HE 357/1994

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusyhdistyslain muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusyhdistyslakia siten, että se sopeutetaan Euroopan yhteisöjen (EY) neuvoston kolmanteen vahinkovakuutusdirektiiviin ja vakuutusyritysten tilinpäätösdirektiiviin.

Vakuutusyhdistyslakiin ehdotetut muutokset koskevat vakuutusyhdistysten alueellisen toiminnan ulottuvuutta, vakuutussopimuksista aiheutuvan velan eli vastuuvelan kattamista ja tilinpäätöstä. Samalla ehdotetaan lakiin joitakin kansallisista tarpeista johtuvia muutoksia. Ehdotus noudattaa soveltuvin osin vakuutusyhtiölain vastaavaa muutosehdotusta.

Suurella vakuutusyhdistyksellä olisi oikeus direktiiviin sisältyvän yhden toimiluvan periaatteen mukaisesti laajentaa toiminta-alueensa kattamaan koko ETA-alueen. Tällöin vakuutusyhdistyksen olisi kuitenkin täytettävä samat vaatimukset kuin vastaavaa toimintaa harjoittavan vakuutusyhtiön, jolloin on katsottu tarkoituksenmukaiseksi, että vakuutusyhdistys muuttuu keskinäiseksi vakuutusyhtiöksi.

Vakuutusyhdistyksen oikeutta omistaa vieraalla toimialalla toimivan yrityksen osakkeita muutetaan. Lakiin lisätään vakuutusyhdistyksen omistajien valvontaa koskevat säännökset. Vakuutusyhdistysten tilinpäätössäännökset muutetaan vastaamaan tilinpäätösdirektiivin säännöksiä. Vakuutusyhdistysten vastuuvelan laskentaa ja kattamista koskevat säännökset muutetaan vastaamaan kolmannen vahinkovakuutusdirektiivin vaatimuksia. Koko vastuuvelka on katettava siten kuin laissa ja sen nojalla annetussa asetuksessa ja sosiaali- ja terveysministeriön määräyksissä säädetään tai määrätään. Vastuuvelan laskuperusteiden vahvistamisesta luovutaan.

Esityksessä ehdotetaan vakuutusyhdistysten valvonta ja tarkastus keskitettäväksi sosiaali- ja terveysministeriöön lakkauttamalla vakuutusyhdistystarkastus.

Esitys liittyy Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehtyyn sopimukseen ja laki ehdotetaan tulevaksi voimaan heti, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.


SISÄLLYSLUETTELO
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
YLEISPERUSTELUT
1. Nykytila
1.1. Lainsäädäntö
1.2. ETA sopimuksen solmimisen jälkeen hyväksytyt EU:n
vakuutustoimintaa koskevat direktiivit
2. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset
2.1. Tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi
2.2. Keskeiset ehdotukset
3. Esityksen vaikutukset
4. Asian valmistelu
5. Muita esitykseen vaikuttavia seikkoja
5.1. Riippuvuus muista esityksistä
5.2. Riippuvuus kansainvälisistä sopimuksista ja
velvoitteista
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
1. Lakiehdotuksen perustelut
2. Voimaantulo
LAKIEHDOTUS
1. Laki vakuutusyhdistyslain muuttamisesta
LIITTEET
Liite 1. Rinnakkaisteksti
Liite 2. Luonnos vakuutusyhdistyksen vastuuvelan
laskentaperiaatteita koskevaksi asetukseksi
Liite 3. Luonnos asetukseksi ensivakuutusliikettä
harjoittavan vakuutusyhdistyksen vastuuvelan
katteesta
Liite 4. Luonnos asetukseksi vakuutusyhdistyksen
toimintapääomaan luettavista eristä

YLEISPERUSTELUT

1. Nykytila
1.1. Lainsäädäntö

Vakuutusyhdistyslaissa (1250/87) säädetään suomalaisen vakuutusyhdistyksen perustamisesta, toiminnasta ja toiminnan lopettamisesta. Vakuutusyhdistys on osakkaiden keskinäiseen vastuuseen perustuva, vapaaehtoista vahinkovakuutusta Suomessa rajoitetulla toiminta-alueella harjoittava vakuutuslaitos.

Vakuutusyhdistyslaissa on säännöksiä vakuutusyhdistyksen perustamisesta, johdosta ja hallinnosta, tilintarkastuksesta ja tilinpäätöksestä, vakuutusyhdistykseltä vaadittavasta vakavaraisuudesta, vakuutusyhdistysten valvonnasta, selvitystilasta, purkamisesta, sulautumisesta ja vakuutuskannan luovuttamisesta.

Vakuutusliikettä voi harjoittaa vain sellainen suomalainen vakuutusyhdistys, jonka yhdistysjärjestyksen sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut. Vakuutusyhdistyksen on keskityttävä vakuutustoimintaan ja se voi harjoittaa pääsääntöisesti vain vapaaehtoista vahinkovakuutusta. Toiminnan rajaus koskee sekä vakuutustoiminnalle vieraan toiminnan harjoittamista että huomattavan osuuden tai määräämisvallan omistamista yhteisöstä, joka harjoittaa muuta liikettä kuin vakuutusliikettä. Sallittua sen sijaan on vakuutusliikkeeseen liittyvä ja sen kannalta tarkoituksenmukaista toimintaa harjoittavan yhteisön omistaminen. Vakuutusyhdistys saa myös omistaa asunto- ja kiinteistöyhteisöjä.

Vakuutuslainsäädännön keskeinen tavoite on turvata, että edunsaajat ja vakuutuksenottajat saavat heille kuuluvat korvaukset. Tämä turvaavuusperiaate on otettu huomioon myös vakuutusyhdistyslaissa.

Vakuutustoiminnassa noudatettava kohtuusperiaate tarkoittaa sitä, että erityisesti laskuperusteita vahvistettaessa turvaavuusnäkökohdan lisäksi on otettava huomioon myös kohtuullisuus. Maksut eivät saa olla turvaavuuteen vedoten vakuutettuun riskiin verrattuna kohtuuttomalla tasolla.

Vakuutusyhdistyslain nojalla vakuutusyhdistystoimintaa valvoo sosiaali- ja terveysministeriö. Varsinaisen yhdistyksissä tapahtuvan tarkastustoiminnan hoitaa ministeriön ohjauksen ja valvonnan alainen vakuutusyhdistystarkastus. Ministeriön tehtävänä on valvoa, että vakuutusyhdistykset toimivat lain, yhdistysjärjestyksensä, vakuutusta varten vahvistettujen perusteiden ja hyvän vakuutustavan mukaisesti. Tärkeä osa valvonnassa on yhdistyksen vakavaraisuuden seuranta sitä silmällä pitäen, että yhdistys pystyy vastaamaan velvoitteistaan vakuutuksenottajia kohtaan. Ministeriö vahvistaa vastuuvelan laskuperusteet. Ministeriö julkaisee virallisessa tilastossa tietyt vakuutusyhdistyksiä koskevat tiedot. Yhdistykset ovat velvollisia vuosittain laatimaan ministeriön antamien ohjeiden mukaisesti kertomuksen toiminnastaan.

Vakuutusyhdistyslaki sopeutettiin vuoden 1994 alusta voimaan tulleella vakuutusyhdistyslain muutoksella (483/93) Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen (ETA-sopimus) liitteessä IX mainittuihin Euroopan yhteisöjen (EY) vahinkovakuutusta koskeviin direktiiveihin.

Vakuutusyhdistyslakia muutettiin muun muassa siten, että vakuutusyhdistykset jaettiin vuosittaisen vakuutusmaksutulon perusteella suuriin ja pieniin vakuutusyhdistyksiin, koska vahinkovakuutusdirektiivejä sovelletaan vain sellaisiin vakuutuslaitoksiin, joiden vuosittainen maksutulo ylittää 1 000 000 ecua (noin 6 000 000 markkaa). Direktiivit velvoittavat saattamaan niiden soveltamisalaan kuuluvia laitoksia koskevat säännökset vastaamaan direktiivien vaatimuksia. Tästä huolimatta monet direktiiveistä johtuvat vaatimukset ulotettiin mainitussa lainmuutoksessa koskemaan kaikkia vakuutusyhdistyksiä, koska yhdistykset haluttiin pitää säännöksiltään mahdollisimman yhdenmukaisena ryhmänä. Vakuutettavat riskit jaettiin vakuutusluokkiin direktiivien säännösten mukaisesti. Perustajille ja yhdistyksen johdolle asetetut kansalaisuusvaatimukset poistettiin. Vähintään puolella perustajista, hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenistä sekä toimitusjohtajalla on kuitenkin oltava asuinpaikka tai kotipaikka Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa. Lisäksi toimitusjohtajalta ja hallituksen jäseniltä edellytetään hyvämaineisuutta ja riittävää vakuutustoiminnan tuntemusta. Tilintarkastajien osalta poistettiin kansalaisuusvaatimukset sekä osin myös asuinpaikkavaatimukset. Suuren vakuutusyhdistyksen tilintarkastajana voi toimia vain Keskuskauppakamarin tai kauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja.

Vakuutusyhdistyksen sijoitustoiminnan rajoituksia muutettiin siten, että vakuutusyhdistys voi yksin tai yhdessä toisten vakuutusyhdistysten taikka vakuutusyhtiöiden kanssa ilman sosiaali- ja terveysministeriön lupaa omistaa muuta elinkeinoa kuin vakuutusliikettä harjoittavasta yhteisöstä enintään 50 prosenttia 20 prosentin asemesta.

Vakuutusyhdistysten vakavaraisuusvaatimuksia korotettiin ja yhdistykset velvoitettiin kattamaan vakuutustekninen vastuuvelkansa. Vakuutusyhdistyslakiin lisättiin ETA-sopimuksen liitteessä IX lueteltujen direktiivien vaatimuksia vastaavat vakuutusyhdistyksen toimintapääomaa koskevat säännökset.

1.2. ETA-sopimuksen solmimisen jälkeen hyväksytyt EY:n vakuutustoimintaa koskevat direktiivit

EY:ssä on edellä mainittujen direktiivien lisäksi hyväksytty muun muassa seuraavat vakuutustoimintaa koskevat direktiivit:

1) Neuvoston direktiivi muuta ensivakuutusta kuin henkivakuutusta koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta sekä direktiivien 73/239/ETY ja 88/357/ETY muuttamisesta (kolmas vahinkovakuutusdirektiivi) (92/49/ETY)

Kolmas vahinkovakuutusdirektiivi on tarkoitettu sen soveltamisalaan kuuluvien vakuutusten ja yritysten osalta toteuttamaan ensivakuutuksen sisämarkkinat EY:ssä. Tavoitteen saavuttamiseksi direktiivi muuttaa muun ensivakuutusliikkeen kuin henkivakuutusliikkeen aloittamista ja harjoittamista koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta annettuun direktiiviin (73/239/ ETY), jäljempänä ensimmäinen vahinkovakuutusdirektiivi, perustuvaa vahinkovakuutusliikkeen aloittamisen ja harjoittamisen sääntelyä, sellaisena kuin sääntely on voimassa muuta ensivakuutusta kuin henkivakuutusta koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta, säännöksistä, joilla helpotetaan palvelujen tarjoamisen vapauden tehokasta käyttämistä, sekä direktiivien 73/239/ETY muuttamisesta annetulla direktiivillä (88/357/ETY), jäljempänä toinen vahinkovakuutusdirektiivi muutettuna. Direktiivi saattaa samalla päätökseen vahinkovakuutuspalvelujen yli kansallisten rajojen tapahtuvaa tarjontaa koskevan oikeuskehityksen.

Siirtyminen vahinkovakuutuksen yhtenäismarkkinoihin tapahtuu direktiivissä yhden toimiluvan ja vakuutusyrityksen kotivaltion viranomaisen suorittaman valvonnan periaatteiden avulla. Vakuutusyrityksellä, joka on saanut toimiluvan yhdessä EU:n jäsenvaltiossa, on oikeus sen perusteella harjoittaa vakuutusliikettä kaikissa unioniin kuuluvissa valtioissa joko perustamalla niihin sivukonttorin tai tarjoamalla niissä vahinkovakuutuksia ulkomaisesta toimipaikasta käsin tai harjoittamalla samanaikaisesti molempia toiminnan muotoja. Valvonnan keskittäminen taas merkitsee sitä, että vastuu vakuutusyrityksen taloudellisesta valvonnasta on yrityksen kotivaltion toimivaltaisella viranomaisella.

Uuden sääntelyn mukaan jäsenvaltiot eivät saa enää antaa säännöksiä, joissa vaaditaan vakuutusmaksujen ja vakuutusehtojen ennalta hyväksymistä tai järjestelmällistä tiedoksi antamista. Maksunkorotusten osalta ennalta hyväksyminen tai tiedoksi antamisen vaatiminen on sallittua vain osana yleistä hintavalvontaa.

Uutta sääntelyä EU:n lainsäädännössä merkitsevät myös direktiiviin otetut niin sanottua laadullista omistajakontrollia koskevat säännökset.

Kolmannen vahinkovakuutusdirektiivin mukaan vakuutusyrityksen kotivaltion on vaadittava, että jokainen vakuutusyritys muodostaa riittävän vakuutusteknisen vastuuvelan, joka kattaa yrityksen koko liiketoiminnan. Direktiiviin sisältyvän yleissäännöksen mukaan vakuutusteknistä vastuuvelkaa kattavissa varoissa on otettava huomioon yrityksen harjoittaman liiketoiminnan laatu siten, että turvataan sijoitusten varmuus, tuotto ja realisoitavuus. Lisäksi direktiivi velvoittaa yrityksen varmistamaan sijoitusten monipuolisuuden ja riittävän hajauttamisen.

Yleissäännöstä täydentää direktiiviin sisältyvä luettelo varoista, joilla vakuutustekninen vastuuvelka saadaan kattaa kotivaltion antamien tarkempien määräysten mukaisesti. Direktiivissä on myös säännökset vakuutusteknisen vastuuvelan bruttokokonaismäärään suhteutetuista enimmäismääristä, joihin saakka vakuutusyritys saa sijoittaa vastuuvelkaa kattavia varoja direktiivissä erikseen mainittuihin omaisuuslajeihin tai yksittäisiin kohteisiin. Jäsenvaltioilla ei direktiivin mukaan ole oikeutta vaatia vakuutusyrityksiä tekemään sijoituksia tiettyihin varojen luokkiin.

Jäsenvaltioiden on annettava kolmannen vahinkovakuutusdirektiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään 31 päivänä joulukuuta 1993 ja saatettava ne voimaan viimeistään 1 päivänä heinäkuuta 1994.

2) Vakuutusyritysten tilinpäätöksistä ja konsolidoiduista tilinpäätöksistä annettu neuvoston direktiivi (vakuutusyritysten tilinpäätösdirektiivi) (91/674/ETY)

Vakuutusyritysten tilinpäätösdirektiivi sisältää poikkeuksia ja täydennyksiä perustamissopimuksen 54 artiklan 3 kohdan g alakohdan nojalla yhtiömuodoltaan tietynlaisten yhtiöiden tilinpäätöksistä annettuun neljänteen neuvoston direktiiviin (78/660/ETY), jäljempänä neljäs yhtiöoikeudellinen direktiivi, ja perustamissopimuksen 54 artiklan 3 kohdan g alakohdan nojalla konsolidoiduista tilinpäätöksistä annettuun seitsemänteen neuvoston direktiiviin (83/349/ETY), jäljempänä seitsemäs yhtiöoikeudellinen direktiivi. Näistä direktiiveistä, sellaisina kuin ne ovat muutettuina vuonna 1990 annetuilla direktiiveillä 90/604/ETY ja 90/605/ETY muutettuina, neljäs yhtiöoikeudellinen direktiivi koskee yksittäisen yhtiön tilinpäätöksen laatimista, sisältöä ja julkistamista sekä tilintarkastusta. Seitsemäs yhtiöoikeudellinen direktiivi sääntelee vastaavia kysymyksiä konsernitilinpäätöksen osalta.

