HE 238/2001

Hallituksen esitys Eduskunnalle Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä puolustusmateriaalialan teollisuuden yhteistyön tukemisesta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä laiksi puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun lain 4 ja 5 §:n muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi Turussa 9 päivänä kesäkuuta 2001 allekirjoitetun puolustusmateriaalialan teollisuuden yhteistyön tukemisesta Tanskan kuningaskunnan, Suomen tasavallan, Norjan kuningaskunnan ja Ruotsin kuningaskunnan välillä tehdyn sopimuksen.

Sopimuksen tarkoituksena on luoda poliittiset ja oikeudelliset puitteet sopimuspuolten puolustusmateriaaliteollisuuden yhteistyön laajentamiselle niin, että pohjoismainen ja sen mukana kotimainen puolustusmateriaaliteollisuus säilyisi elinkelpoisena ja kilpailukykyisenä kiristyvässä markkinatilanteessa. Sopimus sisältää määräyksiä muun muassa sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden huoltovarmuuden turvaamisen järjestämisestä ja vientivalvontamenettelystä niin sopimuspuolten välillä kuin myös kolmansiin maihin nähden. Sopimus sisältää myös määräyksiä teollisesta yhteistyöstä (vastakaupoista).

Sopimuksella ei muuteta Suomen muita kansainvälisiä sitoumuksia ja velvoitteita. Sopimuksessa tarkoitettu yhteistyö tehdään sopimuspuolten lainsäädännön ja määräysten mukaisesti.

Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä siihen liittyvä ehdotus laiksi puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun lain 4 ja 5 §:n muuttamisesta. Sopimus tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä siitä, kun sopimuksen tallettaja on vastaanottanut kaikkien sopimuksen allekirjoittajien ratifioimis- tai hyväksymiskirjat. Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan samana ajankohtana kuin sopimus.


SISÄLLYSLUETTELO
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
YLEISPERUSTELUT
1. Nykytila
1.1. Puolustusmateriaalialan kansainvälinen yhteistyö
Pohjoismainen yhteistyö
Länsi-Euroopan puolustusmateriaaliryhmä (WEAG)
Euroopan Unioni
Kansainvälinen yhteistyö vientivalvonnassa
Muu puolustusmateriaalialan kansainvälinen yhteistyö
1.2. Suomen lainsäädäntö ja nykytilan arviointi
Huoltovarmuus
Maastavientilainsäädäntö
Teollinen yhteistyö
Nykytilan arviointi
2. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset
2.1. Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä puolustusmateriaalialan teollisuuden yhteistyön tukemisesta tehdyn sopimuksen tavoitteet ja keskeinen sisältö
2.2. Esitykseen sisältyvien lakiehdotusten keskeiset ehdotukset
3. Esityksen vaikutukset
3.1. Taloudelliset vaikutukset
3.2. Yritysvaikutukset
3.3. Organisaatio- ja henkilöstövaikutukset
3.4. Ympäristövaikutukset
3.5. Vaikutukset eri kansalaisryhmien asemaan
3.6. Aluepoliittiset vaikutukset
4. Asian valmistelu
4.1. Sopimusneuvottelut
4.2. Esityksen valmistelu Suomessa
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
1. Sopimuksen sisältö ja suhde Suomen lainsäädäntöön
2. Lakiehdotuksen perustelut
2.1. Laki Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä puolustusmateriaalialan teollisuuden yhteistyön tukemisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
2.2. Laki puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun lain 4 ja 5 §:n muuttamisesta
3. Voimaantulo
4. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys
LAKIEHDOTUKSET
Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä puolustusmateriaalialan teollisuuden yhteistyön tukemisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun lain 4 ja 5 §:n muuttamisesta
LIITE
RINNAKKAISTEKSTI
puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun lain 4 ja 5 §:n muuttamisesta
SOPIMUSTEKSTIT
1. Sopimus Tanskan kuningaskunnan, Suomen tasavallan, Norjan kuningaskunnan ja Ruotsin kuningaskunnan välillä puolustusmateriaalialan teollisuuden yhteis-työn tukemisesta
2. Liite I Tanskan kuningaskunnan, Suomen tasavallan, Norjan kuningaskunnan ja Ruotsin kuningaskunnan välillä tehtyyn sopimukseen puolustusmateriaalialan teollisuuden yhteistyön tukemisesta

YLEISPERUSTELUT

1. Nykytila
1.1. Puolustusmateriaalialan kansainvälinen yhteistyö

Puolustusmateriaalialan kansainvälinen yhteistyö on välttämätöntä alan kilpailukyvyn ja elinkelpoisuuden säilyttämiseksi Suomessa tilanteessa, jossa sekä koti- että maailmanmarkkinat supistuvat ja kilpailutilanne kiristyy. Puolustusmateriaalialan kansainvälinen yhteistyö on keskeinen osa Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Yhteistyötä tehdään sekä valtioiden että yritysten tasolla sekä kahden- että monenvälisesti.

Yritystason yhteistyötä tehdään Pohjoismaissa ampumatarvike- sekä ruuti- ja räjähdeteollisuudessa, jonka omistuksellinen ja toiminnallinen uudelleenjärjestely toteutettiin vuonna 1998. Tällöin perustettiin pohjoismainen ampumatarvikealan yhteisyritys Nammo AS (Nordic Ammunition Company) sekä ruuti- ja räjähdealan yhteisyritys Nexplo Industries AB (Nordic Explosives Company). Sotilasajoneuvojen markkinointia varten on niin ikään perustettu pohjoismainen yhteisyritys Patria Hägglunds Oy.

Suomen puolustusmateriaalialan teollisuuden kilpailukyvyn parantamisen sekä sen toiminnan pitkäjänteisen suunnittelun turvaamisen tärkeyttä on korostettu useasti viime vuosina, muun muassa valtioneuvoston 13 päivänä kesäkuuta 2001 eduskunnalle antamassa selonteossa "Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2001" (VNS 2/2001 vp) ja 17 päivänä maaliskuuta 1997 antamassa selonteossa "Euroopan turvallisuuskehitys ja Suomen puolustus" (VNS 1/1997 vp) sekä eduskunnan valtiovarainvaliokunnan vuoden 2001 valtion talousarvion hyväksymisen yhteydessä antamassa mietinnössä (VaVM 43/2000).

Pohjoismainen yhteistyö

Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä tehtiin 2 päivänä joulukuuta 1994 puolustusmateriaalialan yhteistyötä koskeva puitesopimus (SopS 90/1994), joka mahdollistaa yhteistyön puolustusmateriaalin tutkimuksen, kehittämisen, huollon ja hankintatoimen alalla. Tavoitteena on saavuttaa materiaalin koko elinjakson aikaisten kustannusten säästöjä esimerkiksi yhteishankinnoilla tai karsimalla tutkimustyön päällekkäisyyksiä. Lisäksi pyritään edistämään maiden välistä puolustusteollista yhteistyötä. Suoranaista vaikutusta huoltovarmuustavoitteiden turvaamisen vuoden 1994 puitesopimuksella ei kuitenkaan ole. Sopimusta muutettiin syyskuussa 2000 siten, että se mahdollistaa myös kahdenvälisen yhteistyön. Muutettu puitesopimus Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä puolustusmateriaalialan yhteistyöstä tuli voimaan 7 päivänä marraskuuta 2000 (SopS 1/2001; uudistettu puitesopimus).

Vuonna 1992 tehtiin sopimus Suomen ja Ruotsin välisestä taloudellisesta yhteistyöstä kansainvälisissä kriisitilanteissa (SopS 107/ 1992). Sopimus ei koske puolustusmateriaaleja, mutta kylläkin useita Suomen puolustusvoimien kannalta tärkeitä materiaaleja ja hyödykkeitä, lähinnä teollisuustuotteita ja raaka-aineita. Kokonaismaanpuolustuksen kannalta näiden sopimusten merkitys on huomattava.

Kriisitilanteessa käytävän kaupan perustana on maiden välinen normaaliolojen kauppa. Huoltovarmuusyhteistyötä koskevaa sopimusta on pyritty soveltamaan yritystasolla. Muutamia sopimuksen tavaraluettelossa olevien kriittisten raaka-aineiden toimitussopimuksia on tehty molempien maiden yritysten välillä. Sopimuksen perusteella voidaan käynnistää myös yksittäisiä alakohtaisia projekteja.

Norjan kanssa on neuvoteltu vastaavanlainen sopimus tavaroiden ja palveluiden vaihdon ylläpitämisestä sota- ja kriisitilanteissa. Sopimus on viimeistelyvaiheessa.

Tiivis yhteistyö pohjoismaisen puolustusmateriaalialan teollisuuden välillä synnyttää tarpeen turvata huoltovarmuus tilanteessa, jossa ei enää pystytä omavaraisuuteen, sekä tarpeen yhdenmukaistaa vientivalvontakäytäntöjä ja teollista yhteistyötä (vastakauppoja) koskevia sääntöjä.

Pohjoismaiden puolustusteollisuus on liittoutunut myös maailmanlaajuisesti teollisuuden integraation myötä. Muun muassa Ruotsissa maailmanlaajuinen BAE Systems omistaa 35 % Saabista, jolla on omistuksessaan Ruotsin kansallinen puolustusteollisuusyritys Celsius. Suomessa taas EADS-konserni on tullut mukaan Patrian strategiseksi osaomistajaksi.

Länsi-Euroopan puolustusmateriaaliryhmä (WEAG)

Valtiollisen tason monenvälistä yhteistyötä edustaa Suomen WEAG-jäsenyys. Suomi hyväksyttiin Länsi-Euroopan puolustusmateriaaliryhmän (WEAG eli Western European Armaments Group) jäseneksi vuonna 2000. WEAG on toiminut Länsi-Euroopan unionin (WEU) yhteydessä, riippumattomana ja täysin sen toimivallan ulkopuolella olevana organisaationa.

WEAGin toiminnan päämääränä on vahvistaa yhteistä eurooppalaista puolustusmateriaalialan teknologista perustaa, parantaa resurssien käyttöä edistämällä materiaalille asetettavien operatiivisten vaatimusten yhtenäistämistä ja yhteistyötä tutkimus- ja tuotekehitystoiminnassa sekä avaamalla kansalliset puolustusvälinemarkkinat jäsenmaiden väliselle keskinäiselle kilpailulle todellisen vastavuoroisuuden pohjalta. WEAG-jäsenyyden johdosta Suomella on entistä paremmat mahdollisuudet osallistua eurooppalaiseen puolustusmateriaalialan yhteistyöhön.

Puolustusmateriaalialan teollisuuden tärkein monenvälinen yhteistyöjärjestö on European Defence Industries Group (EDIG), joka osallistuu tiiviisti WEAGin toimintaan. Suomen Puolustusteollisuusyhdistys ry on EDIGin jäsen.

Euroopan Unioni

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 17 artiklassa todetaan, että "Yhteisen puolustuspolitiikan asteittaista määrittelemistä tuetaan jäsenvaltioiden pitäessä sitä aiheellisena jäsenvaltioiden välisellä puolustusmateriaaleja koskevalla yhteistyöllä". Amsterdamin sopimus antaa mahdollisuuden kehittää puolustusmateriaaliyhteistyötä unionin puitteissa. Puolustusmateriaaliyhteistyön tehtävänä on tukea yhteisen puolustuspolitiikan asteittaista kehittämistä.

