kansainvälisten kansalaisjärjestöjen lapsisotilaiden käytön lopettamiseksi perustetun yhteenliittymän (Coalition to Stop the Use of Child Soldiers) toimintaa vuosina 1999 ja 2000.

8 artikla käsittelee pöytäkirjan määräysten täytäntöönpanon valvontaa. Sopimusvaltion tulee antaa kahden vuoden kuluessa pöytäkirjan kansallisesta voimaantulosta perusteellinen raportti siitä, millaisin toimenpitein pöytäkirjan määräyksiä on pantu täytäntöön sopimusvaltiossa. Raportti annetaan YK:n lapsen oikeuksien komitealle. Ensimmäisen raportin jälkeen pöytäkirjan määräysten täytäntöönpanosta raportoidaan lapsen oikeuksien yleissopimuksesta annettavien määräaikaisraporttien yhteydessä yleissopimuksen 44 artiklan mukaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa raportointia viiden vuoden välein. Myös sopimusvaltiot, jotka eivät ole yleissopimuksen osapuolia, raportoivat joka viides vuosi. Lapsen oikeuksien komitealla on mahdollisuus pyytää tarvittaessa sopimusvaltiolta lisätietoja pöytäkirjan täytäntöönpanoon liittyen.

Suomi on antanut YK:n lapsen oikeuksien komitealle kaksi määräaikaisraporttia lapsen oikeuksien yleissopimuksen määräysten täytäntöönpanosta. Seuraava määräaikaisraportti annetaan heinäkuussa 2003.

9 artikla sisältää tavanomaiset loppumääräykset pöytäkirjan allekirjoittamisesta ja ratifioinnista. Pöytäkirjan voivat allekirjoittaa valtiot, jotka ovat lapsen oikeuksien yleissopimuksen sopimuspuolia tai ovat allekirjoittaneet yleissopimuksen. Pöytäkirja on ratifioitava tai siihen on liityttävä. Ratifioimis- ja liittymiskirjojen tallettajana toimii YK:n pääsihteeri. Talletetuista selityksistä ilmoitetaan kaikille yleissopimuksen sopimusvaltioille ja myös sen allekirjoittaneille valtioille pääsihteerin toimesta.

10 artikla sisältää määräyksen pöytäkirjan voimaantulosta. Pöytäkirja tulee voimaan kolmen kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona kymmenes ratifioimis- tai liittymiskirja on talletettu YK:n pääsihteerin huostaan. Niiden valtioiden osalta, jotka ratifioivat pöytäkirjan tai liittyvät siihen sen voimaantulon jälkeen, pöytäkirja tulee voimaan kuukauden kuluttua kuluttua siitä päivästä, jona valtiot ovat tallettaneet ratifioimis- tai liittymiskirjansa.

11 artikla sisältää pöytäkirjan irtisanomista koskevan määräyksen. Sopimusvaltio voi irtisanoa pöytäkirjan milloin tahansa ilmoittamalla siitä kirjallisesti YK:n pääsihteerille. Pääsihteerillä on velvoite ilmoittaa irtisanomisesta kaikille yleissopimuksen sopimusvaltioille sekä yleissopimuksen allekirjoittaneille valtioille. Irtisanominen tulee voimaan yhden vuoden kuluttua siitä päivästä, jona pääsihteeri on vastaanottanut ilmoituksen. Jos pöytäkirjan irtisanova valtio on aseellisen selkkauksen osapuolena vuoden määräajan päättyessä, irtisanominen ei tule kuitenkaan voimaan ennen kyseisen aseellisen selkkauksen päättymistä. Pöytäkirjaan perustuvat velvoitteet sitovat sopimusvaltiota sellaisten tekojen osalta, jotka tapahtuvat ennen irtisanomisen voimaantuloa. Lapsen oikeuksien komiteassa vireillä olevat asiat saatetaan loppuun, jos ne on otettu käsittelyyn ennen irtisanomisen voimaantuloa.