Vakuutusyritysten tilinpäätösdirektiiviä on noudatettava muun muassa ensimmäisen vahinkovakuutusdirektiivin soveltamisalaan kuuluvissa yrityksissä. Direktiivi koskee lisäksi jälleenvakuutusliikettä harjoittavia yrityksiä sekä tietyin edellytyksin eräitä ensimmäisen vahinkovakuutusdirektiivin soveltamisalan ulkopuolelle jätettyjä yrityksiä.

Vakuutusyritysten tilinpäätösdirektiivin tarkoituksena on siinä säänneltyjen kysymysten osalta ottaa huomioon näiden yritysten erityispiirteet. Vakuutusyrityksissä on tästä sääntelystä aiheutuvin poikkeuksin ja täydennyksin muutoin noudatettava neljänteen ja seitsemänteen yhtiöoikeudelliseen direktiiviin sisältyviä määräyksiä.

Direktiivin tarkoituksena on muun ohella lisätä eri jäsenvaltioissa toimivien vakuutusyritysten tilinpäätösten vertailukelpoisuutta ja tiedonsaantia sijoitusten käyvistä arvoista.

Kaikille vakuutusyrityksille määrätään pääryhmiltään sama tuloslaskelman ja taseen rakenne. Tiettyjen erien, erityisesti vakuutusteknistä vastuuvelkaa koskevien erien sisältö määritellään yksityiskohtaisesti. Liikekulut ja poistot määrätään esitettäviksi tuloslaskelmassa toimintokohtaisesti. Kaikkia direktiivin soveltamisalaan kuuluvia vakuutusyrityksiä koskevat samat säännökset yritysten koosta riippumatta.

Tilinpäätösten tavoiteltu vertailukelpoisuus on edellyttänyt yhdenmukaisten säännösten antamista direktiivissä erityisesti siitä, miten sijoitukset arvostetaan taseessa ja, miten niiden käyvät arvot määritetään. Direktiiviin sisältyvän tasekaavan mukaiseen pääryhmään ''sijoitukset'' kuuluva omaisuus, joka Suomen nykykäytännössä vastaa sijoitusomaisuutta, käyttöomaisuusarvopapereita ja -kiinteistöjä, talletuksia sekä jälleenvakuutustalletteita, voidaan arvostaa taseessa joko hankintamenon tai käyvän arvon mukaiseen määrään. Arvostamistapa on valittava tase-eräkohtaisesti. Arvo, jonka määräisenä sijoitus olisi voitu vaihtoehtoisesti merkitä taseeseen, on ilmoitettava taseen liitteenä. Hankintamenolla tarkoitetaan arvonalennuksilla alennettua hankintamenoa ja käyvällä arvolla yleensä markkina-arvoa. tulosvaikutteisina arvonalennuksina käsitellään kaikki pysyvät arvonalennukset sekä valinnaisesti myös tilapäiset arvonalennukset, kiinteistöjen osalta kuitenkin vain pysyvät arvonalennukset. Mikäli käypä arvo myöhemmin nousee, on tehdyt arvonalennukset palautettava hankintamenoon tulosvaikutteisesti. Rakennusten hankintamenoa alennetaan suunnitelmapoistoin joko taseessa tai sen liitteessä.

Direktiivin mukaan käyvän arvon ja hankintamenon erotuksen muutos saadaan kokonaan tai osaksi kirjata tuloslaskelmaan, jos sijoitus on taseessa arvostettu käypään arvoon. Mahdollinen loppuosa muutoksesta on kirjattava vastattaviin, arvonkorotusrahastoon. Käyvän arvon ja hankintamenon erotuksen muutos on aina kirjattava tuloslaskelmaan.

Tilinpäätösten vertailukelpoisuus on vaatinut arvostussäännösten antamista myös vakuutusteknisen vastuuvelan osalta. Korvausvastuusta on annettu muun muassa diskonttausta koskevat säännökset. Harmonisointi on viety pidemmälle vahinkovakuutuksessa kuin henkivakuutuksessa.

EU:n jäsenvaltioiden on annettava vakuutusyritysten tilinpäätöksistä ja konsernitilinpäätöksistä annetun direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset ennen 1 päivää tammikuuta 1994. Jäsenvaltiot ovat oikeutettuja määräämään, että edellä tarkoitettuja säädöksiä ja määräyksiä sovelletaan ensimmäisen kerran tilinpäätöksiin ja konsernitilinpäätöksiin niiltä tilikausilta, jotka alkavat 1 päivänä tammikuuta 1995 tai kalenterivuoden 1995 aikana.

2. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset
2.1. Tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi

Esityksen tavoitteena on vakuutusyhdistyslain sopeuttaminen alajaksossa 1.2. mainittuihin EY:n direktiiveihin. Samassa yhteydessä on tarkoituksenmukaista tehdä näihin säännöksiin eräitä muitakin, kansallisesta tarpeesta johtuvia muutoksia. Esityksessä on otettu huomioon vakuutusyhtiölakiin tehdyt vastaavat muutokset.

Esityksessä on pyritty edelleen välttämään tarpeettomien erojen tekemistä suuria ja pieniä vakuutusyhdistyksiä koskeviin säännöksiin. Tämän vuoksi esityksessä ehdotetaan monien EU-direktiiveistä johtuvien säännösten ulottamista kaikkia vakuutusyhdistyksiä koskevaksi, vaikka direktiivien mukainen sääntely koskeekin pääosiltaan vain suuria vakuutusyhdistyksiä.

2.2. Keskeiset ehdotukset
Vakuutusyhdistyslaki
1 luku. Yleisiä säännöksiä

Kolmannen vahinkovakuutusdirektiivin 5 artiklan mukaan vakuutusyritykselle myönnettävä toimilupa on voimassa koko yhteisön alueella. Toimilupaa ei voida edes hakijan pyynnöstä rajoittaa tietylle suppeammalle alueelle. Toimilupa myönnetään tiettyä vakuutusluokkaa varten. Lupa kattaa koko luokan, jollei hakija halua kattaa vain joitakin kyseiseen luokkaan kuuluvia riskejä. Suurten vakuutusyhdistysten oikeutta harjoittaa vakuutusliikettä nykyistä laajemmalla alueella joko Suomessa tai muualla ETA-alueella ei siten voida rajoittaa. Kun vakuutusyhtiöillä on samanlainen oikeus vakuutusliikkeen harjoittamiseen koko ETA-alueella, mutta niille laissa asetetut vaatimukset esimerkiksi peruspääoman suhteen ovat vakuutusyhdistyksille asetettuja vaatimuksia huomattavasti korkeammat, vakuutusyhdistyksien ja vakuutusyhtiöiden tasapuolinen kohtelu vaatii, että niitä koskevat vaatimukset ovat yhdenmukaiset silloin, kun ne ryhtyvät harjoittamaan samanlaista liikettä Suomessa tai ulkomailla. Kun toisaalta ei ole tarkoituksenmukaista ylläpitää lainsäädännössä kahta eri yhteisömuotoa, joita koskeva sääntely on samanlainen, ehdotetaan, että vakuutusyhdistyksen olisi ennen toiminta-alueensa laajentamista muututtava keskinäiseksi vakuutusyhtiöksi. Yhdistyksen on tällöin täytettävä perustettavalle vakuutusyhtiölle vakuutusyhtiölaissa asetetut vaatimukset.

Vakuutusyhdistyslakiin ehdotetaan sisällytettäväksi kolmannen vahinkovakuutusdirektiivin edellyttämät säännökset ns. laadullisesta omistajakontrollista. Tällä tarkoitetaan sitä, että tietyn omistusosuuden hankkimisesta tai osuuden kasvattamisesta vakuutusyhdistyksen takuuosuuksista on ilmoitettava sosiaali- ja terveysministeriölle. Ministeriöllä on tietyn ajan kuluessa oikeus kieltää aiottu hankinta, jos omistuksen katsotaan vaarantavan vakuutustoiminnan tervettä kehitystä. Yhdistykset velvoitetaan lisäksi vuosittain ilmoittamaan ministeriölle mainitut omistukset. Vakuutusyhdistyksen tietoon tulleista omistuksen muutoksista yhdistyksen on myös ilmoitettava ministeriölle.

Ehdotuksen mukaan vakuutusyhdistys voisi nykyisen lain tavoin sosiaali-ja terveysministeriön luvalla ylittää säädetyn omistuksen vieraan toimialan yhteisössä. Omistusrajoitus ei edelleenkään koskisi asunto- tai kiinteistöyhtiöitä. Laissa ei myöskään rajoitettaisi vakuutusyhdistyksen omistusta vieraan toimialan yhtiössä, jos yhtiön toimintaa voidaan pitää vakuutusliikkeeseen liittyvänä. Muutosta aikaisempaan sääntelyyn olisi kuitenkin se, ettei tällaisen yhtiön toiminnan tarvitsisi enää olla vakuutusliikkeen kannalta tarkoituksenmukaista.

10 luku. Tilinpäätös

EY:n neljännen ja seitsemännen yhtiöoikeudellisen direktiivin mukaan tilinpäätös ja konsernitilinpäätös käsittää tuloslaskelman ja taseen ohella niiden liitteenä ilmoitettavat tiedot. Samansisältöinen tilinpäätöksen täsmennetty määritelmä on nykyään myös kirjanpitolaissa (655/73). Vastaava täsmennys ehdotetaan tehtäväksi vakuutusyhdistyslakiin. Vakuutusyritysten tilinpäätösdirektiivin edellyttämät muutokset vakuutusyhdistysten tilinpäätöksen muotoon ja sisältöön toteutetaan sosiaali- ja terveysministeriön antamilla määräyksillä, jotka perustuvat nykyisen lain tilinpäätöstä koskevaan lukuun sisältyvään valtuutukseen.

Vastuuvelan esittämistapa tilinpäätöksessä poikkeaa vakuutusyritysten tilinpäätösdirektiivissä Suomen nykykäytännöstä, vaikka vastuuvelan käsite on sinänsä sama. Uutta sääntelyä vaativat tilinpäätösdirektiivissä olevat säännökset vakuutusteknisen vastuuvelan suuruutta määrättäessä noudatettavista periaatteista. Ehdotukseen on otettu säännös mahdollisuudesta määrätä vakuutusmaksuvastuu taannehtivasti, toisin sanoen kuluneen vakuutusajan tapahtumien perusteella. Tämä menettely tulisi lakiehdotuksen mukaan kysymykseen vakuutussopimuksen luonteen sen salliessa. Lakiehdotuksen mukaan vakuutusyhdistyksellä on oltava turvaavat laskuperusteet vastuuvelan määräämiseksi. Vastuuvelan sisällöstä ja turvaavuuden vastuuvelalle asettamista vaatimuksista ehdotetaan säädettäväksi asetuksella.

Tarkoitus on, että sosiaali- ja terveysministeriö antaisi tarvittaessa tarkemmat määräykset edellä mainittujen vaatimusten soveltamisesta. Ministeriö voisi ehdotuksen mukaan vaatia vahinkovakuutuksen vastuuvelkaa määrättäessä noudatettavien tilastollisten menetelmien ennalta vahvistuttamista. Menettely tulisi kysymykseen ainakin tasoitusmäärän osalta.

Lakiehdotukseen on otettu kolmatta vahinkovakuutusdirektiiviä vastaava yleissäännös velvollisuudesta ottaa vastuuvelkaa katettaessa huomioon, minkälaista liikettä vakuutusyhdistys harjoittaa. Katteeseen kuuluvilta sijoituksilta vaaditaan, että ne ovat harjoitettuun vakuutusliikkeeseen nähden varmoja, tuottavia ja rahaksi muutettavia. Sijoitusten tulee säännöksen mukaan lisäksi olla monipuolisia ja riittävästi hajautettuja. Lakiehdotus sisältää säännökset sijoituksista, saamisista ja muista varoista, joilla vastuuvelka saataisiin kattaa. Yksityiskohtaisemmin vastuuvelan katteesta, erityisesti siihen luettavien varojen monipuolisuudesta ja hajauttamisesta, säädettäisiin annettavassa asetuksessa. Sosiaali- ja terveysministeriölle annettaisiin laissa oikeus vakuutusyhdistyksen hakemuksesta hyväksyä vastuuvelan katteeseen määräajaksi muitakin kuin laissa mainittuja varoja. Ministeriöllä olisi asetuksen mukaan oikeus hakemuksesta antaa vakuutusyhdistykselle lupa ylittää varojen monipuolistamiseksi tai hajauttamiseksi säädetty omaisuuslajikohtainen tai muu raja. Lupa voitaisiin eräissä tapauksissa antaa vain määräajaksi.

Voimassa olevasta laista poiketen katteeseen luettavia varoja koskeva sääntely käsittäisi lakiehdotuksen mukaan vastuuvelan koko määrän ja kaiken vakuutusliikkeen. Ehdotuksen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö määräisi perusteista, joiden mukaan arvioituina laissa säädettyihin omaisuuslajeihin kuuluvien varojen katsotaan riittävän kattamaan vastuuvelan koko määrän sen jälkeen, kun vastuuvelasta on tehty laissa säädetyt vähennykset. Ministeriöllä olisi lisäksi oikeus antaa tarkemmat määräykset katesäännösten soveltamisesta ja olla yksittäistapauksessa hyväksymättä tiettyä sijoitusta katteeseen.

Ehdotettu uusi sääntely vastaisi soveltuvin osin vastuuvelan katetta koskevia säännöksiä kolmannessa vahinkovakuutusdirektiivissä.

Vakuutusyrityksiä koskevan tilinpäätösdirektiivin mukaan sijoitukset merkitään taseeseen tase-eräkohtaisesti joko hankintamenon tai käyvän arvon määräisinä. Toinen arvoista on ilmoitettava tilinpäätöksen liitetiedoissa. Jos tase-erä on arvostettu käypään arvoon, mainitun arvon ja hankintamenon välisen arvostuseron muutos on merkittävä arvonmuutosvuonna joko tuloslaskelmaan tai taseen vastattaviin arvonkorotusrahastoon tai osaksi kumpaankin. Arvonkorotusrahastoa on alennettava, mikäli arvonkorotuksen tekemisen edellytykset myöhemmin lakkaavat. (Varat, joiden jakoa vakuutuksenottajien ja takuupääoman omistajien kesken ei ole määritelty tilikauden loppuun mennessä?). Suomalaisille vakuutuslaitoksille sijoitusten arvostamisella ja arvostuseroilla on laitosten sijoituskannan huomioon ottaen oleellinen merkitys. Suomen lainsäädännössä on myös olennaista se, että vakuutuslaitos voi tulouttaa sijoitusomaisuuden arvonkorotuksia tuloslaskelmassa ilman, että laitoksen on samalla pakko realisoida omaisuuttaan. Taseeseen merkittyihin hankintamenoihin voidaan omaisuuden arvonnousuvuonna tai myöhemmin tehdä korotuksia esimerkiksi vakuutetuille annettavien asiakashyvitysten tai vakuutustoiminnan tappioiden peittämiseksi. Arvonkorotuksia on voitu käyttää myös liikkeen laajentumisesta aiheutuvan näkyvän oman pääoman kartuttamisvelvollisuuden täyttämiseen. Vakuutusyhdistyslain sopeuttamisessa lähtökohdaksi on otettu nykykäytännön säilyttäminen mahdollisimman pitkälle. Toisena lähtökohtana on direktiivin perusteluosassa esiin tuotu periaate, jonka mukaan informaation parantamiseksi laadittujen säännösten ei ole tarkoitettu johtavan muutoksiin vakuutusyritysten verokohtelussa. Lisäksi ehdotuksessa pyritään säilyttämään vakuutusyhdistysten kirjanpitoa ja tilinpäätöstä koskevat säännökset mahdollisimman yhteneväisinä muita suomalaisia kirjanpitovelvollisia koskevien säännösten kanssa.