Puolustusmateriaalialan yhteistyöhön liittyy olennaisesti myös EY:n perustamissopimuksen 296 artikla, jossa määrätään jäsenvaltion oikeudesta "toteuttaa toimenpiteet, jotka se katsoo tarpeellisiksi keskeisten turvallisuusetujensa turvaamiseksi ja jotka liittyvät aseiden, ammusten ja sotatarvikkeiden tuotantoon ja kauppaan; nämä toimenpiteet eivät kuitenkaan saa heikentää sellaisten tuotteiden kilpailun edellytyksiä yhteismarkkinoilla, joita ei ole tarkoitettu nimenomaan sotilaalliseen käyttöön". Neuvosto on vahvistanut 15 päivänä huhtikuuta 1958 luettelon tuotteista, joihin edellä mainittua määräystä sovelletaan. Luetteloa voidaan muuttaa yksimielisesti.

EU:n huoltovarmuusyhteistyö on puolustusmateriaalien tuotannon, kaupan ja varastoinnin alalla ollut toistaiseksi vaatimatonta. Useimmat unionimaat ovatkin varmistaneet puolustusmateriaalihuoltonsa Naton jäseninä. Poikkeuksena on öljyn varastointi, josta on annettu yhteisölainsäädäntöä: Neuvoston 14 päivänä joulukuuta 1998 antama direktiivi 98/93/EY ETY:n jäsenvaltioiden velvollisuudesta ylläpitää raakaöljy- ja/tai öljytuotevarastojen vähimmäistasoa annetun direktiivin 68/414/ETY muuttamisesta sekä neuvoston 24 päivänä heinäkuuta 1973 antama direktiivi 73/238/ETY raakaöljyn ja öljytuotteiden hankintavaikeuksista aiheutuneiden vaikutusten lieventämiseen tarkoitetuista toimenpiteistä. Ensiksi mainittu direktiivi sisältää määräyksen, joka mahdollistaa varastojen muodostamisen jonkin jäsenvaltion alueella toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevien yritysten, elinten tai laitosten lukuun EU:n jäsenvaltioiden välisten sopimusten perusteella.

Suomi on ollut aktiivinen huoltovarmuuskysymysten tuomisessa EU:n piiriin. Suomi järjesti huhtikuussa 2000 yhdessä EU:n silloisen puheenjohtajamaan Portugalin kanssa huoltovarmuusseminaarin EU:n jäsenvaltioille. Seminaarissa katsottiin, että huoltovarmuuskysymyksistä tulisi EU:ssa laatia kattava tutkimus, jossa arvioitaisiin tilannetta huoltovarmuuden kannalta merkittävillä aloilla ja tutkittaisiin asiaa myös kokonaisvaltaisesti.

Suomen aloitteen pohjalta Nizzan Eurooppa-neuvosto (7-9.12.2000) pyysi komissiota suorittamaan yhteistyössä neuvoston pääsihteeristön kanssa perusteellisen tutkimuksen unionin huoltovarmuudesta ja määrittelemään mahdollisuudet kehittää siihen liittyvää yhteistyötä (puheenjohtajan päätelmien kohta 48). Selvitystyö on tämän hallituksen esityksen antamishetkellä vielä kesken.

Kansainvälinen yhteistyö vientivalvonnassa

Suomi osallistuu EU:n tavanomaisten aseiden viennin työryhmään (COARM), jonka puitteissa pyritään harmonisoimaan ja koordinoimaan jäsenvaltioiden aseidenvientipolitiikkaa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan puitteissa. COARMin työn merkittävin saavutus on EU:n käytännesäännöt aseiden viennistä (EU Code of Conduct on Arms Exports), jotka sisältävät kahdeksan aseidenvientikriteeriä, joiden perusteella jäsenvaltiot arvioivat vientilupahakemuksia, sekä lisäksi konsultaatio- ja tiedonvaihtojärjestelmän.

Tämän lisäksi Suomi on jäsenenä kaikissa keskeisissä kansainvälisissä vientivalvontajärjestelyissä, joita ovat:

― Tavanomaisten aseiden ja kaksikäyttötuotteiden vientivalvontajärjestely eli Wassenaarin järjestely (Wassenaar Arrangement)

― Ohjusteknologian valvontajärjestely (Missile Technology Control Regime, MTCR)

― Kemiallisten ja biologisten tuotteiden valvontajärjestely eli Australian ryhmä (Australia Group, AG)

― Ydinalan tuotteiden valvontajärjestely (Nuclear Supplier\'s Group, NSG).

Muu puolustusmateriaalialan kansainvälinen yhteistyö

Puolustusmateriaalialan yhteistyötä edistetään Euroopassa myös EU:n ulkopuolisin järjestelyin, joista tärkeimmät ovat Euroopan unionin kuuden suurimman puolustusteollisuusmaan 27 päivänä heinäkuuta 2000 tekemä puitesopimus Euroopan puolustusteollisuuden rakennemuutoksen ja toiminnan tukemiseksi (Framework Agreement Concerning Measures to Facilitate the Restructuring and Operation of the European Defence Industry), jonka ovat allekirjoittaneet Ranska, Saksa, Italia, Espanja, Ruotsi ja Iso-Britannia, sekä puolustusmateriaalialan yhteistyöorganisaatio (Organisation conjointe de coop‚ration en matiŠre d\'armement, OCCAR), jonka jäseninä ovat Ranska, Saksa, Italia ja Iso-Britannia. OCCAR perustettiin 1996 ja järjestöä koskeva sopimus tehtiin 10 päivänä syyskuuta 1998. Kummankin järjestelyn osallistujamäärä saattaa vastaisuudessa lisääntyä.

Näiden yhteistyöhankkeiden pyrkimyksenä on edistyä nopeammin, kuin mitä laajan jäsenkunnan organisaatioissa (esimerkiksi EU:ssa ja WEAGissa) on toistaiseksi ollut mahdollista. Kuuden maan puitesopimus säätelee kuutta puolustusmateriaalialan osa-aluetta (huoltovarmuus ja vientivalvontamenettelyt, tietoturvallisuus, tutkimus ja teknologia, sotilaallisten vaatimusten harmonisointi sekä teknisen tiedon käsittely), kun taas OCCAR hallinnoi ja koordinoi jäsenmaidensa eräitä hankintaprojekteja.

1.2. Suomen lainsäädäntö ja nykytilan arviointi
Huoltovarmuus

Huoltovarmuudesta säädetään huoltovarmuuden turvaamisesta annetussa laissa (1390/1992). Huoltovarmuus tarkoittaa lain 1 §:n mukaan poikkeusolojen varalta väestön toimeentulon, maan talouselämän ja maanpuolustuksen kannalta välttämättömien taloudellisten toimintojen turvaamista. Huoltovarmuuden turvaamiseksi kaikissa oloissa on lain 2 §:n mukaan luotava ja ylläpidettävä riittävä valmius hyödykkeiden tuottamiseksi sekä tuotannon, jakelun, kulutuksen ja ulkomaankaupan ohjaamiseksi. Viranomaisten valtuuksista poikkeusoloissa säädetään valmiuslaissa (1080/1991) ja puolustustilalaissa (1083/1991). Turvavarastojen perustamisesta ja ylläpitämisestä säädetään turvavarastolaissa (970/1982).

Tarkempia säännöksiä huoltovarmuuden alalla on Huoltovarmuuskeskuksesta annetussa asetuksessa (1391/1992). Asetuksessa on säännöksiä muun muassa huoltovarmuuskeskuksen tehtävistä, organisaatiosta ja henkilökunnasta.

Huoltovarmuuden tavoitteista annetussa valtioneuvoston päätöksen (1440/1995) 1 jaksossa säädetään, että yleistavoitteena on turvata kansallisiin toimenpiteisiin ja voimavaroihin perustuva itsenäinen huoltovarmuus. Kansallista huoltovarmuuden turvaamista täydentävät Euroopan unionissa toteutetut varautumistoimet, kansainvälisestä energiaohjelmasta tehty sopimus (SopS 115/1991) sekä Suomen ja Ruotsin välillä taloudellisesta yhteistyöstä kansainvälisissä kriisitilanteissa tehty sopimus.

Valtioneuvoston päätöksen 1 jaksossa todetaan myös, että huoltovarmuuden turvaamisessa varautumisen yleisenä lähtökohtana on 12 kuukautta kestävä valmiuslaissa tarkoitettu kriisitilanne, johon voi sisältyä puolustustilalaissa tarkoitettu puolustustila. Huoltovarmuuden kannalta keskeisin uhka on kriisitilanne, jossa Suomen mahdollisuus tuottaa tai hankkia ulkomailta huoltovarmuuden kannalta kriittisiä tavaroita ja palveluja on olennaisesti vaikeutunut.

Valtioneuvoston päätöksen 2 jakson 2.6. alajakson mukaan sotilaallisen puolustusvalmiuden kannalta välttämätöntä perusteollisuutta ylläpidetään ja kehitetään. Kotimaisen puolustusvälineteollisuuden toimintaedellytykset turvataan ja edistetään alan osallistumista kansainväliseen työnjakoon. Kriittisiä materiaaleja pidetään varmuusvarastoissa siten, että ne mahdollistavat kriisitilanteessa keskeisimmän materiaalin hyväksyttyjen hankintatavoitteiden toteuttamisen. Puolustusvoimien tärkeimpien massakulutusmateriaalien tuotantokapasiteettia ylläpidetään normaaliaikoina ottaen huomioon puolustustilan edellyttämät tarpeet. Keskeisin toimiala on ampumatarvikehuolto.

Maastavientilainsäädäntö

Puolustustarvikkeiden vientivalvonta perustuu puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annettuun lakiin (242/1990). Lain perusteella puolustustarvikkeen maastavienti ja kauttakuljetus on sallittua ainoastaan siihen myönnetyllä luvalla. Lain 3 §:n mukaan maastavientilupaa ei myönnetä, jos lupa vaarantaisi Suomen turvallisuutta tai olisi Suomen omaksuman ulkopoliittisen linjan vastainen. Valtioneuvosto vahvistaa puolustustarvikkeiden maastavientiä ja kauttakuljetusta koskevat yleiset suuntaviivat.

Lupahakemukset, ennakkolausuntopyynnöt ja puolustustarvikkeiden määrittelyä koskevat asiat käsitellään puolustusministeriön asettamassa maastavientityöryhmässä, jossa ovat edustettuina puolustus-, ulkoasiain-, sisäasiain- ja kauppa- ja teollisuusministeriö sekä suojelupoliisi ja tullihallitus. Maastavientilupa-asioihin liittyvien ulko- ja turvallisuuspoliittisten näkökohtien selvittämisestä vastaa ulkoasiainministeriö. Luvan myöntää tuotteesta, kaupan arvosta ja asian ulko- ja turvallisuuspoliittisesta merkityksestä riippuen valtioneuvosto tai puolustusministeriö. Luvan myöntämisestä päättää valtioneuvoston yleisistunto, kun kyse on varsinaiseen taistelukäyttöön tarkoitetun tuhoa tuottavan materiaalin tai asealustojen viennistä, joka ei ole taloudelliselta arvoltaan vähäinen tai jos lupa-asian ulko- tai turvallisuuspoliittinen merkitys muutoin sitä edellyttää. Muissa tapauksissa luvan myöntämisestä päättää puolustusministeriö.

Yksityiskohtaisemmat säännökset siitä, mitä tarvikkeita pidetään puolustustarvikkeina sekä miten ne ryhmitellään lupa-asioiden käsittelyä varten on määritelty puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetussa asetuksessa (108/1997) sekä mainitun asetuksen täytäntöönpanosta annetussa puolustusministeriön päätöksessä (192/ 1997).

