HE 212/2000

Hallituksen esitys Eduskunnalle Suomen liittymisestä uusien kasvilajikkeiden suojaamista koskevaan vuonna 1991 tarkistettuun kansainväliseen yleissopimukseen

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi vuonna 1991 tarkistetun uusien kasvilajikkeiden suojaamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (niin sanottu UPOV-sopimus). Yleissopimuksen tarkoituksena on turvata kasvinjalostajien oikeudet. Siinä määritellään ne vähimmäisvaatimukset, jotka kasvilajikkeen jalostajan oikeuksia koskevan lainsäädännön tulee täyttää. Kasvinjalostajanoikeutta koskevan lainsäädännön perusteella uusien kasvilajikkeiden jalostajalla on oikeus saada korvausta jalostamiensa lajikkeiden lisäysaineiston hyödyntämisestä. Yleissopimus on alunperin tehty vuonna 1961 ja sitä on tarkistettu vuosina 1972, 1978 ja viimeksi vuonna 1991.

Vuonna 1991 tarkistetussa yleissopimuksessa jalostajanoikeutta on vahvistettu olennaisesti. Tarkistettuun sopimukseen sisällytettiin velvollisuus laajentaa suojeltavien kasvisukujen ja -lajien piiri koskemaan kaikkia kasvisukuja ja -lajeja. Sopimusta muutettiin niin, että kasvinjalostajanoikeus koskee, paitsi lisäysaineiston kaikkea tuotantoa, kaupan pitämistä ja markkinointia, myös lisäysaineiston kunnostusta, maahantuontia, maastavientiä sekä varastointia edellä mainittuja tarkoituksia varten. Tarkistettu sopimus hyväksyy myös järjestelyt, joiden mukaan jalostaja voi saada korvauksen lajikkeella tuotetusta sadosta, jos hän ei voi saada kohtuullisen pidettävää korvausta lisäaineiston hyödyntämisestä.

Tarkistetun sopimuksen mukaan jalostajalla tulee olla oikeus saada korvausta myös viljelijältä, joka omalla tilallaan omaan käyttöön lisää suojattua lajiketta. Sopimuksen mukaan jäsenvaltiolla on oikeus itse ratkaista, missä kohtuullisessa laajuudessa ja ottaen huomioon jalostajan oikeutetut edut kasvinjalostajanoikeutta rajoitetaan niin, että viljelijä saa käyttää omalla tilallaan tuotettua suojatun lajikkeen lisäysaineistoa oman tilansa viljelyssä.

Tarkistettu sopimus sisältää myös määräykset lajikkeen omistajan oikeuksista silloin, kun toinen jalostaja on käyttänyt suojattua lajiketta uuden suojattavan lajikkeen kehittämiseen niin, että uuden lajikkeen ominaisuudet oleellisesti perustuvat ensin suojatun lajikkeen ominaisuuksiin.

Yleissopimus on tullut kansainvälisesti voimaan vuonna 1998. Suomen osalta se tulee voimaan yhden kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona liittymiskirja on talletettu.

Esitykseen sisältyy lakiehdotus yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samana ajankohtana kuin yleissopimus.


YLEISPERUSTELUT

1. Nykytila ja asian valmistelu
1.1. Nykytila

Uusien kasvilajikkeiden suojaamista koskeva kansainvälinen yleissopimus tehtiin alunperin vuonna 1961, jolloin myös perustettiin uusia kasvilajikkeita suojaava liitto (Union pour la Protection des Obentions V‚g‚tales, UPOV). Liiton jäseneksi voivat liittyä valtiot, joilla on sopimuksessa määrätyt vaatimukset täyttävä lainsäädäntö. Liiton tehtävänä on valvoa sopimuksen periaatteiden noudattamista ja kehittää niitä edelleen.

Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan laki kasvinjalostajanoikeudesta (789/1992). Lailla luotiin uusi, keksijän- ja tekijänoikeuteen rinnastettava immateriaalinen oikeus. Suomen lainsäädäntö laadittiin siten, että se täyttää vuoden 1978 tarkistetun yleissopimuksen määräykset. Järjestön toimielinten toimintaan Suomi on osallistunut sen jälkeen kun Suomi vuonna 1993 liittyi tähän yleissopimukseen (SopS 17/1993).