Vakuutusyritysten tilinpäätösdirektiivi hyväksyy sijoitusten tasearvoksi joko hankintamenon tai käyvän arvon, mutta ei ainakaan kirjaimellisesti sovellettuna hyväksy niiden välimuotoa, joka on Suomen nykyinen käytäntö. Lisäksi direktiivi sallii realisoitumattoman arvonnousun tulouttamisen ja jaksottamisen bruttotekniikalla, mutta ei suomalaisella osittaisiin arvonkorotuksiin perustuvalla nettotekniikalla. Jos valittaisiin hankintamenoperiaate, realisoitumattoman arvonnousun tulouttaminen ei olisi mahdollista, minkä seurauksena toteutuisivat tietyt epäkohdat. Jos taas valittaisiin käyvän arvon periaate, vakuutusyritysten verokohtelu säilyisi direktiivin tarkoittamalla tavalla muuttumattomana vain, mikäli samanaikaisesti tehtäisiin vastaavat tarkistukset elinkeinotulon verottamisesta annettuun lakiin. Tase-eräkohtainen käyvän arvon periaate johtaisi lisäksi käyttöomaisuuden osalta suomalaisista yleisistä arvostusperiaatteista poikkeavaan menettelyyn. Näin ollen ainoa tapa kolmen edellä esitetyn tavoitteen toteuttamiseksi nykyisen verolainsäädännön puitteissa on ottaa lähtökohdaksi nykyiset arvostusperiaatteet.Tämä merkitsee, että ehdotetuissa säännöksissä on osittain poikettu direktiivin mahdollisista määräyksistä, mutta liitetietoja lisäämällä voidaan varmistaa, että tilinpäätös tietosisällöltään on direktiivin tarkoituksen mukainen.

Lakiehdotus sisältää vakuutusyhdistysten nykyisiä arvostusperiaatteita vastaavat säännökset. Rakennusten hankintameno olisi kuitenkin poistettava vaikutusaikanaan suunnitelman mukaan. Sosiaali- ja terveysministeriö antaisi tarkemmat määräykset siitä, esitetäänkö suunnitelman mukaiset poistot tuloslaskelmassa ja taseessa vai tilinpäätöksen liitetiedoissa. Ehdotuksen mukaan vakuutusyhdistykset voivat nykyiseen tapaan joko arvonnousuvuonna tai myöhemmin tulouttaa sijoitusomaisuuskiinteistöjen ja -arvopapereiden arvonkorotuksia tuloslaskelmassa tai merkitä käyttöomaisuuskiinteistöjen ja -arvopapereiden arvonkorotuksia arvonkorotusrahastoon. Vaikka hyödykekohtaisesti nettoperiaatteella jaksotettu arvonkorotus poikkeaa vakuutusyritysten tilinpäätösdirektiivin kirjaimellisesta määräyksestä, voidaan menettelyä pitää direktiivin tarkoituksen mukaisena, koska direktiivin edellyttämä informaatio tase-eräkohtaisesta hankintamenosta ja käyvästä arvosta annetaan taseen liitteenä ja direktiivi sallii, tosin erilaisella tekniikalla, asiallisesti samansisältöisen jaksotuksen arvostuserojen tulouttamisessa.

Ehdotuksen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö antaisi direktiivin edellyttämät määräykset sijoitusten käyvän arvon määrittämisestä.

11 luku. Ylijäämänjako ja yhdistyksen varojen muu käyttö

Vakuutusyhdistyksen johdon rahalainoja koskevia säännöksiä ehdotetaan muutettaviksi siten, että lainan vakuudeksi kelpaa ETA-valtiossa sijaitsevan pankin antama takaus.

12 luku. Vakuutusyhdistysten valvonta

Vakuutusyhdistysten toimintaa valvoo vakuutusyhdistyslain 12 luvun 1 §:n nojalla sosiaali- ja terveysministeriö. Kun vakuutusyhdistyslaki uudistettiin vuonna 1987, pyrittiin vakuutusyhdistysten valvontaa tehostamaan perustamalla ministeriön avuksi vakuutusyhdistystarkastus, jonka päätehtävänä on ollut yhdistyksissä tapahtuvien tarkastusten suorit- taminen ministeriön ohjauksen ja valvonnan alaisena. Syynä erillisen tarkastuselimen perustamiseen oli lähinnä se, ettei ministeriöön tuolloin ollut saatavissa riittävästi tarkastushenkilökuntaa yhdistysten lukumäärään (n. 180 kpl) nähden.

Kun yhdistysten lukumäärä tämän jälkeen on jatkuvasti tapahtuneiden sulautumisten johdosta alentunut ollen vuoden 1994 lopussa 118 kappaletta ja kun toisaalta ministeriön mahdollisuudet lisähenkilökunnan palkkaamiseen ovat parantuneet, ei enää ole tarpeen ylläpitää kahta erillistä valvonta- ja tarkastusorganisaatiota. Vakuutusyhdistystarkastuksen toiminnan aikana on myös käynyt ilmeiseksi, ettei vakuutusyhdistysten tarkastaminen työllistä riittävästi nykyisen suuruista organisaatiota. Vakuutusyhdistystarkastuksessa on tällä hetkellä tarkastusjohtaja, yksi tarkastaja ja yksi toimistohenkilö. Vakuutusyhdistystarkastuksesta aiheutuvat kustannukset on katettu vuosittain vakuutusyhdistyksiltä perittävällä tarkastusmaksulla. Tämän vuoksi esityksessä ehdotetaan, että vakuutusyhdistystarkastus lakkautetaan 1.7.1995 lukien. Vakuutusyhdistysten tarkastaminen tapahtuisi tämän jälkeen sosiaali- ja terveysministeriön toimesta siten, että ministeriöön perustetaan yksi mainittua tehtävää hoitava virka.

Ehdotuksessa on tarkennettu ministeriön oikeuksia vakuutusyhdistyksiä valvovana viranomaisena siten, kuin kolmas vahinkovakuutusdirektiivi vaatii.

Kaksivaiheista vakavaraisuuden valvontaa koskevat säännökset ehdotetaan siirrettäväksi 13 luvusta tähän lukuun.

16 luku. Erinäisiä säännöksiä

Salassa pidettäviä tietoja voitaisiin luovuttaa myös rahoitustarkastuslaissa (503/93) tarkoitetulle viranomaiselle ja muullekin rahoitusmarkkinoita valvovalle viranomaiselle. Tietoja voisi saada myös vakuutusyhdistyksen tilintarkastaja, mikäli tiedot ovat välttämättömiä tilintarkastuksen kannalta.

Muutosta nykyiseen säätelyyn merkitsisi se, että vakuutussalaisuutena suojattuja tietoja voisi luovuttaa niihin oikeutetuille sosiaali- ja terveysministeriön lisäksi vakuutusyhdistys.

Lakiin on lisätty kolmannen vahinkovakuutusdirektiivin edellyttämä säännös niistä tarkoituksista, joihin ministeriö saa käyttää salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvia tietoja.

3. Esityksen vaikutukset

Kolmannen vahinkovakuutusdirektiivin periaatteiden toteuttaminen vakuutuslainsäädännössä lisää vakuutustarkastuksen tehtäviä, kun vakuutusyritysten vakavaraisuusvalvonnassa siirrytään perusteiden vahvistamismenettelyn poistuessa etukäteisvalvonnasta jälkikäteisvalvontaan, jolloin tarkastusten tarve lisääntyy. Vakuutusyhdistyksille, jotka vakuutustarkastusmaksuina kustantavat valvontatoiminnan esitys ei kuitenkaan aiheuta lisäkustannuksia. Vakuutusyhdistystarkastuksen, jonka aiheuttamat vuosittaiset kustannukset ovat noin 1,2 miljoonaa markkaa, lakkauttaminen vähentää yhdistysten vakuutustarkastusmaksuja noin 0,5 miljoonalla markalla siitä huolimatta, että ministeriöön esitetään perustettavaksi vastaavia tehtäviä hoitamaan yksi virka. Esitys ei myöskään aiheuta valtiolle uusia kustannuksia.

Sen sijaan uuden sääntelyn seuranta varsinkin sijoitusten osalta lisää jonkin verran vakuutusyhdistysten laskentatoimen kustannuksia. Uuden sääntelyn vaikutus vakuutusmaksuihin jäänee vähäiseksi.

4. Asian valmistelu

Esitys on valmisteltu virkatyönä sosiaali- ja terveysministeriössä.

5. Muita esitykseen vaikuttavia seikkoja
5.1. Riippuvuus muista esityksistä

Oikeusministeriössä valmistellaan parhaillaan osakeyhtiölain muuttamista. Nykyisessä vakuutusyhdistyslaissa on pyritty ottamaan huomioon osakeyhtiölaissa säädetyt yleiset yhtiöoikeudelliset periaatteet. Osakeyhtiölakia koskevan muutosehdotuksen valmistuttua vakuutusyhdistyslaki tarkistetaan ehdotettujen muutosten huomioon ottamiseksi.

5.2. Riippuvuus kansainvälisistä sopimuksista ja velvoitteista

Esitys annetaan pääosin Suomen vakuutuslainsäädännön sopeuttamiseksi niihin Euroopan unionin vakuutusta koskeviin direktiiveihin, jotka on hyväksytty EY:ssä ETA-sopimuksen solmimisen jälkeen.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

Lakiehdotuksen perustelut
1. Vakuutusyhdistyslaki
1 luku. Yleisiä säännöksiä

1 §. Kolmas vahinkovakuutusdirektiivi sisältää niin sanotun yhden toimiluvan periaatteen eli vakuutusyritys saa kotimaassaan myönnetyn toimiluvan perusteella harjoittaa vakuutusliikettä koko EU:n alueella. Tämän mukaisesti suurella vakuutusyhdistyksellä on oikeus laajentaa toiminta-aluettaan. Toiminnan laajentamisen on kuitenkin tapahduttava esimerkiksi vakavaraisuusvaatimusten suhteen samoilla edellytyksillä kuin vakuutusyhtiöillä. Vakuutusyhdistyksen olisi siten 1 §:n 3 momentin mukaisesti, jos se aikoo laajentaa toimintaansa kotimaassa 40 kunnan käsittämän toiminta-alueen ulkopuolelle tai ulkomaille, muututtava keskinäiseksi vakuutusyhtiöksi. Yhteisömuodon muuttamisen jälkeen vakuutusyhdistykseen sovellettaisiin vakuutusyhtiölakia.

2 §. Vakuutusyhdistyslakiin ehdotetaan lisättäväksi kolmannen vahinkovakuutusdirektiivin edellyttämät säännökset niin sanotusta laadullisesta omistajakontrollista. Lakiin ei kuitenkaan ole kirjoitettu omistajakontrollia koskevia aineellisia säännöksiä, vaan näiden osalta ehdotuksessa viitataan vakuutusyhtiölain 3 lukuun. Tämän mukaisesti jokaisen, joka aikoo hankkia vähintään 10 prosentin suuruisen osuuden tai aikoo kasvattaa osuuttaan tietyn suuruiseksi vakuutusyhdistyksen takuupääomasta, on ilmoitettava hankinnasta etukäteen sosiaali- ja terveysministeriölle. Vakuutusyhtiölain 3 luvusta tulevat myös sovellettaviksi säännökset ilmoituksen sisällöstä, ministeriön oikeudesta tietyin edellytyksin kieltää hankinta tai asettaa sille ehtoja sekä seuraamukset mainitun ilmoituksen tekemisen laiminlyömisestä tai osuuksien hankkimisesta ministeriön kiellosta huolimatta. Samoin vakuutusyhdistykset ovat velvollisia vuosittain ilmoittamaan määrätyn suuruiset omistusosuudet ministeriölle. Ministeriöllä on myös oikeus saada jokaiselta, joka omistaa tämän suuruisen osuuden vakuutusyhdistyksessä, tiettyjä yhdistyksen vakavaraisuuden kannalta tarpeellisia tietoja.

4 §. Pykälästä ehdotetaan tarpeettomana kumottavaksi 3 momentti, jossa säädetään vakuutusyhdistyksen oikeudesta harjoittaa henkivakuutusluokan 1 alakohdassa c tarkoitettua korkeintaan kymmmeneksi vuodeksi annettua lisävakuutusta. Kyseinen lisävakuutus luokitellaan EU:ssa vahinkovakuutukseksi, jota vakuutusyhdistyksellä on jo 4 §:n 2 momentin perusteella oikeus harjoittaa.

5 §. ETA-sopimuksen vuoksi annetussa vakuutusyhdistyslain muuttamisesta annetussa laissa 5 §:n 3 momentin säännöstä vakuutusyhdistyksen oikeudesta omistaa vieraalla toimialalla toimivan yrityksen osakkeita tai muita osuuksia lievennettiin siten, että vakuutusyhdistyksen sallittiin omistaa entisen 20 prosentin sijasta 50 prosentin osuus sellaisen osakeyhtiön osakkeista ja määräämisvallasta, joka harjoittaa muuta toimintaa kuin vakuutusliikettä. Samalla säännöstä muutettiin siten, että rajoitusta sovellettaessa lasketaan yhteen kaikki vakuutusyhtiöiden ja vakuutusyhdistysten omistukset vieraalla toimialalla toimivassa yhteisössä.

Ensimmäisen vahinkovakuutusdirektiivin tavoin kielletään kolmannen vahinkovakuutusdirektiivin 26 artiklassa jäsenvaltioita sääntelemästä niiden varojen valintaa, jotka eivät ole vakuutuslaitoksen vastuuvelan katteena. Tämä säännös kieltää sääntelemästä kansallisessa lainsäädännössä sitä, mihin omaisuuslajeihin vastuuvelan katteen ylittäviä varoja voidaan sijoittaa.

Pykälän 3 momentin rajoitus omistaa vieraalla toimialalla toimivia yhteisöjä ehdotetaan säilytettäväksi, sillä sen tarkoituksena on estää vakuutusyhdistystä ryhtymästä omistustaan kasvattamalla harjoittamaan muuta toimintaa kuin vakuutusliikettä. EU:n vakuutusdirektiivien tai muidenkaan EU-sääntöjen ei katsota estävän kansallista lainsäädäntöä kieltämästä vakuutuslaitosta omistamasta määräämisvaltaa vieraalla toimialalla olevasta yrityksestä. Rajoituksen tarkoituksena on osaltaan turvata niiden varojen säilyvyys, jotka kattavat vakuutusyhdistyksen vastuita. Vakuutusyhdistyksen omistusosuuden kasvaminen vieraalla toimialalla toimivassa yrityksessä saattaa sitoa vakuutusyhdistyksen voimavaroja muun yritystoiminnan harjoittamiseen. Tällöin vakuutusyhdistys saattaa sitoutua vakuutustoimintaan kuulumattomien taloudellisten riskien ottamiseen esimerkiksi siten, että yritykseen joudutaan sijoittamaan yhä lisää pääomaa entisten sijoitusten turvaamiseksi.

Kuten aikaisemminkin, 3 momentin mukaan vakuutusyhdistys voisi saada ministeriöltä luvan lisätä omistustaan vieraalla toimialalla toimivasta yhteisöstä yli sen, mitä laissa säädetään. Omistusrajoitus ei myöskään koskisi omistuksia asunto- ja kiinteistöyhtiössä, eikä yhteisössä, jonka toimintaa voidaan pitää vakuutusliikkeeseen liittyvänä.

Momentista poistettaisiin vaatimus siitä, että vakuutusliikkeeseen liittyvää toimintaa harjoittavan yhtiön toiminnan olisi oltava myös vakuutusliikkeen kannalta tarkoituksenmukaista. Tämä merkitsee tarkoituksenmukaisuusharkinnan poistamista pykälää sovellettaessa. Täten ministeriön kielteisestä päätöksestä voisi aina valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Sosiaali- ja terveysministeriö voisi yleisen valvontaoikeutensa perusteella tarvittaessa antaa ohjeita siitä, millaista toimintaa on pidettävä vakuutusliikkeeseen liittyvänä.