12 artikla sisältää määräyksen pöytäkirjan muuttamisesta. Muutosehdotuksen saatuaan YK:n pääsihteeri pyytää sopimusvaltioita ilmoittamaan, haluavatko ne kokoontua käsittelemään ja äänestämään ehdotuksesta. Kokous kutsutaan koolle, mikäli neljän kuukauden kuluessa muutosehdotuksen toimittamisesta vähintään yksi kolmasosa sopimusvaltioista kannattaa kokousta. Enemmistöllä hyväksytty muutos toimitetaan YK:n yleiskokouksen hyväksyttäväksi. Hyväksytyn muutoksen voimaantulo edellyttää yleiskokouksen hyväksymistä ja sopimusvaltioiden kahden kolmasosan enemmistön hyväksymistä. Muutokset sitovat vain niitä sopimusvaltioita, jotka ovat ne hyväksyneet. Muita sopimuspuolia sitovat edelleen pöytäkirjan määräykset ja niiden mahdollisesti hyväksymät aikaisemmat muutokset.

13 artikla sisältää tavanomaiset loppumääräykset todistusvoimaisista kielistä, tallettajasta ja YK:n pääsihteerin velvollisuudesta toimittaa pöytäkirjasta jäljennökset kaikille yleissopimuksen sopimusvaltioille ja sen allekirjoittaneille valtioille.

2. Lakiehdotusten perustelut

1 §. Lain 1 §:n mukaan lapsen oikeuksien yleissopimuksen lasten osallistumisesta aseellisiin selkkauksiin tehdyn valinnaisen pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset saatetaan voimaan lain tasoisina siten kuin Suomi on niihin sitoutunut. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä on selvitetty eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta käsittelevässä jaksossa.

2 §. Lain 2 § sisältää säännöksen, jonka mukaan lain täytäntöönpanosta voidaan antaa tarkempia säännöksiä tasavallan presidentin asetuksella.

3 §. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti kuin pöytäkirja tulee Suomen osalta voimaan.

3. Voimaantulo

Pöytäkirja on ratifioitava tai siihen on liityttävä. Pöytäkirja tulee kansainvälisesti voimaan kolmen kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona kymmenen valtiota on ilmoittanut sitoutuvansa noudattamaan pöytäkirjan määräyksiä tallettamalla sitä koskevan ratifioimis- tai liittymiskirjan YK:n pääsihteerin huostaan. Kymmenes ratifioimiskirja on talletettu pääsihteerin huostaan 12 päivänä marraskuuta 2001, joten pöytäkirja tulee kansainvälisesti voimaan 12 päivänä helmikuuta 2002. Valtion osalta, joka pöytäkirjan voimaantulon jälkeen ilmoittaa sitoutuvansa noudattamaan pöytäkirjaa, pöytäkirja tulee voimaan yhden kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona kyseinen valtio on tallettanut ratifioimis- tai liittymiskirjansa. Esitykseen sisältyvä laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti pöytäkirjan kanssa.

4. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia. Valtiosopimuksen tai muun kansainvälisen velvoitteen määräys on eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannan mukaan luettava lainsäädännön alaan, 1) jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, 2) jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, 3) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla taikka 4) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä tai 5) siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Perustuslakivaliokunnan mukaan kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp ja PeVL 12/2000 vp).

Lapsen oikeuksien yleissopimus on saatettu voimaan lailla (59/1991).

Eduskunnan suostumuksen tarpeeseen ja pöytäkirjan voimaansaattamistapaan vaikuttavat pöytäkirjan 1―4 artikla.

Pöytäkirjan 1 artiklan määräys koskee sopimusvaltioiden asevoimien alle 18-vuotiaiden jäsenien suoranaista osallistumista vihollisuuksiin. Velvollisuudesta osallistua isänmaan puolustukseen ja avustamaan sitä on määrättävä perustuslain 127 §:n mukaan lailla. Pöytäkirja koskee aseellisia selkkauksia, joiden varalta Suomessa on yleinen asevelvollisuus. Asevelvollisuudesta ja aseettomasta palveluksesta säädetään asevelvollisuuslailla. Myös naisten vapaaehtoisesta asepalvelusta ja siviilipalvelusta säädetään erillisillä laeilla. Ahvenanmaan maakunnan asukkaiden vapautuksesta suorittaa asepalvelusta säädetään Ahvenanmaan itsehallintolaissa ja asevelvollisuuslaissa. Pöytäkirjan 1 artiklan määräys kuuluu siten lainsäädännön alaan.