Vuonna 1991 tarkistettu yleissopimus tuli kansainvälisesti voimaan vuonna 1998. Yleissopimuksen tarkistamisella oli kolme keskeistä tavoitetta a) selkeyttää eräitä voimassa olevan sopimuksen määräyksiä b) vahvistaa jalostajan oikeudellista asemaa ja c) huomioida kasvinjalostukseen liittyvän tekniikan erityisesti geenitekniikan kehitys. Yleissopimuksen tarkistamisella ei ole muutettu vuonna 1961 tehdyn yleissopimuksen ja vuosina 1972 ja 1978 tarkistettujen yleissopimusten periaatetta, jonka mukaan sopimukseen liittyneiden valtioiden tulee voida myöntää kasvinjalostajanoikeus uusille aikaisemmin tunnetuista kasvilajikkeista erottuville kasvilajikkeille.

Suomessa tuli 15 päivänä maaliskuuta 1999 voimaan tarkistetun yleissopimuksen mukainen lainsäädäntö, eli laki kasvinjalostajanoikeudesta annetun lain muuttamisesta (238/1992).

UPOV-järjestöön kuuluu tällä hetkellä 46 valtiota. Vuonna 1991 tarkistetun yleissopimuksen on ratifioinut 15 valtiota. UPOV-järjestöön kuuluvista Euroopan valtioista Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Hollannissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Virossa ja Venäjällä on voimassa vuoden 1991 tarkistettuun sopimukseen perustuva lainsäädäntö. Nämä valtiot ovat myös ratifioineet vuonna 1991 tarkistetun yleissopimuksen.

1.2. Yleissopimuksen suhde muihin kansainvälisiin sopimuksiin

Maailman kauppajärjestöä (WTO) koskevaan sopimukseen sisältyvän sopimuksen teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista (TRIPS; SopS 4-5/1995) mukaan sopimukseen sitoutuneiden valtioiden tulee säätää kasvilajikkeiden suojasta joko patenttien avulla tai tehokkaalla tätä varten luodulla erityisellä järjestelmällä taikka niiden yhdistelmillä. Useat UPOV:in jäsenvaltiot katsovat, että UPOV -sopimukseen perustuva kasvinjalostajanoikeus on TRIPS -sopimuksen tarkoittama tehokas "sui generis" -oikeussuoja. UPOV ei voi siitä yksipuolisesti päättää. Päätöksen tekee TRIPS -neuvosto. Se ei ole vielä ottanut kysymykseen kantaa. Kasvinjalostajanoikeudesta annetun lain (789/1992) kumotun 2 §:n mukaan kasvinjalostajanoikeus voidaan myöntää kasvilajikkeeseen, joka kuuluu kasvisukuun tai

-lajiin, jonka viljelyllä tai maahantuonnilla voi Suomessa olla kaupallista merkitystä. Nämä kasvilajit ja -suvut lueteltiin asetuksessa. Kiistanalaisena voidaan pitää sitä, täyttääkö suojajärjestelmä, joka rajoittuu vain tiettyihin kasvisukuihin tai -lajeihin, TRIPS-sopimuksessa tarkoitetun riittävän tehokkaan järjestelmän vaatimuksen. Vuoden 1991 tarkistettu yleissopimus edellyttää, että jäsenvaltiot myöntävät oikeussuojan periaatteessa kaikkien kasvilajien ja -sukujen lajikkeisiin. Tämä vaatimus on huomioitu laissa kasvinjalostajanoikeudesta annetun lain muuttamisesta (238/1999).

1.3. Asian valmistelu

Esitys on valmisteltu virkatyönä maa- ja metsätalousministeriössä ja ulkoasiainministeriössä.

2. Esityksen vaikutukset
2.1. Esityksen taloudelliset vaikutukset

Liittyminen tarkistettuun yleissopimukseen ei muuta Suomen UPOV-järjestölle suoritettavan jäsenmaksun määrää. Yleissopimukseen liittymisen edellyttämiä lainmuutoksia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 245/1998 vp). on yksityiskohtaisesti selostettu valtiontalouteen sekä maatalouteen ja elintarviketuotantoon kohdistuvat vaikutukset.