Samoin momentissa on luovuttu siitä, että omistusta laskettaessa otetaan huomioon myös toisten vakuutusyhdistysten ja vakuutusyhtiöiden omistukset omistettavassa yhteisössä, koska yhteenlaskeminen saattaa aiheuttaa käytännön hankaluuksia kilpailevien vakuutuslaitosten välillä.

8 luku. Vakuutusyhdistyksen muuttaminen keskinäiseksi vakuutusyhtiöksi

1 ja 2 §. Vakuutusyhtiölakia on ehdotettu muutettavaksi siten, että vakuutusyhtiön toimiluvan myöntäminen esitetään siirrettäväksi valtioneuvostolta sosiaali- ja terveysministeriölle. Tästä johtuvat muutokset vakuutusyhdistyslakiin ehdotetaan tehtäväksi muuttamalla tämän luvun 1 §:n 2 momentti, kumoamalla 2 §:n 1 momentti ja lisäämällä 2 §:ään uusi kolmas momentti.

Voimassa olevan lain mukaan yhteisömuodon muuttaminen on tapahtunut kahdessa vaiheessa niin, että ensin on haettu valtioneuvostolta aiotulle yhtiölle toimilupa, jonka jälkeen on haettu toimenpiteelle sosiaali- ja terveysministeriön suostumusta ja samalla uuden yhtiöjärjestyksen vahvistamista. Kun esityksen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö ratkaisee sekä toimilupa-asian että suostumuksen antamisen toimenpiteelle ja uuden yhtiöjärjestyksen vahvistamisen, voi yhdistys hakea kaikkia toimenpiteitä samanaikaisesti. Uutta nykyiseen sääntelyyn verrattuna on myös se, että toimilupahakemukseen on liitettävä vakuutusyhtiölain 2 luvun 2 §:n mukainen suunnitelma aiotusta toiminnasta toimintasuunnitelma, jonka sisällöstä ministeriö on antanut tarkemmat määräykset. Tämän lisäksi hakemukseen olisi liitettävä selvitys niistä henkilöistä, joiden omistus vakuutusyhtiössä olisi vähintään kolmannen vahinkovakuutusdirektiivin 1 artiklassa määritellyn suuruinen eli vähintään 10 prosenttia yhtiön takuupääomasta tai kaikkien takuuosuuksien tuottamasta äänimäärästä. Samoin hakemuksessa olisi annettava selvitys aiotuista hallituksen jäsenistä ja toimitusjohtajasta, jotta ministeriö voisi tarkistaa, että yhtiö on kolmannen vahinkovakuutusdirektiivin 6 artiklan mukaisesti sellaisten henkilöiden tehokkaasti johtama, joilla on asianmukainen ammattipätevyys ja kokemus.

10 luku. Tilinpäätös

1 §. Kirjanpitolain 9 §:n 1 momentin ja 22 a §:n 1 momentin mukaan tilinpäätös käsittää tuloslaskeman ja taseen ohella niiden liitteenä ilmoitettavat tiedot. Määritelmä vastaa EU:n neljännen ja seitsemännen yhtiöoikeudellisen direktiivin mukaista tilipäätöksen käsitettä. Vastaava muutos ehdotetaan tehtäväksi pykälän 2 momenttiin. Muutoksen jälkeenkin vakuutusyhdistyslain mukainen tilinpäätöksen käsite eroaisi vakuutusyhtiölain tavoin EU:n direktiivissä säännellystä tilinpäätöksen käsitteestä siinä, että siihen sisältyisi myös toimintakertomus. Sosiaali-ja terveysministeriö antaa tarkemmat määräykset vakuutusyritysten tilinpäätösdirektiivin edellyttämistä muutoksista vakuutusyhdistyksen tilinpäätökseen.

Pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi ainoastaan siten, että sana ''ohjeita'' korvataan viranomaisten määräyksiä ja ohjeita koskevista toimenpiteistä annetun lain (573/89) 3 §:n 1 momentissa käytettyä termiä vastaavaksi ''määräyksiä''.

3 §. Vakuutusyrityksiä koskevassa EY:n tilinpäätösdirektiivissä vastuuvelan esittämistapa tilinpäätöksessä poikkeaa Suomen nykykäytännöstä, vaikka vastuuvelan käsite sinänsä on sama. Direktiivi sisältää myös vahinkovakuutuslaitoksen vastuuvelkaa koskevat määräykset. Vastuuvelkaa ja sen määräytymistä koskevat vakuutusyhdistyslain 10 luvun 3 §:n säännökset vaativat lain sopeuttamiseksi edellä mainittuun direktiiviin täydennyksekseen yksityiskohtaisempaa vastuuvelan erittelyä ja muita vakuutusteknisiä kysymyksiä koskevaa sääntelyä.

Pykälän 2 momenttiin sisältyvää vakuutusmaksuvastuun määrittelyä ehdotetaan muutettavaksi siten, että vakuutusmaksuvastuu voitaisiin vaihtoehtoisesti määrätä myös taannehtivasti kuluneen vakuutusajan tapahtumien perusteella. Säännös on yhdenmukainen vakuutusyhtiölain kanssa.

Pykälän nykyiseen 4 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi muista lainmuutoksista aiheutuva ulkomaista ETA-vakuutuslaitosta ja muuta ulkomaista vakuutuslaitosta koskeva lisäys.

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 momentti, jonka mukaan vakuutusyhdistyksellä on oltava turvaavat laskuperusteet vastuuvelan määräämiseksi. Vakuutusyhdistyksen on myös dokumentoitava vastuuvelan laskuperusteet tarkoituksenmukaisella tavalla. Säännöksen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö voisi vaatia, että vastuuvelan määräämisessä noudatettaville tilastollisille ja korkoutusta koskeville menetelmille hankitaan ennalta ministeriön vahvistus. Tasoitusmäärää koskevien perusteiden osalta niin tulisi menetellä aina. Periaatteista, joita vastuuvelan turvaavuus edellyttää ja vastuuvelan sisällöstä, säädettäisiin tarkemmin asetuksella.

Esitykseen liittyy luonnos vakuutusyhdistyksen vastuuvelan laskentaa koskevaksi asetukseksi.

3 a §. Voimassa olevan lain 3 a §:ssä säädetään, että vakuutusyhdistyksen on katettava 3 §:ssä tarkoitettu vastuuvelka. Sosiaali- ja terveysministeriöllä on oikeus antaa vastuuvelan kattamisesta tarkempia määräyksiä. Pykälän saattamiseksi vastaamaan kolmannen vahinkovakuutusdirektiivin määräyksiä ehdotetaan vastuuvelan kattamisen tarkempaa sääntelyä.

Uuden 2 momentin mukaan on vastuuvelkaa katettaessa otettava huomioon, millaista vakuutusliikettä yhdistys harjoittaa, ja tämän mukaisesti huolehdittava katteeseen kuuluvien varojen varmuudesta, tuotosta ja rahaksi muutettavuudesta sekä niiden asianmukaisesta monipuolisuudesta ja hajauttamisesta. Momentti, joka perustuu kolmannen vahinkovakuutusdirektiivin 20 artiklaan, sisältää vastuuvelan kattamista koskevan yleissäännöksen. Vastuuvelan kattamista koskevia 3 a §:n muiden momenttien säännöksiä ja 5 momentissa tarkoitettua asetusta on sovellettava ottamalla huomioon yleissäännöksessä asetetut vaatimukset.

Edellä mainitusta pykälän 2 momentin yleissäännöksestä seuraa, että vakuutusyhdistys, joka on kattanut vastuuvelkansa 3 a §:n muita säännöksiä ja 5 momentissa tarkoitettua asetusta muodollisesti noudattaen, ei ole kattanut vastuuvelkaansa lain edellyttämällä tavalla, jos katteen koostumuksen on katsottava olevan ristiriidassa 2 momentin sisältämän säännöksen kanssa. Pykälän 5 momentissa tarkoitettua asetusta koskevan luonnoksen 11 §:n 1 momentin mukaan vakuutusyhdistyksen hallituksen on laadittava ja pidettävä ajan tasalla yhdistyksen varojen sijoittamista koskevat suuntaviivat. Sijoitussuunnitelmaa laadittaessa on otettava huomioon myös omien pääomien määrä ja vakuutusyhdistyslain 10 a luvun 5 §:n vaatimukset. Suuntaviivat käsittävän asiakirjan on osoitettava, että yhdistyksen vastuuvelka on katettu ja katetaan pykälän 2 momentin sisältämässä yleissäännöksessä asetettujen vaatimusten mukaisesti.

Pykälän 3 momentin mukaan ensivakuutusliikettä harjoittavan vakuutusyhdistyksen on katettava vastuuvelka pykälässä säädettyihin omaisuuslajeihin kuuluvin varoin, jotka käypään arvoon sosiaali- ja terveysministeriön määräämien perusteiden mukaan arvostettuina riittävät kattamaan vastuuvelan, josta ensin on vähennetty tässä momentissa luetellut erät.

Kolmas vahinkovakuutusdirektiivi koskee ainoastaan ensivakuutusliikettä harjoittavia vakuutuslaitoksia, joiden asiakkaita vastuuvelan kattamista koskevat yksityiskohtaiset säännökset siis suojaavat. Tämän mukaisesti myös pykälän 3―6 momentin säännökset tulevat sovellettaviksi ainoastaan ensivakuutusliikettä harjoittavissa yhdistyksissä. Jos vakuutusyhdistys harjoittaa ensivakuutusliikkeen ohella myös jälleenvakuutusliikettä, pykälä koskee sellaisenaan yhdistyksen koko vakuutusliikkeen vastuuvelan kattamista. Yksinomaan jälleenvakuutusliikettä harjoittavan vakuutusyhdistyksen vastuuvelan kattamista koskevat ainoastaan pykälän 1, 2 ja 8 momentin säännökset. Tämä todettaisiin pykälään ehdotetussa uudessa 7 momentissa.

Ensimmäisen vahinkovakuutusdirektiivin 15 artiklan 2 kohdan, sellaisena kuin se on kolmannen vahinkovakuutusdirektiivin 17 artiklassa, mukaan vakuutuslaitoksen on katettava harjoittamansa kaiken vakuutusliikkeen vastuuvelan koko määrä.

Vakuutusyritysten tilinpäätösdirektiivi sallii, että vastuuvelan bruttomäärästä vähennetään tiettyjä eriä, minkä seurauksena velvollisuus vastuuvelan kattamiseen kolmannen vahinkovakuutusdirektiivin 20―22 artiklassa säädetyin tavoin rajoittuu vastuuvelan määrään näiden vähennysten jälkeen. Tilinpäätösdirektiivissä sallittujen vaihtoehtojen ja saadun jälleenvakuutuksen luonteesta johtuvan sääntelytarpeen mukaisesti vastuuvelan bruttomäärästä vähennetään ehdotuksessa luetellut erät.

Lakiehdotus merkitsee, että 3 a §:n ja sen 5 momentissa tarkoitetun asetuksen säännösten mukaisesti katettava vastuuvelka rajoittuu vastuuvelan nettomäärään näiden vähennysten jälkeen. Vastuuvelan katteeksi hyväksyttäviin eri omaisuuslajeihin kuuluvien varojen enimmäismäärät, jotka luetellaan pykälän 5 momentissa tarkoitettua asetusta koskevassa luonnoksessa, laskettaisiin kuitenkin vastuuvelan vähentämättömästä bruttomäärästä. Myös asetusluonnoksessa esitetyt riskikeskittymien rajoittamista koskevat enimmäisrajat laskettaisiin vastuuvelan bruttomäärästä.

Aikaisemmin esitetyn mukaisesti kolmannet vakuutusdirektiivit edellyttävät, että myöskin vahinkovakuutuslaitokset kattavat vastuuvelkansa koko määrän. Tämän vuoksi on välttämätöntä, että vastuuvelan katteeseen kuuluvat varat voidaan arvostaa niiden käypään arvoon. Samasta syystä on perusteltua, että vastuuvelan kattamisvelvollisuus rajoitetaan siihen vastuuvelan nettomäärään, joka saadaan, kun vastuuvelan bruttomäärästä ensin vähennetään edellä tarkoitetut erät.

Sosiaali- ja terveysministeriö määräisi vastaisuudessakin ne perusteet, joiden mukaan vastuuvelan katteena olevat varat arvostetaan, kuten pykälän 3 momentista käy ilmi.

Pykälän 4 momentin mukaan sosiaali- ja terveysministeriö voi erityisestä syystä sallia tai määrätä, että tietyt katteeseen kuuluvat varat arvostetaan niiden käyvästä arvosta poikkeavasti. Esimerkiksi joukkovelkakirjalainojen ja arvopaperipörssissä noteerattujen osakkeiden käyvät arvot vaihtelevat korkotason muutoksia seuraten. Tarkoituksenmukaisena ei voida pitää, että tällaiset muutokset välttämättä vaikuttaisivat niihin arvoihin, joihin joukkovelkakirjat tai osakkeet on arvostettu vakuutusyhtiön vastuuvelan katteena. Ehdotuksen mukaan ministeriö voisi erityisestä syystä sallia, että tällaisten katteeseen kuuluvien varojen arvoja ei alenneta niiden uusiin käypiin arvoihin, tai vastaavasti kieltää varojen arvojen korottamisen uusiin käypiin arvoihin.

Pykälän 5 momentissa säädetään omaisuuslajeista, joihin kuuluvin varoin vastuuvelka on katettava. Luettelo on tyhjentävä ja se on tarkoitettu vastaamaan sisällöltään kolmannen vahinkovakuutusdirektiivin 21 artiklassa olevaa luetteloa.

Lakiehdotuksen mukaan vastuuvelan katteeseen on asetuksessa säädetty rajoituksia.

Esitykseen on liitetty luonnos ensivakuutusliikettä harjoittavan vakuutusyhdistyksen vastuuvelan katetta koskevaksi asetukseksi, johon 5 momentissa viitataan.

Asetusluonnoksessa varojen katekelpoisuutta on rajoitettu siten, että pääsäännöksi on asetettu vaatimus varojen liittymästä johonkin ETA-valtioon tai sellaiseen muuhun valtioon, jonka sosiaali- ja terveysministeriö rinnastaa ETA-valtioon. Tällaisia rinnastettavia valtioita voisivat tietyissä tapauksissa olla ainakin taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD:n) jäsenvaltiot. Kuten asetusluonnoksen 1 §:n 2 momentista, verrattuna sen 2―5 §:ään käy ilmi, vähintään 75 prosenttia vastuuvelan bruttomäärästä on katettava varoin, joilla on liittymä ETA-valtioon tai siihen rinnastettavaan valtioon.

Kolmannessa vahinkovakuutusdirektiivissä esitetään suhteellisen harvoja täsmällisiä, suhdelukuina ilmaistuja määräyksiä siitä, miten 2 momentissa esitettyjen tavoitteiden, kuten katteena olevien varojen monipuolisuuden ja hajauttamisen saavuttaminen tulisi varmistaa. Sitä vastoin direktiivin 21―22 artiklaan sisältyy useita väljempiä määräyksiä siitä, millaisiin näkökohtiin kansallisessa lainsäädännössä on kiinnitettävä huomiota vastuuvelan kattamista koskevia säännöksiä annettaessa. Esimerkkeinä voidaan mainita direktiivien 22 artiklan 3 kohdan määräykset siitä, että vastuuvelan kattamista koskevassa kansallisessa lainsäädännössä on käsiteltävä rajoitetummin lainoja, joiden vakuutena ei ole pankkitakausta, vakuutusyhtiön takausta (luottovakuutusta), kiinnitystä tai muuta vakuutta, kuin lainoja, joilla on tällainen vakuus. Sama koskee vastaavasti arvopapereita, joilla ei käydä kauppaa säännellyillä markkinoilla, verrattuina arvopapereihin, joilla käydään kauppaa tällaisilla markkinoilla.

