FINLEX ® - Valtion säädöstietopankki

Uutta 20.5.2010: Uudistettu Svenskt lagspråk i Finland -käsikirja Finlexissä

Uutiset

Vaali- ja puoluerahoitusuudistus kokonaisuudessaan voimaan 01.09.2010
Syyskuun alussa tulevat voimaan loput uudistukset puolueiden ja ehdokkaiden vaalirahoitusta koskevaan lainsäädäntöön. Puolueita koskevia säännöksiä sovelletaan eräiltä osin kuitenkin vasta 1.1.2011 alkaen. Ehdokkaiden vaalirahoitusta uudistettiin laajasti jo viime vuonna. Uusia vaali- ja puoluerahoitussäännöksiä noudatetaan täysimääräisesti tulevissa eduskuntavaaleissa huhtikuussa 2011.
Yhdistyslain uudistukset voimaan 1. syyskuuta 2010 31.08.2010
Yhdistyslaki uudistuu syyskuun alusta vastaamaan paremmin erimuotoisten yhdistysten tarpeita sekä nykyaikaisen kansalais- ja järjestötoiminnan vaatimuksia. Jäsenten vaikutusmahdollisuuksia lisätään sallimalla etäosallistuminen yhdistysten ja valtuutettujen kokouksiin. Lisäksi nykyinen maallikkotilintarkastus muuttuu toiminnantarkastukseksi.
Henkilön eläessään ilmaisema tahto paremmin esiin elinluovutuksissa 11.08.2010
Kuolleelta tapahtuvaa elimien, kudoksien ja solujen irrottamista koskevaa suostumussäännöstä on muutettu. Elimiä, kudoksia ja soluja saa irrottaa, jos vainaja ei ole elinaikanaan oletettavasti vastustanut toimenpidettä (oletettu suostumus). Henkilön eläessään ilmaisemaa näkemystä on noudatettava. Alaikäisen ja täysi-ikäisen vajaavaltaisen osalta edellytetään, että huoltaja tai omainen ei vastusta luovutusta.
Uutisarkisto
Lainsäädäntö
Lainsäädäntökokonaisuus koostuu kuudesta osasta. Suomen- ja ruotsinkieliset säädökset ovat ajantasaisten säädösten ja alkuperäisten säädösten kokoelmissa. Säädösten muutostiedot ovat erillisessä viitetietokannassa. Tuoreimmat säädökset löytyvät sähköisestä säädöskokoelmasta.
Ajantasainen lainsäädäntö - Säädökset alkuperäisinä - Säädösmuutosten hakemisto - Sähköinen säädöskokoelma - Säädöskäännökset
Oikeuskäytäntö
Oikeuskäytäntö-osio sisältää yli kymmenessä tietokannassa kotimaisten ja eurooppalaisten tuomioistuinten ratkaisuja usean vuosikymmenen ajalta. Korkeimman oikeuden antamista ratkaisuista on tietoa neljässä eri tietokannassa.
Korkein oikeus - Korkein hallinto-oikeus - Hovioikeudet - Hallinto-oikeudet - Markkinaoikeus - Työtuomioistuin - Vakuutusoikeus - Eurooppa-tuomioistuimet - Oikeuskäytäntö kirjallisuudessa
Viranomaiset
Viranomaiset-osio sisältää eri viranomaisten päätösaineistoja. Mukana ovat mm. ministeriöiden ja keskusvirastojen antamat määräykset, oikeuskanslerin päätökset sekä yleissitovat työehtosopimukset.
Viranomaisten määräyskokoelmat - Työehtosopimukset - Valtioneuvoston oikeuskansleri - Tietosuojalautakunta
Valtiosopimukset
Valtiosopimukset-osio sisältää Suomen sopimukset vieraiden valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen kanssa sekä kattavan sopimuskortiston. Sähköisessä sopimussarjassa ovat sopimukset ulkoasultaan painetun näköisinä.
Valtiosopimukset - Valtiosopimukset viitetietokanta - Sähköinen sopimussarja
Hallituksen esitykset
Hallituksen esitykset-osio sisältää hallituksen esitysten tekstit suomeksi v. 1992 alkaen. Lisäksi saatavilla ovat suomeksi ja ruotsiksi ulkoasultaan painetun näköiset tekstit v. 2001 alkaen sekä luettelo vireillä olevista lakiesityksistä.

Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.