2.2. Esityksen organisatoriset vaikutukset

Esityksellä ei ole organisaatio- tai henkilöstövaikutuksia.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1. Yleissopimuksen sisältö
Kaksoissuojakiellon poistaminen tarkistetusta yleissopimuksesta

Vuonna 1978 tarkistettuun yleissopimukseen sisältyvän niin sanotun kaksoissuojakiellon mukaan jokainen UPOV-liiton jäsenvaltio voi myöntää jalostajalle tässä sopimuksessa tarkoitetun oikeuden erityisellä oikeussuojamuodolla [kasvinjalostajanoikeus] tai patentilla. Jäsenvaltio, jonka kansallinen lainsäädäntö sallii nämä molemmat suojamuodot saa käyttää saman kasvisuvun tai -lajin osalta vain jompaakumpaa.

Vuonna 1991 tarkistetusta yleissopimuksesta on poistettu kaksoissuojakielto.

Kasvilajikkeiden patentointikiellosta säädetään Suomen kansallisessa patenttilaissa sekä Euroopan patenttisopimuksessa (SopS 8/1996), johon Suomi on liittynyt. Myös bioteknologian oikeudellisesta suojasta annettuun direktiivin (98/44/EY) sisältyy kasvilajikkeiden patentointikielto.

1 artikla. Jalostaja. Vuoden 1978 tarkistetun kansainvälisen yleissopimuksen mukaan kasvinjalostajanoikeus voitiin myöntää ei ainoastaan varsinaisen jalostuksen tuloksena syntyneeseen lajikkeeseen vaan myös niin sanottuun löytöön, joka ei edellyttänyt varsinaista jalostusta. Tämän löydön oli kuitenkin täytettävä laissa asetetut lajikkeen erotettavuutta, yhtenäisyyttä ja pysyvyyttä koskevat kriteerit.

Vuonna 1991 tarkistetun yleissopimuksen mukaan jalostajalla tarkoitetaan henkilöä, jo-ka on jalostanut tai löytänyt ja kehittänyt kasvilajikkeen, toisin sanoen pelkkään niin sanottuun löytöön oikeussuojaa ei voida myöntää. Oikeussuojan saaminen edellyttää joko jalostusta tai löydön kehittämistä.

Kasvilajikkeen määritelmä. Euroopan patenttisopimuksen, useiden kansallisten patenttilakien kuten myös Suomen patenttilain mukaan kasveihin liittyvät keksinnöt ovat patentoitavissa. Poikkeus tästä säännöstä ovat kasvilajikkeet, joille ei myönnetä patenttia.

Euroopan patenttisopimukseen ja Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansallisiin patenttilakeihin ei sisälly kasvilajikkeen määritelmää. Tämä on aiheuttanut Euroopassa tulkintaongelmia.

Euroopan patenttisopimuksen ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin mukaan patenttia ei myönnetä kasvilajikkeille. Direktiivin mukaan keksinnöt, joiden kohteena ovat kasvit, voidaan patentoida, jos keksinnön toteutettavuus ei rajoitu yhteen kasvilajikkeeseen.

Vuonna 1978 tarkistettuun yleissopimukseen ei sisältynyt kasvilajikkeen määritelmää. Vuonna 1991 tarkistettuun yleissopimukseen kasvilajikkeen määritelmä on sisällytetty.

3 artikla. Suojattavat kasvisuvut ja -lajit. Vuonna 1978 tarkistetun kansainvälisen yleissopimuksen mukaan sopimusta voidaan soveltaa kaikkiin kasvisukuihin ja -lajeihin.

Liiton jäsenvaltiot sitoutuvat ryhtymään kaikkiin tarpeellisiin toimenpiteisiin sopimuksen määräysten soveltamiseksi vähitellen yhä useampiin kasvisukuihin ja -lajeihin.

Liiton jokaisen jäsenvaltion tulee sopimuksen voimaantullessa alueellaan soveltaa sopimuksen määräyksiä vähintään viiteen kasvisukuun tai -lajiin.

Tämän jälkeen liiton jäsenvaltion tulee soveltaa näitä määräyksiä muihin kasvisukuihin ja -lajeihin laskettuna sopimuksen voimaanastumisesta alueellaan siten, että jäsenvaltio soveltaa näitä määräyksiä kahdeksan vuoden kuluessa vähintään 24 kasvisukuun tai -lajiin.

Vuonna 1991 tarkistetun kansainvälisen yleissopimuksen mukaan siihen liittyneiden jäsenten (valtioiden ja hallitusten välisten järjestöjen) velvollisuus on laajentaa suojeltavien kasvisukujen ja -lajien piiriä koskemaan kaikkia kasvisukuja ja -lajeja.