Suomalaisista erityispiirteistä johtuen ehdotetaan asetusluonnoksen 8 §:n 3 momentissa, että riskikeskittymien rajoittamiseksi 8 §:n 1 momentissa esitetystä 5 prosentin pääsäännöstä poikettaisiin korottamalla vastaava suhdeluku 10 prosenttiin, kun sijoituksen turvaavuudesta tosiasiallisesti vastaa ETA-valtiossa toimiluvan saanut julkisen valvonnan alainen talletuspankki tai vakuutusyhtiö tai sellainen muu yhteisö, jonka kotivaltio on ETA-valtio ja jonka sosiaali- ja terveysministeriö rinnastaa tässä tarkoitettuun talletuspankkiin tai vakuutusyhtiöön. Korotusta vastaava osuus sanotusta 10 prosentin enimmäismäärästä koskisi yksinomaan sellaisiin velkasitoumuksiin perustuvia laina- ja muita saamisia, joiden vakuutena on edellä tarkoitetun yhteisön antama tai sen myöntämä luottovakuutus. Esimerkiksi tällaisen talletuspankin tai muun yhteisön osakkeisiin tehdyt sijoitukset jäisivät pääsäännön mukaisesti 5 prosentin enimmäisrajan soveltamisalan piiriin.

Asetusluonnoksen 8 §:n 4 momentin mukaan ministeriö antaisi tarkemmat määräykset siitä, miten tätä enimmäisrajaa on sovellettava ottaen huomioon ehdotetussa vakuutusyhdistyslain 10 luvun 3 a §:n 2 momentissa asetetut edellytykset ja rajoitukset. Ministeriön olisi näissä määräyksissä kiinnitettävä erityisesti huomiota asianomaisen talletuspankin, vakuutuslaitoksen ja niihin rinnastetun muun yhteisön omien varojen määrään katteen haltijan vastuuvelan bruttomäärään verrattuna. Esimerkiksi suuren vakuutusyhdistyksen vastuuvelan kattamisen kannalta arvioitaisiin siten pientä paikallispankkia eri tavoin kuin suurta valtakunnallista pankkia.

Lakiehdotuksen nyt kysymyksessä olevan pykälän 6 momentin mukaan sosiaali- ja terveysministeriö voisi vakuutusyhdistyksen pyynnöstä hyväksyä vastuuvelan katteeksi määräajaksi muitakin kuin 5 momentissa tarkoitettuja varoja. Säännös on kolmannen vahinkovakuutusdirektiivin 21 artiklan 2 kohdan mukainen.

Pykälän 7 momentti sisältää aikaisemmin jo mainitun säännöksen sääntelyn soveltamisesta yksinomaan jälleenvakuutusliikettä harjoittavaan yhdistykseen.

Pykälän 8 momentin mukaan sosiaali- ja terveysministeriö antaisi tarkemmat määräykset 3 a §:n soveltamisesta. Asetusluonnoksen 11 §:n 1 momentin mukaan ministeriö antaisi tarkemmat määräykset vastuuvelan kattamisesta ja asetuksen soveltamisesta. Näissä määräyksissä olisi käsiteltävä erityisesti myös vakuuksien arvostusta ja vakuuksien merkitystä luettaessa katteeseen niitä sitoumuksia, joihin vakuudet liittyvät.

4 ja 5 §. Osakeyhtiölain 11 luvun 5 §:n 2 momentin säännöksen tultua kumotuksi vuoden 1993 alusta varastovarausten käsittely vakuutusyhtiössä määräytyy kirjanpitolain muutetun 19 ja 20 §:n mukaan. Viimeksi mainittuja lainkohtia ja niitä täydentävää sosiaali- ja terveysministeriön määräyksiä on pidettävä riittävänä oikeusohjeena myös vakuutusyhdistyslain 10 luvun 5 §:ssä tarkoitetun ennakkokulukirjauksen osalta. Mainittu säännös voidaan näin ollen kumota tarpeettomana.

Muutetussa 5 §:ssä säädettäisiin sijoitusten arvostamisesta ja arvonkorotusrahaston käytöstä siten kuin yleisperusteluissa on selostettu. Voimassa olevan lain 4 §:ssä säädetään käyttöomaisuuden arvonkorotusten merkitsemisestä arvonkorotusrahastoon ja arvonkorotusrahaston käytöstä. Kun muutetussa 5 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi myös arvonkorotusrahaston käytöstä, voidaan 4 § kumota.

Vakuutusyrityksiä koskevan tilinpäätösdirektiivin 45 artiklan mukaan sijoitukset arvostetaan lähtökohtaisesti hankintamenoon. Saman direktiivin 51 artiklassa ja 49 artiklan 3 kohdassa säännellään, miten EY:n neljännen yhtiöoikeudellisen direktiivin arvonalennuksia ja poistoja käsittelevää 35 artiklaa sovelletaan vakuutusyrityksiin. Direktiivien mukaan kaikkien sijoitusten hankintamenoa on aina alennettava pysyvillä arvonalennuksilla. Muiden sijoitusten kuin maa-alueiden ja rakennusten osalta yritykset voivat kirjata kuluksi myös tilapäiset arvonalennukset. Viimeksi mainittujen arvonalennusten tekemistä voidaan maakohtaisesti myös vaatia siirtokelpoisten arvopapereiden osalta. Maa-alueiden ja rakennusten hankintamenoa voidaan alentaa vain pysyvillä arvonalennuksilla. Mikäli sijoituksen käypä arvo myöhemmin nousee, on tehty arvonalennus palautettava hankintamenoon tulosvaikutteisesti. Rakennusten hankintameno poistettaisiin vaikutusaikanaan suunnitelman mukaan joko taseessa tai sen liitteessä.

Pykälän 1 momentin mukaan sijoitusten arvostaminen perustuisi hankintamenopohjaiseen laskentaan. Pääsääntöisesti kaikki arvonalennukset kirjattaisiin kuluksi. Käyttöomaisuudeksi ja saamisiksi katsottavien sijoitusten osalta alentaminen voitaisiin jättää suorittamatta, jos arvon alentumista on pidettävä tilapäisenä. Tällaisessakin tapauksessa sosiaali- ja terveysministeriö voisi vaatia arvonalennusten suorittamista, jos ministeriö katsoo sen tarpeelliseksi. Säännös vastaa direktiivin määräyksiä myös arvonalennusten palauttamisen osalta. Säännös on myös nykyisen käytännön mukainen.

Rakennusten hankintameno poistettaisiin vaikutusaikanaan suunnitelman mukaan. Pykälän 8 momentin mukaan ministeriö antaisi tarkemmat määräykset siitä, esitetäänkö suunnitelman mukaiset poistot tuloslaskelmassa ja taseessa vai tilinpäätöksen liitetiedoissa. Määräykset annettaisiin 31.12.1995 mennessä siten, että ne koskisivat jo vuoden 1995 tilinpäätöstä. Esittämistapa valittaisiin sen perusteella, miten muut ETA-valtiot soveltavat tilinpäätösdirektiivin 45 ja 51 artiklan sekä 49 artiklan 3 kohdan säännöstä. Lisäksi otettaisiin huomioon kauppa- ja teollisuusministeriön yhtiöiden omaa pääomaa käsittelevän työryhmän raportin pohjalta mahdollisesti annettavien suunnitelman mukaisia poistoja ja poistoeroa koskevien yleisten säännösten ja ohjeiden vaikutus.

Pykälän 2 momentin mukaan joukkovelkakirjalainat ja muut raha- ja pääomamarkkinavälineet voitaisiin vaihtoehtoisesti arvostaa 1 momentissa tarkoitetusta alimman arvon periaatteesta poikkeavalla tavalla. Vastaava menettely on valittu myös useissa EU-maissa. Mikäli joukkovelkakirjalainat ja muut raha- ja pääomamarkkinavälineet arvostetaan taseessa alimpaan arvoon, saattavat voimakkaat korkotason ja näin ollen myös käypien arvojen heilahtelut muodostaa ongelman oman pääoman riittävyyden kannalta, mikäli rahoitusmarkkinavälineistä muodostunut sijoitussalkku on suuri.

Sosiaali- ja terveysministeriö määrittelisi tarkemmin käytettävän hankintamenon. Direktiivin 55 artiklan mukaisesti nimellisarvon ja hankintahinnan erotus jaksotettaisiin korkotuotoiksi tai niiden vähennykseksi rahoitusmarkkinavälineen juoksuaikana. Vastaerä merkittäisiin hankintamenon lisäykseksi tai vähennykseksi. Varovaisuuden periaatteesta seuraa, että tasearvoa olisi kuitenkin alennettava, jos rahoitusmarkkinavälineen arvo on alentunut pysyvästi. Lisäksi ministeriö määräisi, että arvostustavan valinta on tehtävä tase-eräkohtaisesti ja valittua arvostustapaa on noudatettava jatkuvasti.

Suomessa yleisesti noudatetun kirjanpitokäytännön mukaan käyttöomaisuus esitetään taseessa hankintamenon tai sen poistamattoman hankintamenon määräisenä. Jos käyttöomaisuuden todennäköinen luovutushinta on tilinpäätöspäivänä pysyvästi hankintamenoa olennaisesti suurempi, voidaan taseeseen kirjanpitolain 18 §:n nojalla merkitä poistamattoman hankintamenon lisäksi enintään todennäköisen luovutushinnan ja poistamattoman hankintamenon erotuksen suuruinen arvonkorotus. Samaa menettelyä, edellä 1 momentin yhteydessä käsiteltyjä rakennusten poistoja mahdollisesti lukuunottamatta, ehdotetaan pykälän 3 momentissa sovellettavaksi vakuutusyhdistysten omistamiin maa- ja vesialueisiin, rakennuksiin, arvopapereihin ja muihin niihin verrattaviin hyödykkeisiin.

Nykyisten säännösten mukaisesti ehdotetaan, että arvonkorotuksen voisi tehdä joko arvonnousuvuonna tai myöhemmin ja että tilikauden aikana tehty sijoitusomaisuuden arvonkorotus on merkittävä tuloslaskelmaan mutta käyttöomaisuuden arvonkorotus taseen vastattaviin arvonkorotusrahastoon. Ehdotettu sääntely poikkeaa vakuutusyritysten tilinpäätösdirektiivin kirjaimellisista määräyksistä. Direktiivin 44, 46 ja 47 artiklan mukaan arvonnousu voidaan kirjata vain käytettäessä käypiä arvoja. Koko arvonnousu on merkittävä arvonmuutosvuonna joko tuloslaskelmaan tai arvonkorotusrahastoon, mutta toisaalta tuloutetusta arvonnoususta haluttu määrä voidaan artiklan 22 sallimalla bruttoperiaatteella jaksottaa tuleville vuosille. Ehdotetut säännökset netottavat arvonnousukirjauksen ja sen jaksotuskirjauksen sekä tuloslaskelmassa että taseessa. Tämän vuoksi sosiaali- ja terveysministeriö antaisi määräykset, joiden mukaan liitetiedoissa olisi kerrottava se osa arvostuserosta, jota ei ole kirjattu taseeseen arvonkorotuksena. Näin toteutettuna suomalaisten vakuutusyhdistysten tilinpäätös täyttäisi kokonaisuutena direktiivin tietosisältövaatimukset.

Pykälän 4 momentin mukaan hyödyke ehdotetaan siirrettäväksi sijoitusomaisuudeksi tai käyttöomaisuudeksi katsottavien sijoitusten ryhmästä toiseen tasearvon määräisenä. Ehdotettu sääntely vastaa direktiivin 44 artiklaa, jonka mukaan arvonnousuvuonna on ratkaistava, tuloutetaanko arvostuseron muutos vai merkitäänkö se arvonkorotusrahastoon. Koska sijoitus- ja käyttöomaisuusryhmittely tunnetaan vain Suomen lainsäädännössä, ei omaisuuden käyttötarkoituksen muutos mahdollista aikaisemman arvonnousun käsittelyn muuttamista. Ehdotettu sääntely vastaa myös nykyistä käytäntöä. Käyttötarkoituksen muuttumisen seurauksena voi sijoitusomaisuudeksi katsottavaan omaisuuteen kohdistua arvonkorotusrahastoon merkittyjä arvonkorotuksia ja käyttöomaisuudeksi katsottavaan omaisuuteen tuloutettuja arvonkorotuksia. Käytännössä käyttötarkoituksen muutos koskee lähinnä kiinteistösijoituksia.

Pykälän 5 momentti sisältää säännökset sen tapauksen varalle, että arvonkorotus osoittautuu aiheettomaksi. Tuloslaskelmaan merkitty arvonkorotus on tällöin oikaistava tulosvaikutteisesti ja arvonkorotusrahastoon merkitty arvonkorotus on peruutettava.

Pykälän 6 momentti sisältää säännökset arvonkorotusrahaston käytöstä. Säännökset ovat tarpeen, sillä 4 momentista ja ennen vuotta 1978 voimassa olleista säännöksistä johtuen arvonkorotusrahasto voi osakeyhtiölain 11 luvun 4 §:n 1 momentin sääntelystä poiketen sisältää käyttöomaisuuden arvonkorotusten ohella myös sijoitusomaisuudeksi katsottavien sijoitusten arvonkorotuksia. Pohjarahaston kartuttamiseen rahastoa saisi kuitenkin käyttää vain siltä osin kuin se on muodostunut käyttöomaisuudeksi katsottavien sijoitusten arvonkorotuksista. Ratkaisevana pidettäisiin pohjarahaston kartutushetken tilannetta. Myöhempi hyödykkeen käyttötarkoituksen muutos ei 4 momentista johtuen edellyttäisi arvonkorotuksen peruuttamista.

Sijoitusomaisuuden arvonkorotuksiksi siirtynyttä arvonkorotusrahastoa ja ennen vuotta 1978 toteutettuja sijoitusomaisuuden arvonkorotuksia ei voisi käyttää pohjarahaston kartuttamiseen. Ne olisivat sidottua omaa pääomaa, jota ei voi käyttää ylijäämänjakoon.

Vakuutusyhdistyslain 2 luvun 5 §:n 3 momentin ja 10 a luvun 4 §:n mukaiseen oman pääoman vähimmäismäärään tämäkin arvonkorotusrahasto sen sijaan sisältyisi. Kulujen kattamiseen ja ylijäämänjakoon sijoitusomaisuuden arvonkorotusrahasto olisi, käyttöomaisuuden arvonkorotusrahaston tavoin, käytettävissä vasta arvonkorotuksen peruuttamisen jälkeen eli yleensä omaisuuden myyntivuonna.

Käyttöomaisuuden osalta säännökset ovat samat kuin muillakin suomalaisilla yrityksillä. Sen sijaan sijoitusomaisuutta koskevat säännökset johtuvat vakuutusyritysten tilinpäätösdirektiivin pakottavista säännöksistä ja aikaisemmasta suomalaisesta lainsäädännöstä. Arvonkorotusrahaston käyttöä koskevat rajoitukset ja rahaston jakaantuminen sijoitus- ja käyttöomaisuuden arvonkorotusten osuuteen tulisi tästä syystä esittää tilinpäätöksen liitetiedoissa. Sosiaali- ja terveysministeriö antaisi tätä koskevat määräykset. Yhdistysten olisi myös kirjanpidossaan pidettävä sijoitus- ja käyttöomaisuusluontoiset sijoitukset erillään.

Pykälän 7 momentin mukaan taseen liitteenä olisi ilmoitettava tase-eräkohtaisesti sijoitusten hankintameno ja käypä arvo. Säännös on vakuutusyritysten tilinpäätösdirektiivin 46 artiklan vertailtavuustavoitteen mukainen. Vaikka kumpikaan arvo ei direktiivin kirjaimellisten määräysten mukaisesti näy suoraan taseesta, vastaavat tiedot olisivat liitetiedoissa.

Pykälän 8 momentissa edellytettäisiin, että sosiaali- ja terveysministeriö antaisi direktiivin edellyttämät tarkemmat määräykset käyvän arvon ja hankintamenon määrittämisestä sekä rakennusten suunnitelman mukaisten poistojen esittämistavasta. Sääntelyllä pyritään erityisesti parantamaan käypien arvojen luotettavuutta sekä selventämään alkuperäisen hankintamenon ja arvonalennuksilla ja suunnitelmapoistoilla alennetun hankintamenon käsitteitä. Suunnitelmapoistoja on käsitelty tarkemmin 1 momentin perusteluissa.