Keskeisin aseidenvientipolitiikan sääntelyväline on puolustustarvikkeiden maastavientiä ja kauttakuljetusta koskevista yleisistä suuntaviivoista annettu valtioneuvoston päätös (474/1995). Suuntaviivojen 1 §:n 1.4. kohdan mukaan niiden tarkoituksena on esittää täsmentäviä, ohjeellisia soveltamissääntöjä ulko- ja turvallisuuspolitiikan näkökulmasta puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun lain 3 §:n säännökseen, jonka mukaan maastavientilupaa ei myönnetä, jos lupa vaarantaisi Suomen turvallisuutta tai olisi Suomen omaksuman ulkopoliittisen linjan vastainen. Suuntaviivat täydentävät ja täsmentävät niiden kansainvälisten sopimusten ja sitoumusten noudattamista, jotka puolustustarvikkeiden maastaviennissä koskevat Suomea.

Suuntaviivojen liitteessä 3.3.1 on mainittu valtiot, joihin suuntautuvalle puolustusmateriaaliviennille ei ole ulko- ja turvallisuuspoliittista estettä. Suuntaviivojen 1 §:n 3.3.2. kohdan mukaan esteettömyys on selvä myös, kun vienti liittyy puolustusmateriaaliyhteistyötä koskevien yhteisymmärryspöytäkirjojen (MoU) toteuttamiseen, tai jos tuotteet on tarkoitettu käytettäväksi YK:n tai ETYJ:n toimesta tai niiden valtuuttamana tapahtuvassa rauhanturvatoiminnassa tai kriisinhallinnassa.

Suomen aseidenvientiä koskevat säädökset on saatettu yhdenmukaisiksi EU:n jäsenvaltioiden valtavirran kanssa. EU:n aseidenviennin käytännesäännöt ovat keskeinen EU-tason instrumentti, joka ohjaa Suomen puolustustarvikevientiä. Käytännesäännöt ovat Suomessa voimassa olevaa oikeutta ja ne on julkaistu suuntaviivojen liitteessä 2.2.1. Eräs käytännesääntöjen keskeinen vaatimus on, että Euroopan unionin jäsenvaltiot ilmoittavat toisilleen diplomaattista tietä yksityiskohtaisia tietoja käytännesääntöjen mukaisesti evätyistä maastavientiluvista sekä ilmoittavat epäämiseen johtaneet syyt sovitun lomakkeen muodossa.

Suomessa on voimassa räjähdysvaarallisista aineista annettu laki (263/1953). Lain 16 §:n 3 momentissa säädetään, että ampumatarpeiden valmistuksesta, maahantuonnista, kaupasta, hankinnasta ja hallussapidosta on voimassa, mitä niistä on erikseen säädetty tai vastedes säädetään. Lain 1 §:n 3 momentissa säädetään, että räjähdystarvikkeiden maahantuonti on sallittu ainoastaan siihen annetulla luvalla. Niiden maastaviennistä on voimassa, mitä sotatarvikkeiden maastaviennistä on säädetty. Puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annettu laki sääntelee siten puolustustarvikkeiksi määriteltyjen räjähdystarvikkeiden maastavientiä.

Suomessa on voimassa ampuma-aselaki (1/1998), jonka 41 §:ssä säädetään, että puolustustarvikkeiksi katsottavien ampuma-aseiden, aseen osien, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten siirrossa, viennissä ja kauttakuljetuksessa noudatetaan, mitä puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetussa laissa ja sen nojalla säädetään. Ampuma-aselain siirtoihin, vientiin ja kauttakuljetukseen liittyvää lupamenettelyä ei tällöin sovelleta. Sitä vastoin lain lupamenettelyä koskevat säännökset soveltuvat ampuma-aseiden, aseen osien, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten tuontiin, valmistamiseen ja kauppaan.

Ampuma-aselain 17 §:n 1 kohdan mukaan ampuma-aselaki ei koske valtion harjoittamaa ampuma-aseiden, aseen osien, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten siirtoa, tuontia, vientiä, hankkimista eikä luovuttamista valtion tarkoituksiin. Saman pykälän 5 kohdan mukaan laki ei myöskään koske näiden tuotteiden kuljettamista eikä säilyttämistä eikä 6 kohdan mukaan niiden valmistamista eikä 7 kohdan mukaan niiden korjaamista ja muuntamista valtion laitoksissa. Ampuma-aselakia ei myöskään sovelleta, jos toimintaan on myönnetty lupa aluevalvontalain (755/2000) nojalla.

Luvan ampuma-aseiden, aseen osien, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten tuontiin, valmistamiseen ja kauppaan antaa ampuma-aselain mukaan sisäasiainministeriö.

Suomessa on voimassa kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta annettu laki (562/ 1996). Lain 1 §:n 2 momentin mukaan sitä ei sovelleta sellaisten kaksikäyttötuotteiden vientiin, joiden vientivalvonnasta säädetään tai määrätään muussa laissa taikka muun lain nojalla annetussa asetuksessa tai päätöksessä.

Teollinen yhteistyö

Teollinen yhteistyö (vastakaupat) ovat eduskunnan vuodesta 1977 ulkomaisille puolustusvälinhankinnoille asettama ehto. Vastakaupoista ei ole olemassa varsinaista lainsäädäntöä, vaan vastakauppavelvollisuuden asettamisen periaatteista on lausumia valtion talousarvioissa sekä eduskunnan valiokuntien lausunnoissa. Viimeinen tällainen lausuma on esitetty vuoden 1998 talousarviossa valmiusyhtymien varustamisen tilausvaltuuden yhteydessä: "tilausvaltuuden hankintojen edellytykseksi asetetaan sen ulkomaista osuutta vastaavat täysimääräiset vastaostot Suomesta siltä osin kuin tilausvaltuuteen sisältyvien ulkomaisten hankkeiden arvo on vähintään 50 miljoonaa mk.". Puolustusministeriön käytännöksi on muutoinkin tullut, että vastakauppaehto asetetaan yli 50 miljoonan markan hankinnoille, jolleivät erityiset syyt puolla siitä luopumista.

Tarkemmat määräykset vastakauppajärjestelyistä sisältyvät niin sanottuihin kompensaatio-ohjeisiin. Voimassa olevat kompensaatio-ohjeet on annettu kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksellä helmikuussa 1998. Vastaostoissa noudatettavista säännöistä ja menettelyistä sovitaan tarkemmin kunkin puolustushankinnan osalta erikseen puolustusministeriön ja ulkomaisen hankkijan välillä tehdyssä kompensaatiosopimuksessa.

Kompensaatiosopimuksessa sovitaan myös siitä, että valtion edustajina kompensaatiosopimuksia toteutettaessa toimivat kauppa- ja teollisuusministeriö sekä sen asettama kompensaatiotoimikunta. Ministeriön ja toimikunnan välillä on selvä työnjako. Kompensaatiotoimikunta vastaa vastakaupoiksi esitettyjen liiketoimien hyväksymiskäsittelystä. Lopullisen päätöksen liiketoimien vastakauppakelpoisuudesta tekee kauppa- ja teollisuusministeriö kompensaatiotoimikunnan esityksestä.

Nykytilan arviointi

Eduskunnan hyväksyttäväksi esitettävä sopimus Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan uuden perustuslain tulkintakäytännön mukaan. Sopimuksessa todetaan, että sen määräyksiin sisältyvät toiminnat, tulee suorittaa valtionsisäisen oikeuden mukaisesti. Uuden perustuslain 80 § edellyttää kuitenkin, että laissa oleva valtuus on riittävän selvä, joten tämän vaatimuksen täyttämiseksi puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetussa laissa olevia valtuussäännöksiä tulisi tarkentaa. Lakia alemmanasteisiin säädöksiin tulee myös tarkennuksia, joita selostetaan tarkemmin tämän esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa.

2. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset
2.1. Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä puolustusmateriaalialan teollisuuden yhteistyön tukemisesta tehdyn sopimuksen tavoitteet ja keskeinen sisältö

Suomen yleinen tavoite on puolustusmateriaalialan teollisuuden kilpailukyvyn ja elinkelpoisuuden säilyttäminen kiristyvässä markkinatilanteessa. Tämä edellyttää puolustusmateriaaleille asetettavien käyttäjä- ja teknisten vaatimusten yhtenäistämistä. Tältä pohjalta pyritään yhteiseen tuotekehittelyyn ja yhteisiin hankintoihin mahdollisimman monen valtion puolustusvoimien kanssa kustannusten vähentämiseksi puolustusmateriaalin tutkimuksessa, kehittämisessä, hankintatoimessa, laadunvalvonnassa, huollossa ja ylläpidossa.

Pohjoismaissa lähdetään siitä, että ampumatarvike- ja räjähdealan kannattamatonta teollisuutta ei pyritä ylläpitämään jokaisessa maassa, vaan tuotanto keskitetään taloudellisesti toimiviin yksikköihin Pohjoismaiden alueella. Perustamalla pohjoismaisia yhteisyrityksiä on pyritty nostamaan aiemmin kannattamaton toiminta taloudellisesti tuottavaksi ja kilpailukykyiseksi. Tämä edellyttää yritysten välisen päällekkäisen tuotannon lakkauttamista ja keskittämistä tehokkaisiin tuotannollisiin osaamiskeskuksiin. Seurauksena on joidenkin tuotteiden ja tuoteryhmien valmistuksen päättyminen eräistä Pohjoismaista.

Pohjoismaisen puolustusteollisuuden kehitys asettaa uusia haasteita perinteiselle huoltovarmuusajattelulle. Huoltovarmuus on pystyttävä turvaamaan myös tilanteessa, jossa kotimaista alan teollisuutta uudelleenjärjestelyjen vuoksi siirretään ulkomaille. Vaikeita kysymyksiä joudutaan ratkaisemaan silloin, kun uudelleenjärjestelyjen vuoksi olisi luovuttava kotimaisesta ampumatarvikealan tuotannosta, joka muun muassa huoltovarmuuden tavoitteista annetussa valtioneuvoston päätöksessä katsotaan sotilaallisen maanpuolustuksen kannalta keskeiseksi toimialaksi.

Nykyinen kehitys johtanee tiivistyvään riippuvuussuhteeseen mukana olevien maiden välillä. Ampumatarvike- ja räjähdealan huoltovarmuus pyritään tässä tilanteessa turvaamaan yhteisin valtiosopimustasoisin järjestelyin.

Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä puolustusmateriaalialan teollisuuden yhteistyön tukemisesta tehdyn sopimuksen tarkoituksena on luoda poliittiset ja oikeudelliset puitteet sopimuspuolten puolustusmateriaaliteollisuuden yhteistyön laajentamiselle yhteispohjoismaisiksi tuotantoyrityksiksi. Sopimus sisältää integroidun tuotannon vientivalvontaa ja sen huoltovarmuuden turvaamista koskevia määräyksiä. Nämä ovat Suomen kannalta sopimuksen tärkein osa.

Vientivalvonnan mahdollisimman suuri yhdenmukaistaminen ja yhteisten sääntöjen luominen edistää sopimuksessa tarkoitettujen yhteisyritysten toimintaa. Sopimuksen soveltaminen on kuitenkin alisteinen sopimuspuolten muille kansainvälisille sitoumuksille ja velvoitteille. Vientivalvontaa koskevat artiklat eivät myöskään muuta tai kumoa sopimuspuolten kansallista vientivalvontalainsäädäntöä, vaikka tavoitteena on mahdollisuuksien mukaan yhdenmukaistaa käytäntöjä.