6 artikla. Lajikkeen uutuuden vaatimus. Vuonna 1978 tarkistetun kansainvälisen yleissopimuksen mukaan, kun lajiketta koskeva suojahakemus jätetään jäsenmaassa, sitä ei ole saanut - tai mikäli asianomaisen valtion lainsäädäntö sitä edellyttää, kauempaa kuin yhden vuoden tarjota kaupaksi tai markkinoida jalostajan luvalla tämän valtion alueella.

Vuonna 1978 tarkistetun yleissopimuksen mukaan jäsenvaltiolla oli siten mahdollisuus sisällyttää lainsäädäntöönsä lajikkeen uutuuden vaatimuksen arviointia koskeva yhden vuoden pituinen niin sanottu "grace period". Tämä tarkoittaa sitä, että lajikkeen omistajan suostumuksella tapahtuva lajikkeen viljelyaineiston kaupaksi tarjoaminen tai markkinointi vuoden ajan valtiossa jossa kasvinjalostajanoikeuden saamista koskeva hakemus jätetään, ei muodosta oikeussuojan myöntämisen estettä. Vuonna 1991 tarkistetussa kansainvälisessä yleissopimuksessa tätä mahdollisuutta ei sallita. Sopimukseen sisältyy tämä jäsenvaltiota sitova velvoite.

Vuonna 1991 tarkistetun kansainvälisen yleissopimuksen mukaan oikeuden myöntämisen este syntyy, jos lisäysaineistoa tai satoa on myyty nimenomaisessa hyödyntämisen tarkoituksessa. Pelkästään kaupaksi tarjoaminen - toisin kuin vuonna 1978 tarkistetun kansainvälisen yleissopimuksen mukaan - ei muodosta uutuuden estettä. Vasta nimenomaisessa hyödyntämisen tarkoituksessa suoritettu myyntitoimenpide muodostaa uutuudenesteen. Ratkaistaessa onko kyseessä uutuudenesteen aiheuttava lajikkeen lisäysaineiston tai sadon nimenomainen hyödyntäminen oleellista on toimenpiteen tarkoitus. Esimerkiksi koeviljelystä saatavan lisäysaineiston tai sadon myynti ei muodosta estettä oikeuden myöntämiselle koska koeviljelyn välitön tarkoitus ei ole lajikkeen lisäysaineiston tai sadon nimenomainen hyödyntäminen.

14 artikla. Kasvinjalostajanoikeuden sisältö. Vuonna 1978 tarkistetun yleissopimuksen mukaan kasvinjalostajanoikeus koskee ainoastaan lajikkeen lisäysaineiston kaupallista tuotantoa ja tällaisen lisäysaineiston kaupan pitämistä ja markkinointia. Vuonna 1991 tarkistetun sopimuksen mukaan kasvinjalostajanoikeus koskee edellä mainittujen toimenpiteiden lisäksi lisäysaineiston kunnostusta, maahantuontia, maastavientiä sekä varastointia edellä mainittuja tarkoituksia varten.

Lajikkeen omistajan on myös sallittua saada rojaltia myöhemmästä tuotannon vaiheesta, sadosta mikäli lajikkeen omistaja ei kohtuudella ole voinut saada rojaltia lisäysaineiston hyväksikäyttämisestä. Tämä määräys on sopimukseen liittyviä valtioita velvoittava.

Vuonna 1991 tarkistetun yleissopimuksen mukaan jäsenvaltio voi itse ratkaista sisällyttääkö se lainsäädäntöönsä määräyksen, jonka mukaan lajikkeen omistajan olisi sallittua saada rojaltia sadosta välittömästi valmistetusta tuotteesta, mikäli jalostaja ei kohtuudella ole voinut saada rojaltia sadon hyväksikäyttämisestä. Suomessa tällaista säännöstä ei sisällytetty vuonna 1991 tarkistetun sopimuksen mukaiseen lainsäädäntöön.

14 artikla. Johdannaislajikkeen oikeussuoja. Perinteinen kasvinjalostus perustuu olemassaolevan lajikeaineiston hyväksikäyttämiseen. Kasvinjalostustyön kehittymisen kannalta on välttämätöntä, että kasvinjalostajan yksinoikeutta rajoitetaan niin, että suojattuakin lajikeaineistoa voidaan vapaasti ja korvauksetta käyttää jalostustyössä.