8 §. Pykälän nykyisen 3 kohdan mukaan tuloslaskelmassa tai taseessa taikka niiden liitteenä on ilmoitettava käyttö- ja sijoitusomaisuuteen kuuluvan kiinteän omaisuuden ja osakkeiden osalta verotusarvo tase-erien mukaan eriteltynä. Kohta ehdotetaan kumottavaksi, koska vakuutusyhdistysten tilinpäätöksistä käy ilmi sijoitusten käypä arvo ja hankintameno. Verotusarvon ilmoittamisella ei näin ollen ole merkitystä.

Osakeyhtiölain 11 luvun 8 §:n 6 kohdassa on nykyään EU:n neljännen yhtiöoikeudellisen direktiivin 43 artiklan 12 ja 13 kohtaa vastaava säännös velvollisuudesta antaa tuloslaskelmassa tai taseessa taikka niiden liitteenä tieto hallintoneuvoston tai hallituksen jäseniä taikka toimitusjohtajaa koskevista eläkesitoumuksista sekä heille myönnetyistä lainoista. Vastaava säännös edellä mainittuja henkilöitä koskevista niistä eläkesitoumuksista, jotka aiheutuvat heidän tässä tarkoitetuista tehtävistään, ja heille myönnetyistä lainoista ehdotetaan vakuutusyhtiölain tavoin lisättäväksi pykälään sen 4 kohdaksi. Lisäys vaatii muodollisen täydennyksen pykälän 3 kohdaksi muuttuvan nykyisen 4 kohdan loppuun.

10 a luku. Toimintapääoma

1 §. Pykälän 1 momentti on muotoiltu uudelleen. Sisältöä on selvennetty siten, että myös toimintapääomaa vähentävät velat on määriteltävä ja arvioitava sosiaali- ja terveysministeriön määräämien periaatteiden mukaisesti. Tarkoituksena on, että myös velat, joita ei ole kirjattu taseeseen, on vähennettävä, jos niiden suorittamisvelvollisuutta on pidettävä ilmeisenä.

Toimintapääomaan luettavista eristä säädettäisiin edelleenkin asetuksella. Lakiehdotukseen liitetty luonnos asetukseksi vastaa pääosin vuoden 1994 alusta voimaan tullutta vakuutusyhdistyksen toimintapääomaan luettavista eristä annettua asetusta (1625/93). Mainittua asetusta laadittaessa on nimittäin jo otettu huomioon kolmannen vahinkovakuutusdirektiivin vaatimukset. Tähän hallituksen esitykseen liitetty luonnos sisältää näin ollen voimassa olevaan asetukseen verrattuna vain lähinnä säädöstekstin sisältöä selventäviä muutoksia. Erityisesti on haluttu selventää ehtoja, joilla uudenlaiset oman ja vieraan pääoman välimuotoa olevat pääomaerät voidaan sisällyttää toimintapääomaan. Tärkeimmät ehdot ovat tällaisten pääomaerien etuoikeudettomuus vakuutusyhdistyksen velkoihin nähden ja se, että näitä pääomaeriä ei jouduta maksamaan takaisin siten, että yhdistyksen vakavaraisuus takaisinmaksun seurauksena yllätyksellisesti vaarantuisi.

4 §. Kolmannen vahinkovakuutusdirektiivin 24 artiklan mukaan myös niin kutsuttu pääomalaina, eli laina, jolla on huonompi etuoikeus kuin vakuutusyrityksen muilla sitoumuksilla, lasketaan vakuutusyrityksen varoiksi toimintapääomaa laskettaessa. Kuten vakuutusyhtiöissä esitetään vakuutusyhdistystenkin osalta pykälää muutettavaksi siten, että vakuutusyhdistyksen toimintapääoman vähimmäismäärää laskettaessa omaan pääomaan rinnastetaan myös pääomalaina sosiaali- ja terveysministeriön määräämin ehdoin.

11 luku. Ylijäämänjako ja yhdistyksen varojen muu käyttö

2 §. Vuoden 1994 alusta voimaan tulleella vakuutusyhdistyslain muutoksella lakiin lisättiin toimintapääomaa koskevat säännökset. Kun myös oman pääoman suhde toimintapääomaan on otettava huomioon ylijäämänjaon rajoituksena, täydennetään esillä olevaa pykälää vakuutusyhtiölain tavoin säännöksellä, jonka mukaan ylijäämänjako on kielletty, jos vakuutusyhdistyksen oma pääoma alittaa 2 luvun 5 §:ssä ja 10 a luvun 4 §:ssä säädetyn vähimmäismäärän. Koska viimeksi mainittua pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että niin sanotut pääomalainat rinnastettaisiin yhdistyksen omaan pääomaan tarkasteltaessa yhdistyksen oman pääoman vähimmäisvaatimuksen täyttymistä, ehdotetaan esillä olevaa pykälää muutettavaksi siten, että pääomalainaa ei kuitenkaan otettaisi huomioon tutkittaessa täyttyvätkö ehdot ylijäämänjakokiellolle.

7 ja 8 §. Voimassa olevan lain 7 §:ssä pykälässä säädetään vakuutusyhdistyksen johtoon kuuluville henkilöille ja heidän omaisilleen annettavasta rahalainasta. Lain 8 §:ssä säädetään niistä vakuuksista, jotka mainitulla lainalla tulee olla. Ehdotuksen 7 §:ssä järjestelmää muutetaan yhdenmukaisesti vakuutusyhtiölain kanssa siten, että tällaisella lainalla on oltava takaus, jonka on antanut ETA-valtiossa toimiluvan saanut talletuspankki, tai lainalla tulee olla muu turvaava vakuus. Samalla kumotaan nykyisen lain 8 § tarpeettomana.

12 luku. Vakuutusyhdistysten valvonta

Edellä yleisperusteluissa selostetun vakuutusyhdistystarkastuksen lakkauttamisen seurauksena esillä olevasta vakuutusyhdistysten valvontaa koskevasta luvusta kumotaan vakuutusyhdistystarkastusta koskevat 2 § sekä 7―10 §. Näissä pykälissä säädetään vakuutusyhdistystarkastuksen asettamisesta, asemasta, tarkastuksen henkilökunnasta ja sen oikeuksista, tarkastuksen aiheuttamien kustannusten peittämisestä sekä vakuutusyhdistystarkastusta koskevasta asetuksesta.

3 §. Luvun rakenteen selventämiseksi pykälän 1 ja 3 momentin sisältämät säännökset ministeriön velvollisuudesta tarkastaa vakuutusyhdistyksiä ehdotetaan siirrettäväksi 4 §:n 1 ja 2 momentiksi, koska tässä pykälässä voimassa olevassa laissa on säännöksiä ministeriön tarkastusoikeudesta. Vakuutusta varten vahvistettujen perusteiden noudattamisen valvonta ehdotetaan poistettavaksi, koska direktiivien mukaan perusteita ei enää etukäteen vahvistettaisi. Pykälään jäisi vain kilpailunrajoitusta koskeva säännös.

4 §. Voimassa olevan lain 1 momentin mukaan ministeriöllä on oikeus milloin tahansa tarkastaa vakuutusyhdistyksen liikettä ja muuta toimintaa sekä osallistua niihin kokouksiin, joissa päätösvaltaa vakuutusyhdistysasioissa käytetään.

Kolmannessa vahinkovakuutusdirektiivissä edellytetään jäsenvaltioiden varmistavan, että valvontaviranomaisilla on tarvittavat valtuudet ja keinot sen alueella kotipaikan omaavien vakuutuslaitosten liiketoiminnan valvontaan. Pykälän 3 momenttiin on tämän johdosta lisätty nykyisestä laista puuttuva nimenomainen maininta siitä, että ministeriöllä on oikeus suorittaa tarkastuksia myös vakuutusyhdistyksen toimitiloissa.

5 §. Vakuutusyhdistyksen on nykyisen lain 5 §:n mukaan tullut toimittaa vakuutusyhdistystarkastukselle vuosittain kertomus toiminnastaan ja tilastaan. Kun vakuutusyhdistystarkastus lakkautetaan, on mainittu kertomus vuodesta 1996 alkaen toimitettava sosiaali- ja terveysministeriölle.

6 §. Pykälä sisältää säännökset niistä hallinnollisista pakkokeinoista, joita ministeriö voi käyttää vakuutusyhdistystä vastaan, jos yhdistys ei noudata lakia, yhdistysjärjestystään tai ministeriön antamia määräyksiä. Ministeriö voi käyttää pakotteita myös silloin, kun yhdistys menettelee hyvän vakuutustavan vastaisesti tai yhdistyksen toiminnassa muutoin ilmenee väärinkäytöksiä. Ensi vaiheessa ministeriö voi antaa asiassa yhdistykselle huomautuksen. Ministeriö voi myös kehottaa yhdistystä korjaamaan asian määräajassa tai kieltää yhdistystä jatkamasta virheellistä menettelyä. Nykyisessä laissa asetettu kuuden kuukauden määräaika, jonka kuluessa yhdistyksen on korjattava asia, ellei määräaikaa pakottavista syistä pidennetä, ehdotetaan poistettavaksi, koska tilanteen korjaamiseen tarvittava aika vaihtelee asian laadusta riippuen. Voimassa olevasta laista pykälä eroaa myös siten, että niiden toimintatapojen joukosta, joiden johdosta ministeriö voi käyttää pakkokeinoja, on poistettu vakuutusta varten vahvistettujen perusteiden noudattamatta jättäminen. Tämä johtuu siitä, että perusteiden vahvistamista ei kolmannen direktiivin mukaan yleensä enää voida vaatia.

6 a §. Pykälän uudeksi 2 momentiksi ehdotetaan siirrettäväksi 13 luvun 1 §:n 1 momentista vakuutusyhdistyksen lyhyen aikavälin rahoitussuunnitelmaa koskeva säännös. Yhdistyksen kaksivaiheista vakavaraisuuden valvontaa koskevat säännökset ovat muutoksen jälkeen samassa pykälässä.

6 b §. Sosiaali- ja terveysministeriöllä on esillä olevan pykälän mukaan oikeus tietyissä tapauksissa ottaa haltuunsa yhdistyksen hallinnassa olevaa omaisuutta tai kieltää yhdistystä panttaamasta tai luovuttamasta kyseistä omaisuutta. Voimassa olevassa laissa ministeriöllä ei mainittuja oikeuksia ole ollut. Säännös on yhdenmukainen vakuutusyhtiölain 14 luvun 6 §:n kanssa.

Ehdotetun säännöksen mukaan haltuunotto ja kiellot voidaan toteuttaa ensinnäkin silloin, kun yhdistyksen vastuuvelka ei täytä sille asetettuja vaatimuksia. Vastaavasti voidaan menetellä, kun yhdistyksen toimintapääoma tai oma pääoma ei täytä säädettyjä vaatimuksia. Toimenpiteet voidaan toteuttaa myös silloin, kun yhdistyksen toimintapääoma ei enää täytä sen vähimmäismäärälle asetettuja vaatimuksia. Lisäksi ministeriöllä on oltava aihetta olettaa, että yhdistyksen taloudellinen asema tulee edelleen huonontumaan.

Säännös vastaa kolmannen vahinkovakuutusdirektiivin 13 artiklaa.

8 §. Pykälän muutosehdotus johtuu nykyisin 3 §:ssä olevien säännösten ehdotetusta siirtämisestä 4 §:ään ja sitä seuraavasta muutoksesta 4 §:n momenttien järjestykseen.

13 luku. Selvitystila ja purkaminen

1 §. Koska pykälän 1 momenttiin sisältyvä säännös lyhyen aikavälin rahoitussuunnitelmasta ehdotetaan siirrettäväksi 12 luvun 6 a §:n 2 momentiksi, on 1 momenttia muutettu vastaavasti. Tätä siirtoa lukuunottamatta momentin asiallista sisältöä ei muuteta.

3 §. Pykälä esitetään tarpeettomana kumottavaksi, koska esityksen 12 luvun 6 b §:ään sisältyy säännös ministeriön oikeudesta ottaa tietyissä tapauksissa haltuunsa yhdistyksen omaisuutta.

15 luku. Vahingonkorvausvelvollisuus

1 §. Pykälään on tehty muodollinen korjaus, joka johtuu siitä, ettei laskuperusteita enää vahvisteta.

16 luku. Erinäisiä säännöksiä

8 §. Pykälään on tehty 13 luvun 3 §:n kumoamisesta johtuva viittausmuutos.

9 §. Pykälän 5 a-kohta ehdotetaan vakuutusyhtiölain tavoin muutettavaksi siten, että 1 luvun 5 §:n 3 momentin vastaisen toiminnan kriminalisoinnista luovutaan, koska se mitä pidetään vakuutusliikkeeseen liittyvänä, on tulkinnanvaraista eikä lain soveltaja siten aina voi tietää, milloin hän syyllistyy rikokseen osakkeita hankkiessaan. Pykälä ehdotetaan tältä osin kumottavaksi. Ministeriö voisi luonnollisesti soveltaa vakuutusyhdistykseen, jonka se katsoo toimineen 1 luvun 5 §:n 3 momentin vastaisesti, 12 luvussa säädettyjä pakkokeinoja. Uutena kriminalisointina esillä olevaan kohtaan lisätään takuuosuuksien hankkiminen ministeriön 1 luvun 2 §:ään perusteella antaman kiellon vastaisesti. Vastaava menettely on säädetty rangaistavaksi myös vakuutusyhtiölaissa.

10 §. Kolmannen vahinkovakuutusdirektiivin 16 artiklassa säädetään valvontaviranomaisten palveluksessa työskentelevien tai työskennelleiden henkilöiden sekä viranomaisten puolesta toimivien tilintarkastajien ja asiantuntijoiden vaitiolovelvollisuudesta. Tämän johdosta vakuutusyhdistyslain 16 luvun 10 §:n säännöstä vakuutussalaisuuden luvattomasta ilmaisemisesta olisi muutettava.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, mitä tietoja ja keitä henkilöitä salassapitovelvollisuus koskisi. Tältä osin pykälän sisältöä muutettaisiin vain siten, että 1 momentissa tarkoitettu salassapitovelvollisuus ulotettaisiin koskemaan myös niitä henkilöitä, joille vakuutussalaisuuden piiriin kuuluvia tietoja voidaan pykälän 2 momentin mukaan luovuttaa.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, kenelle 1 momentin mukaan salassapidettäviä tietoja voitaisiin 1 momentin estämättä luovuttaa. Nykyisin voimassa olevassa laissa asiasta ei säädetä. Uutta olisi se, että tietojen luovutusoikeus koskisi sosiaali- ja terveysministeriön lisäksi myös vakuutusyhdistyksiä. Muutos ei johdu direktiiveistä. On kuitenkin tarpeen säätää tietojen luovuttamisesta myös vakuutusyhdistysten osalta, jotta salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvia tietoja virkatehtäviensä suorittamisessa tarvitsevat viranomaiset voivat saada niitä suoraan vakuutusyhdistyksistä eikä ainoastaan sosiaali- ja terveysministeriön välityksellä. Säännöksen tarkoituksena on myös selventää tilannetta vakuutusyhdistysten kannalta.

Uudella säännöksellä toteutettaisiin kolmannen vahinkovakuutusdirektiivin 16 artiklan säännös salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvien tietojen luovuttamisesta. Sen mukaan voitaisiin luovuttaa muuten salassa pidettäviä tietoja Suomessa luotto- ja muiden rahoituslaitosten ja finanssimarkkinoiden valvonnasta vastaavalle viranomaiselle eli rahoitustarkastukselle ja muulle rahoitusmarkkinoita valvovalle viranomaiselle. Muualla laissa tietojen saantiin oikeutettu viranomainen olisi esimerkiksi se tuomioistuin, jossa vakuutusyhdistyksen konkurssiasia on vireillä.