Sopimuksen vientivalvontaa koskeva osuus edellyttää Suomelle uutta hallinnollista menettelyä eli ennakkotietoa, joka muistuttaa kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnassa käytössä olevaa menettelyä. Menettelyn puitteissa viejälle annettu ennakkotieto hyväksyttävistä markkinointikohteista ei poista vientiluvan tarvetta varsinaisen vientitapahtuman ajankohtaistuessa, vaikka se yrityksen kannalta antaakin entistä paremmat edellytykset toiminnan, tuotannon ja viennin pitkäjänteiselle suunnittelulle. Sopimuksella pyritään yksinkertaistamaan sopimuspuolten alueiden välisiä puolustustarvikkeiden siirtoja, eikä sopimuspuolten välisissä siirroissa vaadita loppukäyttäjätodistusta. Lopullinen vienti Pohjoismaiden ulkopuolelle tapahtuu aina lopullisen viejämaan säännöin ja muiden osatoimittajamaiden suostumuksella. Näin kansallinen päätösvalta ei vientivalvonnassa muutu.

Samanaikaisesti kun sopimuspuolet sitoutuvat tiiviimpään yhteistyöhön puolustusmateriaaliteollisuuden alalla, ne luopuvat kansallisten vastakauppoja koskevien vaatimusten tiukasta soveltamisesta. Integroidussa tuotannossa toimitusten varmuus, omistussuhteiden ristikkäisyys tai tuotantolinjojen markkinointioptimointi ovat merkittävämpiä arvoja kuin kauppavirtojen muodollinen tasapaino. Sopimuksessa on kuitenkin määräyksiä siitä, että sopimuspuolten tulee pitää lukua sopimuksen piiriin kuuluvien tuotteiden hankinnoista muiden sopimuspuolten alueilta sekä ajoittaisesta yhteisten taseiden tekemisestä, mikä mahdollistaa kaupan kehittymisen seuraamisen ja tarvittaessa myös kauppaa tasapainottavat toimet sopimuksen sisäisen rakenteen avulla. Sopimuksen soveltamista varten perustetaan hallitustenvälinen konsultatiivinen ryhmä (HKR).

Sopimus koostuu varsinaisesta sopimustekstistä ja siihen kuuluvista liitteistä. Sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä Suomi, Norja ja Ruotsi allekirjoittivat myös Nammo AS ― Nordic Ammunition Companya koskevan liitteen.

Sopimus sisältää määräyksiä uusien liitteiden laatimisjärjestyksestä ja olemassaoleviin liitteisiin liittymisestä. Hallituksen esityksen laatimisvaiheessa on jo tiedossa, että Nexplo Industries AB -yhtiöstä suunnitellaan seuraavaa tähän sopimukseen tulevaa liitettä. Liiteosapuoleksi saa muun muassa toimitusvarmuutta lisätäkseen tulla myös sopimusvaltio, jonka alueella ei ole kyseessä olevan yhteisyrityksen tuotannollisia osia.

Sopimus sisältää sekä kaikkia sopimuspuolia koskevia määräyksiä (esimerkiksi yleinen huoltovarmuuden turvaamisvelvoite) että vain liitteiden osapuolia koskevia määräyksiä (esimerkiksi huoltovarmuustoimituksiin sitoutuminen).

2.2. Esitykseen sisältyvien lakiehdotusten keskeiset ehdotukset

Esitys sisältää ehdotuksen niin sanotuksi blankettilaiksi, jolla saatetaan voimaan Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä puolustusmateriaalialan teollisuuden yhteistyön tukemisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset. Esitys sisältää myös ehdotuksen laiksi puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun lain 4 ja 5 §:n muuttamisesta. Muutoksilla tarkennetaan lain asetuksenantovaltuussäännökset perustuslain vaatimuksia vastaaviksi.

3. Esityksen vaikutukset
3.1. Taloudelliset vaikutukset

Esityksellä tuetaan toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on Suomen puolustusteollisuuden kilpailukyvyn vahvistaminen ja elinkelpoisuuden säilyttäminen. Puolustustarvikkeiden vienti Suomesta on viime vuonna ollut selvästi laskussa.

Sopimuksen avulla pyritään myös turvaamaan Suomen huoltovarmuutta. Sopimuksen 2 artiklan 3 kappaleessa käsitellään tilanteita, joissa sopimuspuolet toivovat, että tietyt puolustusteollisuusyritykset pitävät yllä kriisi- tai lisäkapasiteettia taikka molempia (emergency and/or surge capacity) sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden toimitusten lisäämiseksi kriisitilanteen tai sodan aikana. Tällaisessa tapauksessa kyseiset sopimuspuolet vastaavat valmiuden ylläpidon aiheuttamista ylimääräisistä kustannuksista. Tällaiset järjestelyt sovitaan asianomaisten puolustusteollisuusyritysten ja sopimuspuolten välillä.

Huoltovarmuuden turvaamisella on vaikutuksia yleiseen turvallisuuteen, jolla taas voidaan katsoa olevan myönteisiä taloudellisia vaikutuksia laajassa merkityksessä.

3.2. Yritysvaikutukset

Esityksellä on myönteisiä vaikutuksia sekä julkistaloudelle että yrityksille, jotka suoraan tai epäsuorasti hyötyvät esityksessä ehdotetun sopimuksen soveltamisesta. Erityisesti sopimuksen vientivalvontaa koskevilla määräyksillä on merkitystä yritysten toiminnan kannalta, koska niissä mainittu uusi ennakkotietomenettely parantaa yritysten mahdollisuuksia suunnitella toimintaansa pitkällä tähtäimellä. Sopimuksessa on asetettu yleiseksi tavoitteeksi pyrkiä mahdollisuuksien mukaan yhdenmukaistamaan sopimuspuolten vientivalvontakäytäntöjä. Myös tämä helpottaa sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien yritysten vientiponnisteluja. Yrityksille tulee vähäisiä, vapaaehtoisia uusia velvollisuuksia tämän sopimuksen perusteella, jotka liittyvät markkinointisuunnitelmien laatimiseen.

3.3. Organisaatio- ja henkilöstövaikutukset

Esitys ei sisällä määräyksiä, joilla olisi organisaatio- tai henkilöstövaikutuksia. Sopimuksessa ehdotettuun koordinaatioelimeen osallistutaan normaalina virkatyönä toimivaltaisten ministeriöiden ja muiden organisaatioiden edustajina.

Ehdotettu ennakkotietomenettely luo uudenlaisen hallinnollisen menettelyn, joka vähäisessä määrin lisää viranomaisten velvollisuuksia ja työmäärää. Uuden menettelyn käyttöönottaminen lisää jossain määrin vastuuviranomaisen tiedottamistehtäviä.

3.4. Ympäristövaikutukset

Esityksellä ei ole ympäristövaikutuksia.

3.5. Vaikutukset eri kansalaisryhmien asemaan

Esityksellä ei ole suoria vaikutuksia eri kansalaisryhmien asemaan eikä naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon.

3.6. Aluepoliittiset vaikutukset

Esityksellä ei ole aluepoliittisia vaikutuksia.

4. Asian valmistelu
4.1. Sopimusneuvottelut

Aloitteen sopimuksen laatimiseen teki Norja, jossa sijaitsee pohjoismaisen ampumatarvikeyrityksen NAMMO AS:n pääkonttori.

Tasavallan presidentti asetti 31 päivänä toukokuuta 2000 neuvotteluvaltuuskunnan Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä puolustusmateriaalialan teollisuuden yhteistyön tukemista koskevan valtiosopimuksen neuvottelemiseksi. Tässä vaiheessa Tanska ei ollut vielä mukana neuvotteluissa. Valtuuskunnan puheenjohtaja ja kaksi jäsentä olivat ulkoasiainministeriöstä. Kauppa- ja teollisuusministeriöllä oli yksi edustaja ja puolustusministeriöllä kaksi edustajaa valtuuskunnassa.

Vuoden 2000 kesäkuun ja vuoden 2001 huhtikuun välillä järjestettiin kaikkiaan seitsemän varsinaista neuvottelukierrosta vuorotellen Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa. Näiden kokousten välillä järjestettiin muita neuvotteluosapuolten välisiä konsultaatioita sopimuksen erilliskysymyksistä.

Tanska osallistui neuvotteluihin tarkkailijana joulukuusta 2000 lähtien ja päätti kesäkuussa 2001 allekirjoittaa sopimuksen yhdessä Suomen, Norjan ja Ruotsin kanssa.

4.2. Esityksen valmistelu Suomessa

Ulkoasiainministeriö pyysi sopimuksesta ennen sen allekirjoittamista lausunnot oikeusministeriöltä, sisäasiainministeriöltä, puolustusministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, kauppa- ja teollisuusministeriöltä, maastavientityöryhmältä, Huoltovarmuuskeskukselta, Teollisuuden ja Työnantajain keskusliitolta sekä Patria Industries Oyj:ltä. Lausunnoissa suhtauduttiin sopimuksen tekemiseen myönteisesti.

Hallituksen esitys on laadittu virkatyönä ulkoasiainministeriössä yhteistyössä muiden toimivaltaisten ministeriöiden kanssa.

Esityksestä on pyydetty lausunnot oikeusministeriöltä, sisäasiainministeriöltä, puolustusministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, kauppa- ja teollisuusministeriöltä, tullihallitukselta, huoltovarmuuskeskukselta, suojelupoliisilta, Teollisuus ja Työnantajain Keskusliitolta, Puolustusteollisuusyhdistys ry:ltä, Turvatekniikan keskukselta (TUKES), Nammo Lapua Oy:ltä, Nexplo Vihtavuori Oy:ltä sekä Patria Industries -konsernilta. Lausunnonantajien huomautukset on otettu huomioon esityksessä. Eräissä lausunnoissa on korostettu, että sopimuksen käytännön toimivuus osittain myös riippuu siitä tavasta ja laajuudesta, jolla valmistaudutaan ja osallistutaan sopimuksessa tarkoitettuun hallitustenväliseen konsultatiiviseen ryhmään.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1. Sopimuksen sisältö ja suhde Suomen lainsäädäntöön

Johdanto. Johdannossa korostetaan vahvan pohjoismaisen puolustusteollisuuden hyödyllisyyttä sekä sitä, että huoltovarmuuden kannalta on tärkeää tukea sitä, että sopimuspuolten puolustusvoimien hankinnoista riittävä osa saadaan näiltä kotimarkkinoita edustaviksi katsottavilta tavarantoimittajilta. Sopimuksen johdannossa viitataan uudistetun puitesopimuksen määräyksiin, joiden mukaan sopimuspuolten tavoitteena on laajempi yhteistyö "taloudellisen, teknisen ja/ tai teollisen hyödyn" saamiseksi yhteistyöhön osallistuville maille. Johdannossa todetaan myös, että kaikkien toimenpiteiden, joihin sopimuksen perusteella ryhdytään, on oltava sopusoinnussa sopimuspuolten kansainvälisten velvoitteiden kanssa, eli Tanskan, Suomen ja Ruotsin EU-jäsenyyden kanssa, Norjan (ja käytännössä kaikkien sopimuspuolten) ETA-jäsenyyden kanssa sekä Tanskan ja Norjan Nato-jäsenyyden kanssa. Johdannossa todetaan myös, että puolustusmateriaalin siirtojen tulee tapahtua sopimuspuolten kansainvälisten vientivalvontaan liittyvien velvoitteiden ja sitoumusten mukaisesti, ja erityisesti niiden kriteerien mukaisesti, jotka sisältyvät EU:n ministerineuvoston 8 päivänä kesäkuuta 1998 hyväksymiin Euroopan unionin käytännesääntöihin aseiden viennistä, joihin myös Norja on sitoutunut, ja joita tulisi pitää vähimmäisvaatimuksena tavanomaisten aseiden siirtojen toteuttamisessa ja valvonnassa.