Suojatusta lajikkeesta voidaan suhteellisen helposti saada uusi lajike, joka vain vähäisessä määrin poikkeaa alkuperäisestä. Tällainen uusi lajike voi olla perinnöllisiltä ja olennaisilta ominaisuuksiltaan lähes sama kuin alkuperäinen. Ulkoasultaan se voi kuitenkin poiketa alkuperäisestä siinä määrin, että se täyttää erotettavuuden vaatimuksen. Tällaisen johdannaislajikkeen arvo perustuu olennaisesti alkuperäisen lajikkeen ominaisuuksiin. Vuonna 1991 tarkistetussa yleissopimuksessa tällaista lajiketta sanotaan johdannaislajikkeeksi.

Vuonna 1991 tarkistetussa kansainvälisessä yleissopimuksessa säilytettiin edelleen oikeus vapaasti käyttää suojattua lajiketta jatkojalostuksen kohteena. Suojatusta kasvilajikkeesta kehitetyn kasvilajikkeen hyödyntämisen ei tule tapahtua korvauksetta, mikäli uuden kasvilajikkeen taloudellinen merkitys perustuu oleellisesti suojatun kasvilajikkeen alkuperäisiin ominaisuuksiin. Suojatun lajikkeen vapaa muuttaminen (erityisesti geeniteknisesti) ja tällaisen niin sanotun transgeenisen lajikkeen hyödyntäminen jalostajanoikeuksin ilman alkuperäisen jalostajan suostumusta on katsottu kohtuuttomaksi.

Tästä syystä suojatun lajikkeen vapaan käyttämisen oikeutta jatkojalostuksen kohteena koskevaa pääsääntöä täydennettiin vuonna 1991 tarkistetussa yleissopimuksessa määräyksellä, jonka mukaan suojatusta lajikkeesta olennaisesti johdetun lajikkeen (ns. johdannaislajikkeen) hyödyntämiseen so-pimuksessa tarkoitetuilla tavoin tarvitaan alkuperäisen jalostajan suostumus. Sopimusmääräys liittyy myös mahdollisuuksiin käsitellä ongelmia, joita syntyy mm. kasviplagiaattien tuottamisesta sekä mutatoivien lajikkeiden kohdalla.

Johdannaislajiketta koskeva määräys on merkittävin vuonna 1991 tarkistettuun kansainväliseen yleissopimukseen sisältyneistä jäsenvaltioita velvoittavista muutoksista. Sillä säädellään laajassa merkityksessä ymmärrettynä jalostajien välisiä taloudellisia suhteita - voidaan sanoa myös jalostajien ja geeniteknisen patentinhaltijan välistä suhdetta. Sillä varmistetaan kasvinjalostuksen jatkumisen taloudellinen perusta. Ilman tätä määräystä kuka tahansa voisi korvauksetta hyödyntää jalostajan jalostamaa lajiketta suoritta-malla geeniteknisiä muutoksia.

Kun patentinhaltija siirtää esimerkiksi resistenssiä kasvinjalostajanoikeudella suojattuun kasvilajikkeeseen ja saa mahdollisesti uudelle lajikkeelle kasvinjalostajanoikeuden, syntyy tilanne, jossa jalostukseen laajassa mielessä osallistuneet osapuolet, patentinhaltija ja ns. alkuperäislajikkeen omistaja joutuvat neuvottelemaan keskenään uuden lajikkeen hyödyntämiseen liittyvistä taloudellisista näkökohdista edellyttäen, että uusi lajike on johdannaislajike.

15 artikla. Oikeus suojatun lajikkeen viljelyyn ja velvollisuus maksaa siitä korvaus. Viljelijällä on vuonna 1978 tarkistetun kansainvälisen yleissopimuksen mukaan oikeus käyttää omalla tilalla lisättyä suojatun lajikkeen lisäysaineistoa omalla tilalla kasvintuotantoon jalostajanoikeus kun on koskenut vain lisäysaineiston ammattimaista hyödyntämistä, siementavaran tuottamista ja markkinointia.

Vuonna 1991 tarkistetun kansainvälisen yleissopimuksen mukaan jäsenvaltio voi säätää kasvinjalostajanoikeuden rajoittamisesta siten, että viljelijällä on oikeus käyttää omalla tilalla tuotettua siementä omalla tilalla tapahtuvaan tuotantoon kuitenkin edellyttäen, että viljelijä maksaa tällaisesta käyttämisestä kohtuullisen korvauksen. Muutettaessa Suomen kasvinjalostajanoikeutta koskeva lainsäädäntö vuonna 1991 tarkistetun kansainvälisen yleissopimuksen mukaiseksi säädettiin, että maksettavan korvauksen on oltava selvästi pienempi kuin lajikkeen lisäysaineiston markkinoinnissa perittävä rojalti.