Pöytäkirjan 2 artikla koskee alle 18-vuotiaiden värväämistä asevoimiin pakolla. Asevelvollisuuslaki ja laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta säätävät sekä miesten asevelvollisuuden että naisten vapaaehtoisen asepalveluksen vähimmäisikärajaksi 18 vuotta. Pakottamalla värväämiseen voidaan soveltaa rikoslain säännöksiä vapauteen kohdistuvista rikoksista. Pakottamalla värväämiseen voivat soveltua myös rikoslain säännökset valtiopetoksen valmistelusta, laittomasta sotilaallisesta toiminnasta ja yleisen järjestyksen aseellisen rikkomisen valmistelusta. Pöytäkirjan 2 artiklan määräys kuuluu siten lainsäädännön alaan.

Pöytäkirjan 3 artikla koskee vapaaehtoista värväystä asevoimiin. Pöytäkirjan osapuolten tulee antaa sitova selitys, mitä yli 15 vuoden ikärajaa ne tulevat noudattamaan vapaaehtoisessa värväyksessä. Alle 18-vuotiaita henkilöitä värväävien tulee varmistaa tietyt takeet, joilla suojellaan alle 18-vuotiaita. Asevelvollisuuslain ja naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain perusteella varusmiespalvelus ja vapaaehtoinen asepalvelus voidaan aloittaa vasta 18-vuotiaana. Pöytäkirjan ratifioimiskirjan tallettamisen yhteydessä Suomen osalta on tarkoitus antaa sitova selitys, jonka mukaan kaikilta kansallisiin asevoimiin värvättäviltä henkilöiltä vaaditaan 18 vuoden vähimmäisikää. Perustuslakivaliokunta on pitänyt asianmukaisena, että eduskunta antaa nimenomaisella päätöksellään suostumuksensa myös eduskunnan toimivallan alaan kuuluvia sopimusmääräyksiä koskevien selitysten ja julistusten antamiseen (PeVL 36/1997 vp ja PeVL 28/1997 vp). Pöytäkirjan 3 artiklan määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Pöytäkirjan 4 artiklan mukaan myös asevoimista erillisten aseistautuneiden ryhmien on noudatettava kaikissa olosuhteissa 18 vuoden ikärajaa värväyksessä ja vihollisuuksiin osallistumisessa. Yhdistyslain perusteella yhdistykset, jotka ovat kokonaan tai osittain sotilaalliseen tapaan järjestettyjä, ovat kokonaan kiellettyjä. Yhdistyslailla säädetään lisäksi luvanvaraisista yhdistyksistä, vastoin lakia tai hyviä tapoja toimivasta yhdistyksestä ja laittomasta yhdistystoiminnasta. Pöytäkirjan 4 artiklan määräys kuuluu siten lainsäädännön alaan.

Kaikki edellä esitetyt pöytäkirjan artiklat koskevat yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita. Edellä esitetyistä syistä 1―4 artikla kuuluvat lainsäädännön alaan ja edellyttävät siten eduskunnan antamaa hyväksymistä. Näiden ohella pöytäkirja on luonteeltaan ihmisoikeussopimus, minkä vuoksi sen sisältämien aineellisten ihmisoikeusmääräysten voimaansaattamisessa tulee käyttää laintasoista voimaansaattamissäädöstä. Määräykset ovat sopusoinnussa Suomen lainsäädännön kanssa.

Pöytäkirja ei sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Näin ollen pöytäkirja voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotus sen voimaansaattamislaiksi voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi New Yorkissa 25 päivänä toukokuuta 2000 tehdyn lapsen oikeuksien yleissopimuksen lasten osallistumisesta aseellisiin selkkauksiin tehdyn valinnaisen pöytäkirjan; ja

että Eduskunta samalla hyväksyisi annettavaksi pöytäkirjan 3 artiklan 2 kappaleen mukaisen selityksen, jonka mukaan Suomi vaatii kaikilta kansallisiin asevoimiin värvättäviltä henkilöiltä 18 vuoden vähimmäisikää. Vähimmäisikä koskee sekä miesten asevelvollisuutta että naisten vapaaehtoista asepalvelusta.

Koska valinnainen pöytäkirja sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Laki Lapsen oikeuksien yleissopimuksen lasten osallistumisesta aseellisiin selkkauksiin tehdyn valinnaisen pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

New Yorkissa 25 päivänä toukokuuta 2000 tehdyn lapsen oikeuksien yleissopimuksen lasten osallistumisesta aseellisiin selkkauksiin tehdyn valinnaisen pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa tasavallan presidentin asetuksella.

3 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.


Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2001

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Vt. ulkoasiainministeri Pääministeri
Paavo Lipponen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.