1 artikla. Määritelmät. Artikla sisältää sopimuksen keskeisimpien käsitteiden määritelmät. Kohdassa a) "puolustusteollisuusyritys" määritellään siten, että se tarkoittaa mitä tahansa liikeyritystä, teollista yritystä, laitosta tai muuta oikeushenkilöä, jolla on omaisuutta kahden tai useamman sopimuspuolen alueella, joka tuottaa tai toimittaa puolustusmateriaalia ja siihen liittyviä palveluita ja joka on mainittu jossakin sopimuksen liitteessä. Tällä määritelmällä on pyritty tekemään mahdolliseksi sopimuksen soveltaminen kohdennetusti juuri niihin puolustusteollisuusyrityksiin, joiden toimintaa sopimuksen säännökset helpottavat pohjoismaisessa toimintaympäristössä, jotka ovat kaikkien liiteosapuolten hyväksyttävissä edunsaajiksi, ja jotka itse puolestaan ovat valmiita sopimuksen tarkoittamaan yhteistyöhön viranomaisten kanssa.

Artiklan b) kohdassa määritellään "tämän sopimuksen soveltamisalaan kuuluvat tuotteet" siten, että ne tarkoittavat kaikkea puolustusmateriaalia, jonka vientiä jokin sopimuspuoli valvoo, ja jonka tämän sopimuksen jossakin liitteessä mainittu puolustusteollisuusyritys valmistaa sopimuspuolten alueella. Tarkoituksena on ollut rajata tuotteet siten, että puolustusteollisuusyrityksen valmistamat tuotteet, joiden huoltovarmuus on turvattava ja joiden vientiä valvotaan sopimusvaltioissa, kuuluvat sopimuksen soveltamisalaan. Puolustusteollisuusyritykset voivat markkinoida ja viedä maasta omia puhtaasti kansallisia tuotteitaan tai liitteessä mainitsemattomia muita tuotteitaan myös tavanomaisin kansallisin vientimenettelyin.

Artiklan c) kohdassa määritellään "liiteosapuolet" niiksi sopimuspuoliksi, jotka ovat tehneet keskenään liitteen. Sopimuspuolia on sopimuksessa neljä. Liitteiden sopimuspuolten määrää ei ole rajoitettu vaan niitä voivat tehdä kaikki sopimuspuolet, tahi kolme tai kaksi sopimuspuolta. Näin mahdollistetaan se, että sopimukseen voidaan sisällyttää uusia liitteitä, joiden osapuolet harkitaan erikseen sopimuspuolten tarpeiden pohjalta.

2 artikla. Toimitusvarmuus. Artiklan 1 kappale sisältää yleisen velvoitteen, jonka mukaan sopimuspuolet sitoutuvat varmistamaan tämän sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden saatavuuden rauhan, kriisitilanteen ja sodan aikana kansallisten puolustusvoimien käyttöön. Tätä tarkoitusta varten liiteosapuolet sitoutuvat toimittamaan liitteen soveltamisalaan kuuluvia tuotteita muille liiteosapuolille. Saatavuuden varmistamisvelvoite koskee kaikkia sopimuspuolia. Toimituksiin ovat sitoutuneet kunkin liiteosapuolet tämän artiklan määräysten mukaisesti.

Artiklan 2 kappaleessa määrätään 1 kappaleessa olevan velvoitteen täytäntöönpanosta, jonka tulee tapahtua 3-7 kappaleiden määräysten mukaisesti, jotta edistettäisiin kyseisen liitteen osapuolten välistä yhteistyötä liitteen soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden toimituksissa ja varmistettaisiin näiltä osin kansallinen puolustusvalmius.

Artiklan 3 kappaleessa käsitellään tilanteita, joissa sopimuspuolet toivovat, että tietyt puolustusteollisuusyritykset pitävät yllä kriisi- ja/ tai lisäkapasiteettia sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden toimitusten lisäämiseksi kriisitilanteen tai sodan aikana. Tällaisessa tapauksessa sopimuspuolet, jotka ovat pyytäneet lisäkapasiteetin ylläpitämistä vastaavat valmiuden ylläpitämisen aiheuttamista ylimääräisistä kustannuksista. Tällaiset järjestelyt sovitaan asianomaisten puolustusteollisuusyritysten ja sopimuspuolten välillä.

Artiklan 4 kappaleessa määrätään toimitusten priorisoinnista. Sopimuspuolet katsovat, että sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden toimitusten priorisoinnissa noudatetaan yleensä tavanomaisen kauppatavan mukaisesti neuvoteltuja aikatauluja. Mikäli yksi tai useampi liiteosapuoli on mukana kriisitilanteessa tai sodassa, muut liiteosapuolet vaikuttavat aktiivisesti siihen, että niiden omalla alueella olevien puolustusteollisuusyritysten kanssa sovittujen aikataulujen mukaiset toimitukset tapahtuvat viivytyksettä. Ottaen asianmukaisesti huomioon kansainväliset velvoitteet ja vastaavat kansalliset näkökohdat, liiteosapuolet sitoutuvat myös tarvittaessa järjestämään kuljetuksia tai avustamaan niissä.

Kansainvälisillä velvoitteilla tarkoitetaan muun muassa Norjan ja Tanskan Nato-jäsenyyttä sekä, Suomen, Ruotsin ja Tanskan EU-jäsenyyttä, sulkematta pois muita kansainvälisiä tai kansainvälisoikeudellisia velvoitteita. Vastaavilla kansallisilla näkökohdilla tarkoitetaan muun muassa tilannetta, jossa on pätevästi päätetty yksipuolisesti jostakin kansainvälisoikeudellisesta kannanotosta tai ulkopoliittisesta toimintavaihtoehdosta niin, että se on rinnastettavissa kansainväliseen velvoitteeseen sen sopimuspuolen näkökulmasta, joka on tehnyt tällaisen päätöksen tai muun toimen. Muotoilu siis tarkoittaa muun muassa Suomen ja Ruotsin liittoutumattomuudesta mahdollisesti aiheutuvia kansallisia velvoitteita.

Artiklan 5 kappale (1 ja 2 kohdat mukaan lukien) sisältää liiteosapuolille kohdistetun velvoitteen neuvotella priorisoinnista ja myös mahdollisuudesta saada toimituksia toisen liiteosapuolen omista varastoista, jos yksi tai useampi liiteosapuoli pyytää kyseisen liitteen soveltamisalaan kuuluvia tuotteita kriisitilanteen tai sodan aikana. Jos erityisjärjestelyt aiheuttavat lisäkustannuksia muille liiteosapuolille tai asiaan liittyville puolustusteollisuusyrityksille, on pyynnön esittäneen liiteosapuolen vastattava oikeudenmukaisista ja kohtuullisista kustannuksista.

Artiklan 6 kappale koskee liiteosapuolten välistä, omista varastoista tapahtuvaa liitteen soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden siirtoa tai lainaamista. Näissä tapauksissa ehdoista sovitaan hallitusten välisin järjestelyin. Tätä tarkoitusta varten liiteosapuolet käyttävät hyväkseen mahdollisuuksien mukaan olemassa olevia kahden- ja monenvälisiä järjestelyjä. Soveltaessaan näitä järjestelyjä liiteosapuolet tekevät parhaansa varmistaakseen liitteen soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden saatavuuden ajoissa ja kohtuullisin toimitusehdoin ja lisäksi sen, että tuotteet ovat käyttökelpoisessa kunnossa.

Artiklan 7 kappale koskee tapauksia, joissa tilanne edellyttää suurempaa sotilaallista valmiutta. Sellaisissa tapauksissa liiteosapuolet neuvottelevat keskenään asianmukaisella tasolla päästäkseen sopimukseen siitä, miten kyseisen liitteen soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden toimituksia priorisoidaan.

Artiklan 8 kappaleessa käsitellään tilanteita, joissa toimitusvelvoite toista liiteosapuolta kohtaan joutuu ristiriitaan omien puolustusvoimien tarpeiden kanssa sellaisen kriisitilanteen tai sodan aikana, joka vaikuttaa yhteen tai useampaan sopimuspuoleen. Tällöin liiteosapuolet sitoutuvat neuvottelemaan välittömästi keskenään ratkaistakseen mahdolliset ongelmat, joita ristiriita synnyttää. Tarvittavista järjestelyistä, jotka koskevat esimerkiksi 4-6 kappaleen mukaisten sitoumusten täyttämiseen tarvittavia rahallisia korvauksia, olisi sovittava viipymättä.

Artiklan 9 kappale palauttaa mieliin perussäännön, että normaaliolosuhteissa sopimuspuolet sekä sopimuspuolten alueella olevat puolustusteollisuusyritykset noudattavat tavanomaisia kaupallisia menettelytapoja ja käytäntöjä sekä niihin liittyviä määräyksiä.

Huoltovarmuuden turvaamisesta annetussa laissa huoltovarmuus on määritelty niin, että se tarkoittaa poikkeusolojen varalta väestön toimeentulon, maan talouselämän ja maanpuolustuksen kannalta välttämättömien taloudellisten toimintojen turvaamista. Turvaamalla sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden toimitukset, sopimus tähtää osaltaan tämän määritelmän mukaiseen maanpuolustuksen toimintojen turvaamiseen. Tarkempia säännöksiä huoltovarmuudesta sisältyy lisäksi huoltovarmuuskeskuksesta annettuun asetukseen ja valtioneuvoston päätökseen, joiden sisältöä kuvataan tarkemmin edellä Suomen lainsäädäntöä ja nykytilan arviointia koskevassa yleisperustelujen jaksossa 1.2.

3 artikla. Vientivalvonta. Artiklan 1 kappale sisältää vientivalvontaa koskevan pääsäännön, jonka mukaan sopimuksella ei muuteta sopimuspuolten vientivalvontalainsäädäntöä eikä -määräyksiä. Tämän sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden vientiin valtioihin, jotka eivät ole sopimuksen osapuolia sovelletaan lopullisen vientiluvan myöntävän sopimuspuolen eli viejämaana olevan Pohjoismaan lakeja ja määräyksiä.

Artiklan 2 kappaleessa määrätään, että sopimuspuolet pyrkivät mahdollisuuksien mukaan yhtenäistämään vientivalvontaa varten laadittuja kansallisia puolustustarvikeluokitteluja ja vientilupien myöntämiskäytäntöjä. Sopimuspuolten vientivalvontaa koskevissa käytännöissä on nykyisellään jonkin verran eroja, joiden kaventaminen olisi vientiä harjoittavien puolustusmateriaaliyritysten edun mukaista ja lisäisi sopimuspuolten tasavertaisuutta.