16 artikla. Kasvinjalostajanoikeuden sammuminen. Vuonna 1991 tarkistettuun kansainväliseen yleissopimukseen sisältyy oikeuden sammumista koskeva täsmentävä säännös.

Immateriaalioikeudessa vallitsevan pääsäännön mukaan oikeussuoja kattaa ainoastaan suojatun tuotteen ensimmäisen luovutuksen. Tämän jälkeen oikeussuoja sammuu. Oikeuden sammuminen tarkoittaa kasvinjalostajanoikeudessa sitä, että henkilö, joka on ostanut lisäysaineistoa ja maksanut siitä jalostajan vaatiman korvauksen, rojaltin, on oikeutettu myymään sen edelleen ilman korvausvelvollisuutta. Jos ja kun tällaista lisäysaineistoa käytetään lisäysaineiston tuottamiseen, kasvinjalostajanoikeus herää ja koskee taas uutta lisäysaineistoa.

Vuonna 1991 tarkistetun kansainvälisen yleissopimuksen mukaan oikeus ei myöskään sammu, jos lajikkeen aineistoa, jota voidaan käyttää lajikkeen lisäämiseen viedään valtioon, joka ei suojaa kyseessä olevan lajin tai suvun lajikkeita. Jos vientiin tarkoitettu aineisto on tarkoitettu suoranaiseen kulutukseen, kasvinjalostajanoikeus kuitenkin sammuu jo siinä vaiheessa kun vientiin tarkoitettua aineistoa myydään.

19 artikla. Jalostajaoikeuden kesto. Vuonna 1978 tarkistetun kansainvälisen yleissopimuksen mukaan kasvinjalostajanoikeuden voimassaoloaika on vähintään 15 vuotta. Puiden ja viiniköynnösten osalta voimassaoloaika on vähintään 18 vuotta jalostajanoikeuden myöntämispäivästä lukien.

Vuonna 1991 tarkistetun kansainvälisen yleissopimuksen mukaan mainittu aika on vähintään 20 vuotta jalostajanoikeuden myöntämispäivästä lukien. Puiden ja viiniköynnösten osalta mainittu aika on vähintään 25 vuotta mainitusta päivästä lukien.

Käytännössä vain suhteellisen harvat lajikkeet säilyvät markkinoilla suojan koko kestoajan.

2. Voimaantulo

Yleissopimuksen 34 artiklan mukaan valtio, joka ei ole allekirjoittanut yleissopimusta, tulee tämän yleissopimuksen sopimuspuoleksi tallettamalla liittymiskirjansa järjestön pääsihteerin huostaan. Tällaisen valtion osalta yleissopimus tulee voimaan yhden kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona se on tallettanut liittymiskirjansa.

Esitykseen sisältyvä lakiehdotus on tarkoitettu tulemaan voimaan samana ajankohtana kuin yleissopimus.

3. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä sisältävät valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan valtiosopimuksen määräys on luettava lainsäädännön alaan muun muassa jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa annetun säännöksen kanssa, tai jos asiasta on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla (PeVL 11/2000 vp ja PeVL 12/2000 vp).

Suomessa on yleissopimukseen liittymisen mahdollistamiseksi annettu laki kasvinjalostajanoikeudesta annetun lain muuttamisesta (238/1999). Lisäksi yleissopimuksen 24 artiklan määräys liiton oikeushenkilöllisyydestä kuuluu lainsäädännön alaan, koska oikeushenkilöllisyydestä sekä siihen liittyvästä oikeuskelpoisuudesta ja oikeudellisesta toimintakyvystä säädetään Suomessa lailla.

Yleissopimus sisältää siten määräyksiä, jotka perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaisesti kuuluvat lainsäädännön alaan ja edellyttävät eduskunnan suostumusta.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi Genevessä 19 päivänä maaliskuuta 1991 tehdyn uusien kasvilajikkeiden suojaamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen.

Koska yleissopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotukset

Laki uusien kasvilajikkeiden suojaamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Genevessä 19 päivänä maaliskuuta 1991 tehdyn uusien kasvilajikkeiden suojaamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.


Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2000

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Ulkoasiainministeri
Erkki Tuomioja

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.