Pykälän 2 momentin mukaan tietoja voitaisiin kolmansien direktiivien mukaan luovuttaa myös vakuutusyhdistyksen tilintarkastuksesta vastaaville henkilöille. Tässä momentissa tarkoitettu tietojen luovutusoikeus koskisi vain momentissa lueteltujen viranomaisten sekä tilintarkastajien tehtävien täyttämisessä välttämättömiä tietoja.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, mihin tarkoituksiin vakuutustarkastusviranomainen voi käyttää vakuutussalaisuuden piiriin kuuluvia tietoja. Säännös perustuu kolmannen vahinkovakuutusdirektiivin 16 artiklaan.

10 a §. Vakuutussalaisuuden piiriin kuuluvien tietojen luvatonta ilmaisemista koskeva rangaistussäännös vastaa sisällöltään voimassa olevan lain 10 §:n rangaistussäännöstä. Eduskunnan käsittelyssä parhaillaan olevassa hallituksen esityksessä rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen toisen vaiheen käsittäväksi rikoslain ja eräiden muiden lakien muutoksiksi (HE 94/93 vp) ehdotetaan voimassa olevan vakuutusyhdistyslain 10 §:n muuttamista siten, että rangaistus vakuutussalaisuuden luvattomasta ilmaisemisesta tuomitaan rikoslaissa. Lain on kuitenkin arvioitu tulevan voimaan vasta vuonna 1995, joten nyt vakuutusyhdistyslakiin tehtävät muutokset on otettava huomioon edellä mainitun hallituksen esityksen säätämisen yhteydessä.

12 §. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jossa sosiaali-ja terveysministeriölle säädettäisiin oikeus myöntää poikkeuksia lueteltuja vakuutuksia koskevista lain säännöksistä. Poikkeussäännös olisi tarpeen sen vuoksi, että ETA-sopimuksen liitteessä mainituissa matka-apu- ja oikeusturvadirektiiveissä on niin yksityiskohtaisia säännöksiä näistä vakuutuksista, että ne olisi tarkoituksenmukaista sisällyttää kansalliseen lainsäädäntöön ministeriön määräyksinä. Jälleenvakuutuksen luonteen mukaisesti sama poikkeussäännös koskisi myös sitä yhdenmukaisesti vakuutusyhtiölain vastaavan säännöksen kanssa.

2. Voimaantulo

Laki on tarkoitettu vakuutusyhdistystarkastuksen lakkauttamista koskevien säännösten kumoamista lukuun ottamatta tulemaan voimaan heti, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

Vakuutusyritysten tilinpäätöksistä ja konsernitilinpäätöksistä annetun direktiivin 70 artiklan 2 kohta oikeuttaa jäsenvaltion määräämään, että direktiivin tarkoittamia säädöksiä ja määräyksiä sovelletaan ensimmäisen kerran tilinpäätöksiin ja konsernitilinpäätöksiin niiltä tilikausilta, jotka alkavat 1 päivänä tammikuuta 1995 tai kalenterivuoden 1995 aikana. Tähän liittyen ehdotetaan, että lakiehdotuksen tilinpäätöstä koskevan 10 luvun 1, 4, 8 ja 9 §:n säännöksiä sovellettaisiin vakuutusyhdistyksessä ensimmäisen kerran siltä tilikaudelta, joka päättyy 31 päivänä joulukuuta 1995, pidettävään kirjanpitoon.

Vakuutusyhdistystarkastus lakkautetaan 1.7.1995 lukien. Tarkastuksen tehtävät sekä varat ja velat siirtyvät tästä ajankohdasta sosiaali- ja terveysministeriölle.

Laki vakuutusyhdistyslain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan 31 päivänä joulukuuta 1987 annetun vakuutusyhdistyslain (1250/87) 1 luvun 4 §:n 3 momentti, 8 luvun 2 §:n 1 momentti, 10 luvun 4 §, 11 luvun 8 §, 12 luvun 2 §, 7―10 § ja 13 luvun 3 §,

sellaisina kuin niistä ovat 1 luvun 4 §:n 3 momentti, 12 luvun 2 §:n 1 momentti, 7 §:n 2 ja 3 momentti ja 9 § 11 päivänä kesäkuuta 1993 annetussa laissa (483/93),

muutetaan 1 luvun 5 §:n 3 momentti, 8 luvun 1 §:n 2 momentti, 2 §:n 2 ja 3 momentti, 10 luvun 1 §:n 2 ja 3 momentti, 3 §:n 2, 4 ja 5 momentti, 3 a §, 5 §, 8 §:n 3 ja 4 kohta, 10 a luvun 1 §:n 1 momentti, 4 §, 11 luvun 2 §, 7 §:n 1 momentti, 12 luvun 3 §, 4 §:n 1 momentti, 5 §:n 1 momentti, 6 §:n 1 momentti, 8 §, 13 luvun 1 §:n 1 momentti, 15 luvun 1 §, 16 luvun 8 §:n 5 kohta, 9 §:n 5 a kohta ja 10 §,

sellaisina kuin niistä ovat 1 luvun 5 §:n 3 momentti, 10 luvun 3 a §, 10 a luvun 1 §:n 1 momentti, 3 §:n 2 momentin 1 kohta, 5 §:n 1 momentti ja 13 luvun 1 §:n 1 momentti muutettuna mainitulla 11 päivänä kesäkuuta 1993 annetulla lailla, sekä

lisätään 1 luvun 1 §:ään uusi 3 momentti, jolloin nykyiset 3, 4 ja 5 momentti siirtyvät momenteiksi 4, 5 ja 6, 2 §:ään uusi 3 momentti, 8 luvun 1 §:ään uusi 3 momentti, 10 luvun 3 §:ään uusi 6 momentti, 3 a §:ään uudet 2―7 momentit, 12 luvun 4 §:ään uudet 2 ja 3 momentit, jolloin nykyinen 2 momentti siirtyy 4 momentiksi, 6 a §:ään uusi 2 momentti, 12 lukuun uusi 6 b §, 16 luvun 10 §:ään uudet 2 ja 3 momentit, uusi 10 a §, ja 12 §:ään uusi 2 momentti,

sellaisina kuin niistä ovat 10 luvun 3 a § ja 12 luvun 6 a § mainitussa 11 päivänä kesäkuuta 1993 annetussa laissa seuraavasti:

1 §

Jos suuri vakuutusyhdistys aikoo ryhtyä harjoittamaan vakuutusliikettä 2 momentissa säädettyä toiminta-aluetta suuremmalla alueella tai Suomen valtion alueen ulkopuolella, on sen muututtava keskinäiseksi vakuutusyhtiöksi siten kuin 8 luvussa säädetään.


2 §

Vakuutusyhdistyksen takuuosuuden hankinnasta on soveltuvin osin voimassa, mitä vakuutusyhtiölain (1062/79) 3 luvussa säädetään keskinäisen vakuutusyhtiön takuuosuuden hankinnasta.

5 §

Vakuutusyhdistys saa ilman sosiaali- ja terveysministeriön lupaa omistaa muuta liikettä kuin vakuutusliikettä harjoittavassa osakeyhtiössä osake-enemmistön tai enemmistön kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, jos yhtiön toimintaa voidaan pitää vakuutusliikkeeseen liittyvänä tai yhtiö on asunto- tai kiinteistöyhtiö. Mitä edellä säädetään osake-enemmistöstä ja osakkeiden tuottamasta äänimäärästä osakeyhtiössä, sovelletaan myös vastaavaan määräämisvaltaan muussa yhteisössä.

1 §

Yhdistyksen on 1 momentissa mainitun yhdistyskokouksen päätöksen jälkeen haettava aiotulle vakuutusyhtiölle sosiaali- ja terveysministeriöltä vakuutusyhtiölain mukainen toimilupa sekä samalla haettava yhteisömuodon muuttamisesta johtuvalle yhdistysjärjestyksen muutokselle ministeriön vahvistus.

Toimilupahakemukseen on liitettävä suunnitelma aiotusta toiminnasta (toimintasuunnitelma) sekä selvitys yhtiön aiotuista hallituksen jäsenistä, toimitusjohtajasta sekä niistä osakkaista, joiden olisi 1 luvun 2 §:n 3 momentin mukaisesti tehtävä vakuutusyhtiölain 3 luvun 3 §:ssä tarkoitettu ilmoitus, ja heidän omistusosuuksistaan.

2 §

Yhteisömuodon muuttamista koskevasta hakemuksesta ministeriön on, jollei se katso, että hakemus on enemmittä selvityksittä hylättävä, kuulutettava yhdistyksen kustannuksella virallisessa lehdessä ja annettava siitä tieto osakkaille yhdistysjärjestyksessä määrätyllä tavalla sekä kuulutuksessa kehotettava niitä, jotka tahtovat tehdä muistutuksia hakemusta vastaan, esittämään ne ministeriölle sen määräämässä ajassa, joka saa olla enintään kaksi kuukautta.

Ministeriön on annettava toimilupa ja vahvistettava sitä koskeva yhdistysjärjestyksen muutos siten, kuin vakuutusyhtiölain 2 luvun 5 §:ssä säädetään, jollei 1 §:ssä tarkoitettu toimenpide loukkaa vakuutusten käsittämiä etuja tai minkään osakasryhmän etua.

1 §

Kultakin tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, joka käsittää tuloslaskelman, taseen, niiden liitteet ja toimintakertomuksen.

Vakuutusyhdistyksen kirjanpidossa on sen estämättä, mitä muualla laissa säädetään, noudatettava tämän luvun säännöksiä ja sosiaali- ja terveysministeriön antamia vakuutustoiminnan erityisluonteesta johtuvia määräyksiä.

3 §

Vakuutusmaksuvastuu vastaa voimassaolevissa vakuutussopimuksissa tarkoitetuista tulevista vakuutustapahtumista johtuvien suoritusten ja näistä vakuutuksista aiheutuvien muiden menojen pääoma-arvoa vähennettynä tulevien vakuutusmaksujen pääoma-arvolla ja lisättynä kesken sovitun vakuutusajan rauenneista vakuutuksista ehkä aiheutuvan vastuun pääoma-arvolla. Vakuutussopimuksen luonteen niin edellyttäessä vakuutusmaksuvastuu voidaan määrätä maksettujen vakuutusmaksujen ja vakuutukselle hyvitettyjen muiden tuottojen yhteismääränä vähennettynä vakuutusturvan ylläpitämisestä ja vakuutuksen hoitamisesta vakuutussopimuksen mukaan perityillä kuluilla.


Jos vakuutuksen on antanut yhtä useampi vakuutuslaitos ehdoin, että ne ovat vastuussa omasta ja toistensa puolesta, saadaan sellaisesta ehdosta huolimatta jättää vastuuvelkaan ottamatta se osa vastuun pääoma-arvosta, joka sopimuksen mukaan kuuluu toiselle suomalaiselle vakuutuslaitokselle tai ulkomaiselle ETA- vakuutusyhtiölle, jollei se ole selvitystilassa tai 13 luvun 3 §:ssä tai 12 luvun 6 b §:ssä tarkoitetussa asemassa. Viimeksi mainituissa tapauksissa, tai kun kysymyksessä on muu ulkomainen vakuutusyhtiö, sosiaali- ja terveysministeriöllä on oikeus päättää, saadaanko ja missä määrin toiselle vakuutuslaitokselle kuuluvan vastuun pääoma-arvo jättää vastuuvelkaan ottamatta.

Yhdistyksellä on oltava turvaavat laskuperusteet vastuuvelan määräämiseksi. Sosiaali ja terveysministeriö voi vaatia ennakkovahvistuksen vastuuvelan määräämisessä noudatettaville tilastollisille ja korkoutusta koskeville menetelmille. Vastuuvelan sisällöstä ja turvaavuuden vastuuvelalle asettamista vaatimuksista säädetään tarkemmin asetuksella.

3 a §

Vakuutusyhdistyksen on katettava 3 §:ssä tarkoitettu vastuuvelka.

Vastuuvelkaa katettaessa on otettava huomioon, millaista vakuutusliikettä yhdistys harjoittaa, ja tämän mukaisesti huolehdittava katteeseen kuuluvien varojen varmuudesta, tuotosta ja rahaksi muutettavuudesta sekä niiden asianmukaisesta monipuolisuudesta ja hajauttamisesta.

Ensivakuutusliikettä harjoittavan vakuutusyhdistyksen on katettava vastuuvelka jäljempänä tässä pykälässä säädettyihin omaisuuslajeihin kuuluvin sellaisin varoin, jotka käypään arvoon sosiaali- ja terveysministeriön määräämien perusteiden mukaan arvostettuina riittävät kattamaan vastuuvelan, josta ensin on vähennetty seuraavat erät:

1) annettua jälleenvakuutusliikettä vastaava osuus enintään ministeriön hyväksymään määrään;

2) saatua jälleenvakuutusliikettä vastaava osuus sitä vastaavien jälleenvakuutustalletesaamisten määrään saakka;

3) takautumisoikeuteen perustuvat saamiset;

4) niiden vakuutuksen kohteena olevien vahingoittuneiden esineiden arvo, joiden omistusoikeus siirtyy tai on siirtynyt vakuutusyhdistykselle;

5) vakuutusten hankinnasta aiheutuneet menot, jotka on aktivoitu taseen vastaaviin; ja

6) ministeriön erityisistä syistä vähennettäviksi hyväksymät muut erät.

Ministeriö voi erityisestä syystä sallia tai määrätä, että tietyt katteeseen kuuluvat varat arvostetaan niiden käyvästä arvosta poikkeavasti.

Vastuuvelan katteen on asetuksessa säädetyin rajoituksin oltava:

1) joukkovelkakirjalainoja ja muita raha- ja pääomamarkkinavälineitä;

2) velkasitoumuksiin perustuvia laina- ja muita saamisia;

3) osakkeita ja muita tuotoltaan vaihtelevia omistusosuuksia;

4) osuuksia sijoitusrahastoissa ja muissa niihin rinnastettavissa yhteissijoitusyrityksissä;

5) kiinteistöjä, rakennuksia ja kiinteään omaisuuteen kohdistuvia oikeuksia, kuten nautinta- ja käyttöoikeuksia ja tontinvuokraoikeuksia; osakkeita ja osuuksia kiinteistöyhteisöissä; oikeuksia vesivoimalaitoksen käytössä olevaan vesivoimaan edellyttäen, että vesivoiman käyttöoikeuden vakuudeksi on vahvistettu kiinnitys; rakennusaikaisia saamisia sellaiselta kiinteistöyhteisöltä, joka omistaa tässä kohdassa tarkoitettuja varoja ja jossa vakuutusyhdistyksellä katteen haltijana on määräämisvalta;

6) ensi- ja jälleenvakuutusliikkeestä johtuvia saamisia vakuutuksenottajilta, vakuutuksenantajilta ja vakuutusedustajilta;

7) verosaamisia ja muita saamisia valtioilta ja muilta julkisyhteisöiltä;

8) saamisia takuurahastoilta;

9) muita kuin 5 kohdassa tarkoitettuja aineellisiin hyödykkeisiin luettavia varoja;

10) rahaa ja pankkisaamisia, talletuksia luottolaitoksissa ja muissa laitoksissa, joilla on oikeus vastaanottaa talletuksia;

11) siirtosaamisia, kuten kertyneitä korkoja, kertyneitä vuokria ja muita tulojäämiä sekä menoennakoita.

Ministeriö voi vakuutusyhdistyksen pyynnöstä hyväksyä vastuuvelan katteeksi määräajaksi muitakin kuin 5 momentissa tarkoitettuja varoja.

Mitä 1 ja 2 sekä 8 momentissa säädetään, koskee myös sellaista vakuutusyhdistystä, joka harjoittaa yksinomaan jälleenvakuutusliikettä.

Ministeriö antaa tarkemmat määräykset tämän pykälän soveltamisesta.