Artiklan 3 kappaleen 1 kohdassa määrätään, että myöntäessään vientilupia sopimuksen ulkopuolisiin maihin, sopimuspuolet noudattavat kansainvälisiä velvoitteitaan ja sitoumuksiaan, kuten YK:n turvallisuusneuvoston, Euroopan unionin tai ETYJ:n aseidenviennille asettamia rajoituksia. Nämä rajoitukset voivat olla joko yleisiä tai yksittäisiä maita koskevia. Mainitut esimerkit kansainvälisistä velvoitteista ovat sellaisia, joiden noudattamiseen Suomi ja muutkin sopimuspuolet ovat muissa yhteyksissä ennalta jo sitoutuneet.

Artiklan 3 kappaleen 2 kohdassa määrätään, että teollisuusyrityksille annetaan sopimuspuolten kansainvälisiin velvoitteisiin perustuva vientikiellossa olevien kohteiden luettelo, jota tarkistetaan tarvittaessa. Teollisuusyrityksellä tarkoitetaan tässä ennakkotietoa saavaa puolustusteollisuusyritystä. Tämä kohta ei aseta Suomen viranomaisille uusia yleisiä velvoitteita, koska tässä kohdassa tarkoitetut luettelot sisältyvät puolustustarvikkeiden maastavientiä ja kauttakuljetusta koskevista yleisistä suuntaviivoista annetun valtioneuvoston päätöksen liitteisiin 2.1.2. ja 2.1.3. ja ovat kaikkien saatavilla. Suuntaviivojen 1 §:n 1.6. kappaleessa säädetään, että ulkoasiainministeriö vastaa liitteiden pitämisestä kansainvälisen kehityksen tasalla.

Artiklan 4 kappaleessa 1 kohdassa määrätään, että tiettyyn liitteessä mainittuun yhteistyöhön osallistuvat puolustusteollisuusyritykset toimittavat toimivaltaiselle viranomaiselle tietoja vientiin liittyvistä markkinointisuunnitelmistaan, jotka koskevat tämän sopimuksen soveltamisalaan kuuluvia tuotteita, sekä mahdollisista sopimuksen ulkopuolisista viennin kohdemaista. Näin ollen käsittelyn aloittamiseksi suunnitelman on tultava puolustusteollisuusyritykseltä ainakin yhden liiteosapuolen viranomaisen tietoon. Asian jatkokäsittelyssä kaikkien kysymykseen tulevien liiteosapuolten toimivaltaiset viranomaiset tarkastavat nämä suunnitelmat koordinoidusti keskenään kunkin osapuolen voimassa olevan lainsäädännön ja menettelytapojen mukaisesti. Viranomaisten saavuttamaa yksimielisyyttä pidetään ennakkotietona puolustusteollisuusyrityksille niiden markkinointia varten.

Tässä kappaleessa tarkoitetut toimivaltaiset viranomaiset ovat Suomessa valtioneuvosto ja puolustusministeriö (puolustustarvikkeet) ja sisäasiainministeriö (ampuma-aselaissa tarkoitetut tuotteet). Markkinointisuunnitelmat käsittelee Suomessa puolustustarvikkeiden osalta puolustustarvikkeiden maastavientiä ja kauttakuljetusta koskevista yleisistä suuntaviivoista annetun valtioneuvoston päätöksen 1 §:n 4.2 kohdan nojalla puolustusministeriön asettama maastavientityöryhmä.

Ennakkotieto on Suomessa uusi menettely puolustustarvikkeiden vientivalvonnassa, ja se vastaa käytössä olevaa vientimenettelyä kaksikäyttötuotteiden osalta. Kyseessä on viranomaisen viejän pyynnöstä antama ennakkotieto luvan myöntämisen yleisistä edellytyksistä. Ennakkotieto sisältää tiedot sopimuspuolten hyväksymistä vientikohteista eriteltynä tuotekohtaisesti ja mahdollisesti myös sopimuskohtaisesti ja eroaa ennakkolausunnosta, joka taas sisältää yksittäistä vientihanketta koskevan ulko- ja turvallisuuspoliittisen kannanoton. Ennakkotieto ei takaa vientilupaa lopullisessa lupaharkinnassa, mutta antaa viejälle kohtuullisen mahdollisuuden arvioida ennalta hankkeen mahdollisuuksia tulla hyväksytyksi käytännössä. Tämä puolestaan edesauttaa pitkäjänteisen markkinoinnin suunnittelua ja toteuttamista.

Viejien oikeusturvan kannalta on perusteltua, että lainsäädännössä määritellään erilaiset päätöstyypit, jotka vaikuttavat tai saattavat vaikuttaa lopullisen maastavientiluvan myöntämiseen. Hallitus valmistelee ennakkotietomenettelyä koskevien lisäysten tekemistä puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annettuun asetukseen ja puolustustarvikkeiden maastavientiä ja kauttakuljetusta koskevista yleisistä suuntaviivoista annettuun valtioneuvoston päätökseen.

Tässä kappaleessa mainitut markkinointisuunnitelmat sekä niiden perusteella annettavat ennakkotiedot ovat salassa pidettäviä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 24 §:n 1 momentin 2 ja 20 kohtien perusteella.

Ennakkotiedon pääasiallinen merkitys sisältyy tämän kappaleen 4 kohtaan. Artiklan 4 kappaleen 2 kohdassa määrätään kohdemaan luetteloon lisäämisestä. Siinä todetaan, että sopimuksen ulkopuolisen kohdemaan lisääminen luetteloon teollisuuden toivomuksesta edellyttää asianomaisten liiteosapuolten yksimielisyyttä.

Artiklan 4 kappaleen 3 kohdassa määrätään kohdemaan luettelosta poistamisesta. Liiteosapuolet harkitsevat sopimuksen ulkopuolisten kohdemaiden poistamista luettelosta, jos yksi osapuolista sitä pyytää. Kohdemaan poistamista koskevan pyynnön on perustuttava kohdemaan sisäisen tai ulkoisen tilanteen merkittävään kielteiseen muutokseen, EU:n aseidenviennin käytännesääntöjen kriteereihin tai muihin kansallisiin sitoumuksiin tai velvoitteisiin. Pyynnön seurauksena asianomaisen liiteosapuolet neuvottelevat viipymättä asianmukaisella tasolla yksimielisyyden saavuttamiseksi. Kyseinen kohdemaa poistetaan luettelosta, ellei sen säilyttämisestä olla yksimielisiä. Harkinnan kohteena olevan tuotteen vienti kyseiseen kohdemaahan keskeytetään neuvottelujen ajaksi, jos joku liiteosapuoli sitä pyytää.

Artiklan 4 kappaleen 4 kohdassa sopimuspuolet sitoutuvat noudattamaan yhteisesti sovittua kohdemaaluetteloa. Kaikki sopimuspuolet suostuvat siihen, että ne eivät myönnä vientilupaa sopimuksen soveltamisalaan kuuluvan tuotteen viennille sopimuksen ulkopuoliseen kohdemaahan, elleivät ne ole yhdessä ja yksimielisesti sopineet kyseisestä kohdemaasta. Tämä merkitsee sitä, että sopimuksessa tarkoitettujen tuotteiden siirtoa liiteosapuolten välillä voidaan yksinkertaistaa projektiluvalla, joka poistaa erillisen vientiluvan tarpeen liiteosapuolten alueiden väliltä, eikä erillistä loppukäyttäjätodistustakaan liioin tarvita tuotteiden siirroissa liiteosapuolille, koska ne ovat jo yksimielisesti hyväksyneet ennakkotietoon sisältyvät vientikohteet ja sitoutuneet artiklan 5 kappaleen mukaisesti varmistamaan loppukäytön silloin, kun tuotteita viedään edelleen kolmanteen maahan.

Maastavientiluvan myöntämisestä säädetään puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun lain 2 ja 3 §:ssä. Luvan myöntämisen yleiset edellytykset on määritelty 3 §:n 1 momentissa, jonka mukaan maastavientilupaa ei myönnetä, jos lupa vaarantaisi Suomen turvallisuutta tai olisi Suomen omaksuman ulkopoliittisen linjan vastainen. Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvosto vahvistaa puolustustarvikkeiden maastavientiä ja kauttakuljetusta koskevat yleiset suuntaviivat.

Artiklan 5 kappaleessa säädetään loppukäytön varmistamisesta. Kaikki sopimuspuolet sitoutuvat hankkimaan todistuksen tuotteen loppukäyttäjästä vietäessä sopimuksen soveltamisalaan kuuluvia tuotteita sallittuihin sopimuksen ulkopuolisiin maihin, sekä vaihtamaan näkemyksiä asianomaisten liiteosapuolten kanssa, jos ne saavat jälleenvientiä koskevan hakemuksen. Jos tarkoitettu jälleenvientikohde ei ole sallittujen vientikohteiden joukossa, neuvotteluihin sovelletaan tämän artiklan 4 kappaleen mukaisia menettelytapoja. Loppukäyttötodistuksen hankkimisesta on säännöksiä puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun lain 4 §:n 3 momentissa.

Artiklan 6 kappaleessa määrätään vientimenettelystä sopimuspuolten kesken. Sopimuspuolten alueiden välillä tapahtuvaa osien tai teknologian siirtoa liitteessä määriteltyä käyttötarkoitusta varten sekä sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien valmiiden tuotteiden siirtoa yksinkertaistetaan projektiluvalla, joka poistaa kullakin siirtokerralla erikseen vaadittavan vientiluvan tarpeen. Projektiluvan nojalla tapahtuvan viennin osalta ei vaadita loppukäyttäjää koskevia asiakirjoja, ottaen huomioon sopimuspuolten tämän artiklan 3-5 kappaleen mukaiset sitoumukset. Kukin sopimuspuoli määrittelee projektiluvan myöntämistä ja peruuttamista koskevat ehdot, ottaen huomioon sopimuksen mukaiset velvoitteensa.

Sopimus ei muuta loppukäyttäjätodistusta koskevaa pääsääntöä, mutta sen vaatimisesta luovutaan sopimuspuolten kesken tilanteessa, jossa sopimuspuolten välisiä siirtoja yksinkertaistetaan projektiluvalla. Puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun lain 4 § 3 momentissa todetaan, että maastavientiluvan myöntäjä voi velvoittaa luvan hakijaa antamaan loppukäyttäjätodistuksen. Sääntö ei tämän lainkohdan mukaan ole ehdoton. Puolustustarvikkeiden maastavientiä ja kauttakuljetusta koskevista yleisistä suuntaviivoista annetun valtioneuvoston päätöksen 4.4 sisältää tarkempia ohjeita loppukäyttäjätodistuksen hankkimisesta. Kansallinen päätösvalta on myös turvattu, koska kohdemaaluettelo ja sen muutokset hyväksytään yksimielisesti.

4 artikla. Vastakaupat (teollinen yhteistyö). Artiklan 1 kappaleessa määrätään vastakauppavelvoitteesta luopumisesta ja luopumisen periaatteista. Sopimuspuolet pyrkivät löytämään toimenpiteitä, joilla nykyiset vastakauppoihin liittyvät vaatimukset voidaan korvata. Perimmäinen tavoite on pitkäaikaisen tasapainon saavuttaminen sopimuspuolten välisten puolustukseen liittyvien toimitusten osalta. Näistä toimenpiteistä sovitaan erikseen, ja niiden on perustuttava periaatteisiin, jotka on määritelty 1 kappaleen 1-3 kohdissa.

Edellä mainittuihin periaatteisiin kuuluu 1 kohdan mukaan, että elleivät kansalliset tai kansainväliset julkisia hankintoja, kilpailua tai oikeudenmukaista kohtelua koskevat säännöt muuta edellytä, kukin sopimuspuoli pidättäytyy vaatimasta vastakauppoja korvaukseksi tämän sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden hankkimisesta toiselta sopimuspuolelta.

Artiklan 1 kappaleen 2 kohdassa todetaan, että kukin sopimuspuoli pitää vuosittain tiliä muilta sopimuspuolilta saamistaan tämän sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden toimituksista. Nämä tilit kootaan vuosittaiseksi vastakauppaselvitykseksi. Vastakauppataseesta laaditaan viiden vuoden välein arviointiraportti (3 kohta).

5 artikla. Tietojen luovuttaminen. Artikla koskee salassapitoa. Sopimuksen soveltamisalaan kuuluvia tuotteita tai teknologiaa koskevia tietoja, joiden yksi sopimuspuoli katsoo edellyttävän turvaluokitukseen perustuvaa suojaa tietojen luvatonta luovuttamista vastaan, pidetään turvaluokiteltuina tietoina kaikkien sopimuspuolten osalta, ja niitä käsitellään sopimuspuolten kansallisten lakien ja määräysten edellyttämällä tavalla.

Viranomaisten hallussa olevat sopimuksen 5 artiklassa tarkoitetut tietoaineistot ovat usein sellaisia, jotka ovat salassapidettäviä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 10 kohdan nojalla. 3 artiklassa mainitut markkinointisuunnitelmat sekä niiden perusteella annettavat ennakkotiedot ovat lisäksi salassa pidettäviä julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 2 ja 20 kohtien perusteella, koska markkinointisuunnitelmat sisältävät myös liikesalaisuuksia ja koska tiedon antaminen niistä aiheuttaisi vahinkoa tai haittaa Suomen ulkosuhteille, ottaen huomioon sen, että muut sopimuspuolet odottavat, että tietoja käsitellään luottamuksellisina.

6 artikla. Vahingonkorvausvastuu. Artiklan 1 kappaleessa määrätään, ettei sopimuspuolella ole vahingonkorvausvastuuta asioissa, jotka liittyvät vientivalvontaa koskevan 3 artiklan 1 kappaleessa olevaan markkinointisuunnitelmien perusteella annettavaan ennakkotietoon eikä sellaisten toimenpiteiden johdosta, joihin on ryhdytty saman artiklan 3 kappaleen mukaisesti liittyen kohdemaan poistamiseen kohdemaaluettelosta. Artiklan 2 kappaleessa todetaan, että muusta vahingonkorvausvelvollisuudesta määrätään erikseen liitteissä.

Viejä kärsii vahinkoa, jos ennakkotiedon perusteella tehty markkinointityö menee hukkaan sellaisessa tapauksessa, että varsinaista vientilupaa ei sittemmin myönnetäkään. Tällaisessa tapauksessa viejällä ei ole oikeutta vaatia vahingonkorvausta ennakkotiedon antaneelta viranomaiselta. Valtion vahingonkorvausvastuusta julkisyhteisönä säädetään vahingonkorvauslain (412/1974) 3 luvussa. Sopimuksen 6 artiklan määräykset eivät ole ristiriidassa sanottujen säännösten kanssa.

7 artikla. Konsultatiiviset menettelyt. Artiklassa määrätään sopimuksen soveltamiseen ja täytäntöönpanoon liittyvistä yhteistyöjärjestelyistä sopimuspuolten välillä. Artiklan 1 kappaleessa määrätään perustettavaksi hallitustenvälinen konsultatiivinen ryhmä (HKR, englanniksi Governmental Consultation Group, GCG).

Artiklan 2 kappaleessa määrätään HKR:n tehtävistä. Sen yleisenä tehtävänä on varmistaa sopimuksen tehokas soveltaminen ja edistää sen päämääriä, pitäen mielessä puolustusteollisuusyritysten pitkäaikaisen toimintakyvyn ja edut. Kansallisen osallistumisen taso HKR:n toimintaan voi vaihdella tarpeen mukaan kulloistenkin neuvottelujen tarkoituksen mukaisesti. Kukin sopimuspuoli nimittää edustajan, joka toimii kansallisena yhteyshenkilönä. Yhteyshenkilöt koordinoivat HKR:n juoksevia asioita ja varmistavat, että kaikki sopimuksen soveltamisesta johtuvat kysymykset ratkaistaan viipymättä.

Artiklan 3 kappaleessa määrätään, että HKR kokoontuu jonkin osapuolen pyynnöstä. Tarkoituksena ei siten ole perustaa määräajoin kokoontuvaa elintä, vaan HKR:n puitteissa neuvotellaan sopimuksen muista artikloista johtuvasta lisätystä neuvottelu- tai koordinointitarpeesta aina, kun joku sopimuspuolista sitä pyytää. Yhteyshenkilöiden ja HKR:n välityksellä voidaan siis joustavasti sopia kulloinkin tarvittavasta kokoontumismuodosta ja -tasosta.

8 artikla. Liitteet. Artiklassa määritellään tilanteet, edellytykset ja menettelytavat liitteiden tekemiselle. 1 kappaleessa todetaan, että liitteen tekemisestä voivat sopia kaksi sopimuspuolta tai useampi sopimuspuoli, joiden alueella omaisuutta omistavat yhtiömuotoiset, teollisuutta harjoittavat tai muut oikeushenkilöt fuusioituvat tai ryhtyvät muuhun yhteistyöhankkeeseen. Nämä sopimuspuolet voivat kutsua muita sopimuspuolia osallistumaan neuvotteluihin ja liitteen tekemiseen. Liiteosapuoliksi voidaan yksimielisesti sovituin ehdoin hyväksyä lisää sopimuspuolia. Voidaan periaatteessa pitää mahdollisena, että liiteosapuoleksi valikoituu omilla ehdoillaan muun muassa jonkin sopimuspuolen asiakastaho, joka ei kuitenkaan osallistu omistukselliseen tai tuotannolliseen yhteistyöhön, tai myös sopimuspuoli sellaisenkin tuotteen osalta, jonka tuotanto osapuolen alueelta siirretään muun liiteosapuolen alueella toimivaan puolustusteollisuusyritykseen.

Artiklan 2 kappaleessa määrätään liitteen vähimmäismuotovaatimukset. Liitteessä on mainittava ainakin liiteosapuolet ja sen soveltamisalaan kuuluvat puolustusteollisuusyritykset ja tuotteet. Artiklan 3 artiklassa todetaan , että liitteet ovat sen osapuoliin nähden sopimuksen erottamaton osa.

Tämän esityksen liitteenä on Suomen sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä allekirjoittama liite, joka ei sisällä lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Myös mahdolliset uudet liitteet voidaan saattaa Suomessa voimaan asetuksella edellyttäen, että ne eivät sisällä lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä.

9 artikla. Muutokset. Artikla koskee sekä sopimuksen että liitteiden muuttamista. Artiklan 1 kappaleessa määrätään, että sopimuspuolet voivat yhteisestä suostumuksesta tehdä sopimukseen muutoksia. Muutokset toimitetaan kaikkien sopimuspuolten hyväksyttäväksi ja ne tulevat voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä sen päivän jälkeen, jona tallettaja on vastaanottanut viimeisen ratifioimis- tai hyväksymiskirjan.

Artiklan 2 kappaleessa todetaan, että liitteitä voidaan muuttaa liiteosapuolten yhteisestä suostumuksesta. Menettely on sama kuin pääsopimusta muutettaessa, sillä eroavuudella, että hyväksyminen tapahtuu ainoastaan liitteen osapuolten välillä. Määräajat ja ratifioimis- tai hyväksymismenettely ovat samat kuin 1 kappaleessa mainitut.

10 artikla. Riitojen ratkaisu. Artiklassa määrätään riitojen ratkaisumenettelystä. Sopimuksen tulkintaa ja soveltamista koskevat riidat ratkaistaan HKR:n puitteissa käytävin neuvotteluin, eikä niitä saateta minkään kansallisen tai kansainvälisen tuomioistuimen tai kolmannen osapuolen ratkaistavaksi.

11 artikla. Voimassaolon päättäminen. Artikla mahdollistaa sopimuksen voimassaolon päättymisen osapuolten yhteisellä päätöksellä. Mikäli sopimuspuolet tekevät yhteispäätöksen sopimuksen voimassaolon päättämisestä, ne neuvottelevat ja sopivat välittömästi keskenään järjestelyistä, jotka ovat tarpeen, jotta voimassaolon päättymisen seurauksia voidaan hallita mahdollisimman taloudellisesti ja oikeudenmukaisesti. Sopimuksen voimassaolo päättyy sopimuspuolten keskenään sopimana ajankohtana.

Liitteen voimassaolon päättämiseen sovelletaan samaa menettelytapaa kuin varsinaisen sopimuksen osalta.

12 artikla. Loppumääräykset. Artiklassa olevat loppumääräykset vastaavat Wienin valtiosopimusoikeutta koskevan yleissopimuksessa (SopS 3―5/1970) olevia muotoiluja. Artiklan 1 kappaleessa edellytetään, että sopimus ja sen myöhemmät liitteet on ratifioitava tai hyväksyttävä kansallisen lainsäädännön vaatimusten mukaisesti.

Artiklan 2 kappaleessa määrätään sopimuksen tallettajaksi Norjan hallitus, jonka huostaan ratifioimis- tai hyväksymiskirjat talletetaan.

Artiklan 3 kappaleessa määrätään sopimuksen voimaantulosta. Sopimus ja sen myöhemmät liitteet tulevat voimaan sopimuspuolen osalta kolmantenakymmenentenä päivänä sen päivän jälkeen, jona tallettaja on vastaanottanut viimeisen ratifioimis- tai hyväksymiskirjan.

Artiklan 4 kappaleessa määrätään, että tallettaja toimittaa sopimuksen ja sen myöhempien liitteiden oikeaksi todistetun jäljennöksen kullekin sopimuspuolelle.

Artiklan 5 kappaleessa määrätään tallettajan muista velvollisuuksista. Tallettaja ilmoittaa kullekin sopimuspuolelle erityisesti: a) kunkin 2 kappaleessa tarkoitetun ratifioimis- tai hyväksymiskirjan vastaanottopäivästä ja b) sopimuksen ja sen myöhempien liitteiden voimaantulopäivästä kunkin sopimuspuolen osalta.

Sopimuksen lopussa on todettu, että se on tehty yhtenä kappaleena englannin kielellä. Viralliseksi kieleksi valittiin käytännön syistä englanti, jotta muun muassa viennissä sopimuspuolten alueen ulkopuolelle voitaisiin käyttää yhtenäistä ja yksiselitteistä tekstipohjaa.

2. Lakiehdotuksen perustelut
2.1. Laki Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä puolustusmateriaalialan teollisuuden yhteistyön tukemisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

1 §. Lain 1 § sisältää säännöksen, jolla saatetaan voimaan lailla ne Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä puolustusmateriaalialan teollisuuden yhteistyön tukemisesta tehdyn sopimuksen määräykset, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan.

2 §. Lain 2 § sisältää säännöksen, jonka mukaan lain täytäntöönpanosta voidaan antaa tarkempia säännöksiä tasavallan presidentin asetuksella.

3 §. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti kuin sopimus tulee Suomen osalta voimaan.