5 §

Vakuutusyhdistyksellä tilikauden päättyessä jäljellä olevien sijoitusten hankintameno aktivoidaan. Rakennusten hankintameno on poistettava vaikutusaikanaan suunnitelman mukaan. Sijoitusten taseeseen merkittävää hankintamenoa on alennettava tulosvaikutteisesti, jos sijoituksen käypä arvo on tilikauden päättyessä sen hankintamenoa tai tämän momentin perusteella aikaisemmin tehdyillä arvonalennuksilla vähennettyä hankintamenoa pienempi. Jollei sosiaali- ja terveysministeriö erityisestä syystä toisin määrää, käyttöomaisuudeksi ja saamiseksi katsottavien sijoitusten osalta alentaminen voidaan jättää suorittamatta, jos arvon alentumista on pidettävä tilapäisenä. Arvonalennus on palautettava tulosvaikutteisesti hankintamenoon siltä osin kuin sijoituksen käypä arvo seuraavien tilikausien päättyessä mahdollisesti ylittää alennetun hankintamenon.

Joukkovelkakirjalainat ja muut raha- ja pääomamarkkinavälineet voidaan merkitä taseeseen 1 momentista poikkeavalla tavalla siten kuin sosiaali- ja terveysministeriö tarkemmin määrää.

Jos maa- tai vesialueen, rakennuksen, arvopaperin tai muun niihin verrattavan hyödykkeen käypä arvo on tilikauden päättyessä pysyvästi hankintamenoa olennaisesti suurempi, voidaan taseeseen merkitä hankintamenon lisäksi enintään käyvän arvon ja hankintamenon erotuksen suuruinen arvonkorotus. Jos hyödykkeen arvoa on tilikauden aikana korotettu, on korotusta vastaava määrä merkittävä sijoitusomaisuudeksi katsottavan hyödykkeen osalta tuloslaskelmaan ja käyttöomaisuudeksi katsottavan hyödykkeen osalta taseen vastattaviin arvonkorotusrahastoon.

Hyödyke siirretään sijoitusomaisuudeksi tai käyttöomaisuudeksi katsottavien sijoitusten ryhmästä toiseen 1―3 momentissa tarkoitetun tasearvon määräisenä.

Jos arvonkorotus osoittautuu aiheettomaksi, tuloslaskelmaan merkitty arvonkorotus on oikaistava tulosvaikutteisesti ja arvonkorotusrahastoon merkitty arvonkorotus on peruutettava.

Arvonkorotusrahastoa saadaan käyttää ainoastaan vakuutusyhdistyksen pohjarahaston kartuttamiseen ja tällöinkin vain, jos rahasto on muodostunut käyttöomaisuudeksi katsottavien sijoitusten arvonkorotuksista. Arvonkorotusta peruutettaessa on rahastoon merkittyä pääomaa vähennettävä peruutettavalla määrällä. Jos pohjarahastoa on kartutettu käyttämällä hyväksi arvonkorotusrahastoa eikä rahastoon merkittyä pääomaa voida pienentää peruutettavalla määrällä, on vastaava määrä merkittävä vapaan oman pääoman vähennykseksi.

Taseen liitteenä on ilmoitettava tase-eräkohtaisesti sijoitusten hankintameno ja käypä arvo.

Sosiaali- ja terveysministeriö antaa tarkemmat määräykset sijoitusten käyvän arvon ja hankintamenon määrittämisestä sekä rakennusten suunnitelman mukaisten poistojen esittämistavasta.

8 §

Tuloslaskelmassa tai taseessa taikka niiden liitteenä on annettava seuraavat tiedot:

3) jos tilikauden poistot määriltään ja perusteiltaan huomattavasti eroavat edellisen tilinpäätöksen poistoista, on siitä annettava perusteltu selostus. Muutoinkin on annettava selostus sellaisista tilikauden tulokseen sisältyvistä tuotto- ja kulueristä, jotka merkittävällä tavalla vaikuttavat tuloksen vertailukelpoisuuteen edellisen tilinpäätöksen kanssa, tai jotka muulla tavoin ovat merkitykseltään huomattavia; ja

4) vakuutusyhdistyksen hallintoneuvoston tai hallituksen jäsenien taikka toimitusjohtajan osalta heidän näistä tehtävistään syntyvät tai tehdyt eläkesitoumukset sekä heille myönnetyt lainat yhteismäärinä ja olennaiset tiedot lainojen ehdoista ja takaisinmaksusta.

1 §

Vakuutusyhdistyksen toimintapääomalla tarkoitetaan sitä määrää, jolla vakuutusyhdistyksen varojen on katsottava ylittävän yhdistyksen velat ja muut niihin rinnastettavat sitoumukset. Varat, velat ja sitoumukset määritellään ja arvioidaan niiden luonne huomioon ottaen sosiaali- ja terveysministeriön määräämien perusteiden mukaisesti.


4 §

Suuren vakuutusyhdistyksen oman pääoman on oltava vähintään puolet 3 §:n mukaisesta vakuutusyhdistyksen takuumäärästä. Sosiaali- ja terveysministeriön määräämin ehdoin omaan pääomaan rinnastetaan tätä pykälää sovellettaessa vakuutusyhdistyksen ottama laina, jolla on huonompi etuoikeus kuin vakuutusyhdistyksen muilla sitoumuksilla.

2 §

Ylijäämänjako ei saa ylittää viimeksi kuluneelta tilikaudelta vahvistetun taseen mukaisen ylijäämän ja vakuutusyhdistyksen muun vapaan oman pääoman yhteismäärää vähennettynä taseen osoittamalla alijäämällä sekä määrällä, joka 3 §:n johdosta tai yhdistysjärjestyksen mukaan on siirrettävä vararahastoon tai muutoin jätettävä jakamatta. Ylijäämänjako on kielletty, jos vakuutusyhdistyksen oma pääoma alittaa 2 luvun 5 §:n 3 momentissa tai 10 a luvun 4 §:ssä säädetyn vähimmäismäärän. Omaan pääomaan ei tällöin rinnasteta 10 a luvun 4 §:ssä tarkoitettua vakuutusyhdistyksen ottamaa lainaa.

7 §

Rahalainan antaminen vakuutusyhdistyksen hallituksen tai hallintoneuvoston jäsenelle taikka toimitusjohtajalle on sallittu vain viimeksi kuluneelta tilikaudelta vahvistetun taseen osoittaman vapaan oman pääoman puitteissa ja edellyttäen, että lainalla on takaus, jonka on antanut Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa toimiluvan saanut talletuspankki, tai muu turvaava vakuus. Sama koskee lainan antamista edellä mainitun henkilön aviopuolisolle, veljelle tai sisarelle taikka sille, joka on tällaiseen henkilöön suoraan ylenevässä tai alenevassa sukulaisuus- tai lankoussuhteessa taikka sellaisessa lankoussuhteessa, että toinen heistä on naimisissa toisen veljen tai sisaren kanssa.


3 §

Terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun turvaamiseksi vahingollisilta kilpailunrajoituksilta vakuutusyhdistysten toiminnassa on soveltuvasti noudatettava, mitä vakuutusyhtiölain 14 a luvussa säädetään.

4 §

Sosiaali- ja terveysministeriön tehtävänä on valvoa, että vakuutusyhdistykset toimivat lain, yhdistysjärjestyksensä ja hyvän vakuutustavan mukaisesti.

Ministeriön tehtävänä on suorittaa yhdistysten tarkastus niin usein ja siinä laajuudessa kuin valvontatehtävien hoito vaatii.

Ministeriön tarkastusoikeuteen kuuluu vakuutusyhdistyksen liikkeen ja muun toiminnan tarkastaminen sen toimitiloissa sekä osallistuminen kokouksiin, joissa päätösvaltaa tarkastettavissa asioissa käytetään, ei kuitenkaan päätöksen tekoon.


5 §

Vakuutusyhdistyksen on vuosittain kuukauden kuluessa siitä yhdistyskokouksesta, jossa tilinpäätös on vahvistettu, toimitettava sosiaali- ja terveysministeriölle sen vahvistaman kaavan mukainen kertomus toiminnastaan ja tilastaan. Kertomukseen on liitettävä jäljennökset 10 luvun 11 §:ssä tarkoitetuista asiakirjoista.


6 §

Sosiaali- ja terveysministeriö voi antaa vakuutusyhdistykselle huomautuksen, kehottaa yhdistystä korjaamaan asian määräajassa tai kieltää yhdistystä jatkamasta ministeriön virheellisenä pitämää menettelyä, jos vakuutusyhdistys ei noudata lakia, yhdistysjärjestystään tai sosiaali- ja terveysministeriön tämän lain nojalla antamia määräyksiä, jos yhdistys on käyttänyt hyvän vakuutustavan vastaisia menettelytapoja taikka jos yhdistyksen toiminnassa on ilmennyt väärinkäytöksiä.


6 a §

Suuren vakuutusyhdistyksen, jonka toimintapääoma on pienempi kuin 10 a luvun 3 §:n mukainen takuumäärä, tai vakuutusyhdistyksen, jonka oma pääoma ei täytä 2 luvun 5 §:n 3 momentin tai 10 a luvun 4 §:n vähimmäisvaatimuksia, on viipymättä toimitettava sosiaali- ja terveysministeriön hyväksyttäväksi lyhyen aikavälin rahoitussuunnitelma.

6 b §

Sosiaali- ja terveysministeriö voi ottaa haltuunsa yhdistyksen hallinnassa olevaa omaisuutta taikka kieltää yhdistystä luovuttamasta tai panttaamasta tällaista omaisuutta, jos

1) vakuutusyhdistys ei täytä 10 luvun 3 a §:n vastuuvelan katetta koskevia vaatimuksia,

2) vakuutusyhdistys ei täytä tämän luvun 6 a §:n 2 momentissa mainittuja 10 a luvussa yhdistyksen toimintapääomalle ja omalle pääomalle 2 luvun 5 §:ssä ja 10 a luvussa asetettuja vaatimuksia sekä

3) jos vakuutusyhdistys ei enää täytä tämän luvun 6 a §:n 1 momentissa mainittuja 10 a luvussa yhdistyksen toimintapääomalle asetettuja vaatimuksia ja ministeriöllä on aihetta olettaa yhdistyksen tilan edelleen heikkenevän tai jos ministeriö katsoo yhdistyksen olevan joutumassa tällaiseen tilaan.

8 §

Vakuutusyhdistystarkastuksen ja sen edustajan oikeuksista on soveltuvin osin voimassa, mitä sosiaali- ja terveysministeriön oikeuksista säädetään 4 §:n 3 momentissa ja 5 §:n 2 momentissa.

1 §

Vakuutusyhdistys on asetettava selvitystilaan ja purettava, jollei 12 luvun 6 a §:n 2 momentissa mainittuja 2 tai 10 a luvussa asetettuja vaatimuksia ole täytetty kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun asia ilmoitettiin yhdistyskokoukselle. Sosiaali- ja terveysministeriöllä on kuitenkin oikeus pidentää määräaikaa enintään vuodeksi, jollei vakuutettuja etuja näin vaaranneta.


1 §

Perustaja, hallituksen jäsen, hallintoneuvoston jäsen ja toimitusjohtaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on toimessaan tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttanut yhdistykselle. Sama koskee vahinkoa, joka tätä lakia, yhdistysjärjestystä tai vakuutusta koskevia perusteita rikkomalla on aiheutettu osakkaalle tai muulle henkilölle.

8 §

Joka


5) ministeriön 12 luvun 6 b §:n nojalla määräämän kiellon vastaisesti luovuttaa tai panttaa yhdistyksen hallinnassa olevaa omaisuutta,

on tuomittava, jollei teko ole vähäinen tai siitä ole muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta, vakuutusyhdistysrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään thdeksi vuodeksi.
9 §

Joka


5 a) sosiaali- ja terveysministeriön 1 luvun 2 §:n 3 momentin perusteella antaman kiellon vastaisesti hankkii takuuosuuksia;


on tuomittava, jollei teko ole vähäinen tai siitä ole muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta, vakuutusyhdistysrikkomuksesta sakkoon.
10 §

Joka tässä laissa säädettyjä tehtäviä täyttäessään tai yhdistyksen muun kuin tämän lain mukaisen toimielimen jäsenenä taikka 2 momentin nojalla on saanut tietää vakuutusyhdistyksen tai jonkun muun taloudellista asemaa taikka jonkun henkilön terveydentilaa koskevan seikan taikka liike- tai ammattisalaisuuden, on velvollinen pitämään sen salassa, jollei se, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty, anna suostumustaan sen ilmaisemiseen.

Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, vakuutusyhdistyksellä ja sosiaali- ja terveysministeriöllä on oikeus luovuttaa vakuutussalaisuuden piiriin kuuluvia tietoja syyttäjä- ja esitutkintaviranomaiselle rikoksen selvittämiseksi, rahoitustarkastukselle, muulle rahoitusmarkkinoita valvovalle viranomaiselle ja muualla laissa edellä mainittujen tietojen saantiin oikeutetulle viranomaiselle. Lisäksi vakuutusyhdistyksellä ja sosiaali- ja terveysministeriöllä on oikeus luovuttaa vakuutussalaisuuden piiriin kuuluvia tietoja vakuutusyhdistyksen tilintarkastajalle.

Sen lisäksi, mitä edellä 2 momentissa säädetään, sosiaali- ja terveysministeriö voi käyttää tämän pykälän mukaisen vakuutussalaisuuden piiriin kuuluvia tietoja vain

1) tarkistaakseen, että vakuutustoiminnan aloittamisen edellytykset on täytetty,

2) vakuutusyhdistysten toiminnan, erityisesti vakuutusteknisen vastuuvelan, toimintapääoman, hallinto- ja kirjanpitomenettelyn sekä sisäisen tarkastustoiminnan valvontaan,

3) pakotteiden asettamiseen sekä

4) ministeriön päätöksistä tehtyihin valituksiin vastaamiseen.

10 a §

Joka luvattomasti ilmaisee 10 §:n 1 momentissa tarkoitettuja tietoja, on tuomittava, jollei teko ole vähäinen tai siitä ole muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta, vakuutussalaisuuden luvattomasta ilmaisemisesta sakkoon.

Virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä 1 momentissa mainitusta rikoksesta, ellei asianomistaja ole ilmoittanut rikosta syytteeseen pantavaksi.

12 §

Jälleenvakuutuksen ja matkailijoille annetun avun osalta sosiaali- ja terveysministeriö voi antaa Euroopan talousalueesta tehdystä sopimuksesta johtuvia tarkempia määräyksiä sekä myöntää sellaisen vakuutusliikkeen luonteesta tai edellä mainitusta sopimuksesta johtuvia poikkeuksia tämän lain säännöksiin.


1. Tämä laki tulee voimaan kuuta 199 . Tässä laissa esitetty vakuutusyhdistyslain muutos, jolla kumotaan 12 luvun 2 § sekä 7―10 §, tulee voimaan 1.7.1995.

2. Vakuutusyhdistyksiin, jotka on merkitty kaupparekisteriin ennen tämän lain voimaantuloa, sovelletaan mainitun ajankohdan jälkeen tätä lakia.

3. Vakuutusyhdistyksellä, joka on toiminnassa tämän lain tullessa voimaan, on kaupparekisteriin merkityn yhdistysjärjestyksen mukainen oikeus vakuutusliikkeen harjoittamiseen.

4. Tämän lain 10 luvun 1, 4, 7 ja 8 §:n säännöksiä sovelletaan ensimmäisen kerran siltä tilikaudelta, joka päättyy 31 joulukuuta 1995, pidettävään kirjanpitoon.

5. Vakuutusyhdistystarkastuksen toiminta lakkaa 1.7.1995. Vakuutusyhdistystarkastukselle kuuluvat tehtävät sekä varat ja velat siirtyvät mainitusta ajankohdasta sosiaali- ja terveysministeriölle.

6. Tällä lailla kumotaan 8 päivänä joulukuuta 1994 annettu asetus vakuutusyhdistystarkastuksesta (1141/94).


Helsingissä 13 päivänä tammikuuta 1995

Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI

Sosiaali- ja terveysministeri
Jorma Huuhtanen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.