2.2. Laki puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun lain 4 ja 5 §:n muuttamisesta

4 §:n 4 momentti. Nykymuodossaan puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun lain 4 §:n 4 momentissa oleva säännös sisältää valtuuden jonka mukaan tarkempia säännöksiä ja määräyksiä lupahakemuksen tekemisestä ja käsittelystä sekä lupahakemukseen ja loppukäyttäjätodistukseen sisällytettävistä tiedoista annetaan asetuksella ja puolustusministeriön päätöksellä. Ehdotuksen mukaan valtuussäännös saatettaisiin vastaamaan perustuslain asetuksenantovaltuutta koskevan 80 §:n täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimusta sisällyttämällä siihen sopimuksessa oleva määräys ennakkotietomenettelystä sekä puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun asetuksen (108/1997) 5 §:ssä oleva ennakkolausuntomenettely. Tämän ohella säännös saatettaisiin myös muilta osin vastaamaan perustuslain vaatimuksia, muun muassa asetustyyppien valinnan suhteen.

5 §:n 1 momentti. Nykymuodossaan puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun lain 5 §:n 1 momentissa säädetään, että asetuksella ja sen nojalla puolustusministeriön päätöksellä annetaan yksityiskohtaisempia säännöksiä siitä, mitä tarvikkeita pidetään laissa tarkoitettuina puolustustarvikkeina sekä siitä, miten ne ryhmitellään lupa-asioiden käsittelyä varten neljään tuoteluokkaan. Ehdotuksen mukaan säännös saatettaisiin vastaamaan perustuslain 80 §:n vaatimuksia. Säännöstä muutettaisiin siten, että todettaisiin, että yksityiskohtaisempia säännöksiä voidaan antaa joko valtioneuvoston tai puolustusministeriön asetuksella. Lisäksi täsmennettäisiin erikseen, mitä säännöksiä valtioneuvoston ja puolustusministeriön asetuksella voidaan antaa. Valtioneuvoston asetuksella annettaisiin yksityiskohtaisempia säännöksiä siitä, miten puolustustarvikkeet ryhmitellään tuoteluokkiin lupa-asioiden käsittelyä varten. Puolustusministeriön asetuksella taas annettaisiin yksityiskohtaisempia säännöksiä siitä, mitä tarvikkeita pidetään tässä laissa tarkoitettuina puolustustarvikkeina ja niihin liittyvänä teknologiana ja tietotaitona.

3. Voimaantulo

Sopimus Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä puolustusmateriaalialan teollisuuden yhteistyön tukemisesta tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä sen päivän jälkeen, jona tallettaja on vastaanottanut viimeisen ratifioimis- tai hyväksymiskirjan. Voimaantulo edellyttää kaikkien sopimuspuolten ratifiointia tai hyväksymistä. Hallituksen esityksen tekemiseen mennessä ainoastaan Norja on ilmoittanut hyväksymismenettelynsä loppuun viemisestä.

Esityksessä olevat lakiehdotukset ovat tarkoitetut tulemaan voimaan samana ajankohtana kuin sopimus. Myös hallituksen valmistelemat asetusmuutokset ovat tarkoitetut tulemaan voimaan samana ajankohtana.

4. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan eduskunnan hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset. Sopimuksen määräykset on luettava lainsäädännön alaan, 1) jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, 2) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla, 3) jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, 4) taikka jos määräyksen tarkoittamista asiasta on voimassa lain säännöksiä 5) tai siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Kysymykseen ei vaikuta se, onko jokin määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11,12 ja 45/2000 vp.).

Sopimus sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä ja edellyttää siten perustuslain 94 §:n mukaisesti eduskunnan suostumusta. Lainsäädännön alaan kuuluvat sopimuksen 3 artiklan 4 kappaleen 4 kohta, 3 artiklan 5 kappale sekä 5, 6 ja 10 artikla.

Sopimuksen 3 artiklan 4 kappaleen 4 kohdassa sopimuspuolet sitoutuvat noudattamaan yhteisesti sovittua kohdemaaluetteloa. Kaikki sopimuspuolet suostuvat siihen, että ne eivät myönnä vientilupaa sopimuksen soveltamisalaan kuuluvan tuotteen viennille sopimuksen ulkopuoliseen kohdemaahan, elleivät ne ole yhdessä ja yksimielisesti sopineet kyseisestä kohdemaasta. Tämä merkitsee sitä, että sopimuksessa tarkoitettujen tuotteiden siirtoa liiteosapuolten välillä voidaan yksinkertaistaa projektiluvalla, joka poistaa erillisen vientiluvan tarpeen liiteosapuolten alueiden väliltä, eikä erillistä loppukäyttäjätodistustakaan liioin tarvita tuotteiden siirroissa liiteosapuolille, koska ne ovat jo yksimielisesti hyväksyneet ennakkotietoon sisältyvät vientikohteet ja sitoutuneet artiklan 5 kappaleen mukaisesti varmistamaan loppukäytön silloin, kun tuotteita viedään edelleen kolmanteen maahan.

Maastavientiluvan myöntämisestä säädetään puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun lain 2 ja 3 §:ssä. Luvan myöntämisen yleiset edellytykset on määritelty 3 §:n 1 momentissa, jonka mukaan maastavientilupaa ei myönnetä, jos lupa vaarantaisi Suomen turvallisuutta tai olisi Suomen omaksuman ulkopoliittisen linjan vastainen. Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvosto vahvistaa puolustustarvikkeiden maastavientiä ja kauttakuljetusta koskevat yleiset suuntaviivat.

Artiklan 4 kappaleen 4 kohtaan sisältyvä määräys rajoittaa valtioneuvoston ja puolustusministeriön harkintavaltaa luvan myöntämisessä siitä, mikä se puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun lain mukaan on. Tällainen määräys koskettaa vähäisessä määrin valtion täysivaltaisuutta ja kuuluu lainsäädännön alaan.

Artiklan 5 kappaleessa säädetään loppukäytön varmistamisesta. Kaikki sopimuspuolet sitoutuvat hankkimaan todistuksen tuotteen loppukäyttäjästä vietäessä sopimuksen soveltamisalaan kuuluvia tuotteita sallittuihin sopimuksen ulkopuolisiin maihin, sekä vaihtamaan näkemyksiä asianomaisten liiteosapuolten kanssa, jos ne saavat jälleenvientiä koskevan hakemuksen. Jos tarkoitettu jälleenvientikohde ei ole sallittujen vientikohteiden joukossa, neuvotteluihin sovelletaan tämän artiklan 4 kappaleen mukaisia menettelytapoja. Loppukäyttötodistuksen hankkimisesta on säännöksiä puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun 4 §:n 3 momentissa. Sopimuksen 3 artiklan 5 kappaleen määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa määrätään, ettei sopimuspuolella ole vahingonkorvausvastuuta asioissa, jotka liittyvät vientivalvontaa koskevan 3 artiklan 1 kappaleessa olevaan markkinointisuunnitelmien perusteella annettavaan ennakkotietoon eikä sellaisten toimenpiteiden johdosta, joihin on ryhdytty saman artiklan 3 kappaleen mukaisesti liittyen kohdemaan poistamiseen kohdemaaluettelosta. Artiklan 2 kappaleessa todetaan, että muusta vahingonkorvausvelvollisuudesta määrätään erikseen liitteissä.

Viejä kärsii vahinkoa, jos ennakkotiedon perusteella tehty markkinointityö menee hukkaan sellaisessa tapauksessa, että varsinaista vientilupaa ei sittemmin myönnetäkään. Tällaisessa tapauksessa viejällä ei ole oikeutta vaatia vahingonkorvausta ennakkotiedon antaneelta viranomaiselta. Valtion vahingonkorvausvastuusta julkisyhteisönä säädetään vahingonkorvauslain 3 luvussa. Sopimuksen 6 artiklan määräykset eivät ole ristiriidassa sanottujen säännösten kanssa, mutta kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 10 artiklassa määrätään riitojen ratkaisumenettelystä. Sopimuksen tulkintaa ja soveltamista koskevat riidat ratkaistaan HKR:n puitteissa käynnistyvin neuvotteluin, eikä niitä saateta minkään kansallisen tai kansainvälisen tuomioistuimen tai kolmannen osapuolen ratkaistavaksi. Tällaisen määräyksen on katsottu perustuslakivaliokunnan lausunnossa PeVL 38/2000 vp kuuluvan lainsäädännön alaan.

Sopimus ei sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Valtion täysivaltaisuutta sivuaa sopimuksen 3 artiklan 4 kappaleen 4 kohta, jonka mukaan sopimuspuolet sitoutuvat olemaan myöntämättä vientilupaa sopimuksen soveltamisalaan kuuluvalle tuotteelle johonkin sopimuksen ulkopuoliseen valtioon, jolleivät kaikki liiteosapuolet ole yksimielisesti hyväksyneet toimitusta kyseiseen määränpäähän. Perustuslakivaltiokunta on perustuslain esitöiden pohjalta katsonut perustelluksi lähteä siitä, että sellaiset kansainväliset velvoitteet, jotka ovat tavanomaisia nykyaikaisessa yhteiskunnassa ja jotka vain vähäisessä määrin vaikuttavat valtion täysivaltaisuuteen, eivät sellaisenaan ole ristiriidassa perustuslain täysivaltaisuussäännösten kanssa (PeVL 11/2000 vp, PeVL 12/2000 vp, PeVL 45/2000 vp ja PeVL 6/2001). Sopimuksen 3 artiklaan 4 kappaleen 4 kohtaan sisältyvän määräyksen ei voida katsoa vaikuttavan valtion täysivaltaisuuteen kuin vain vähäisessä määrin eikä sen näin ollen voidaan katsoa olevan ristiriidassa nykyaikaisen täysivaltaisuuskäsityksen kanssa. Näin ollen sopimus voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotus sen voimaansaattamislaiksi voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi Turussa 9 päivänä kesäkuuta 2001 Tanskan kuningaskunnan, Suomen tasavallan, Norjan kuningaskunnan ja Ruotsin kuningaskunnan välillä puolustusmateriaalialan teollisuuden yhteistyön tukemisesta tehdyn sopimuksen.

Koska sopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset

1.

Laki Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä puolustusmateriaalialan teollisuuden yhteistyön tukemisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Turussa 9 päivänä kesäkuuta 2001 Tanskan kuningaskunnan, Suomen tasavallan, Norjan kuningaskunnan ja Ruotsin kuningaskunnan välillä puolustusmateriaalialan teollisuuden yhteistyön tukemisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa tasavallan presidentin asetuksella.

3 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.


2.

Laki puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun lain 4 ja 5 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta 9 päivänä maaliskuuta 1990 annetun lain (242/1990) 4 §:n 4 momentti ja 5 §:n 1 momentti,

sellaisena kuin niistä on 5 §:n 1 momentti laissa 197/1995, seuraavasti:

4 §

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset lupahakemuksen tekemisestä ja käsittelystä, ennakkolausunnon ja ennakkotiedon hakemisesta ja käsittelystä, lupahakemukseen ja loppukäyttäjätodistukseen sisällytettävistä tiedoista, loppukäytön varmistamisesta sekä tilastointia varten toimitettavista tiedoista.

5 §

Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin puolustustarvikkeiden ryhmittelystä tuoteluokkiin lupa-asioiden käsittelyä varten. Puolustusministeriön asetuksella annetaan tarkemmat säännökset siitä, mitä tarvikkeita pidetään tässä laissa tarkoitettuina puolustustarvikkeina sekä niihin liittyvänä teknologiana ja tietotaitona.


Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.


Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2001

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Ulkoasiainministeri
Erkki Tuomioja

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.